Lehahteleva ihoni

Olen 50v. nainen ihoni kuivuuteen taipuva, tosi herkkä ja helpolla punoittava. Näkyvää couperosaa se ei ole ainakaan!
Lämpötilan vaihtelut saavat ihon kuivamaan, punoittamaan ja iho on kipeä.
Muutenkin kaikki hajusteet ja väriaineet ärsyttää ihoani.
Olisiko kenelläkään ehdotuksia iholleni?
2207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuo sinun ongelma kuulostaa vähän atooppisuuteen viittaavalta. Minulla on ollut lapsesta asti atooppinen iho, jota on hoidettu lääkärien kortisooneilla , hauteilla ym. Noista ei valitettavasti ole kuin hetken hyöty oireisiin. Samoin kosmetiikkaa olen kokeillut laidasta laitaan purkki tolkulla, mutta räiskyvään punaisuuteen en ole apua noistakaan saanut. Todennäköisesti sain sen aikaiseksi monilla voide kokeiluilla, että ihoni oheni ja näytti entistä artyneemmältä. Pääsin jo 43 vuoden ikään, kun vastaani tuli kosmetologi, joka sanoi, ettei minun ongelmani ole tuossa jossa se näkyy ja tuntuu. Näillä sanoilla ja kosmetologin ohjeilla lähdin hoitamaan itseäni sisäisesti puhtailla rasvahapoilla, joilla on tarkoitus madaltaa kroonisen tulehduksen tilaa ja uusia omia ihonalaisia solukalvoja. Otin käyttöön myös luontaisen beetaglukaanivoiteen. Tämä voide on ollut ainoa, jota olen nämä vuodet ihossani käyttänyt. Eli pesu aamuin illoin miedolla geelillä. Voide päälle. Käy myös silmänympäryksille sekä kaulalle. Näillä kahdella aineella sain jo kolmessa viikossa tolkkua tuohon ihoni huonokuntoisuuteen. Näillä menen vieläkin, enkä enää palaa entiseen. Tämä on halvempi sekä luonnollinen vaihtoehto monelle muulle kokeilulle.Samoin öljy pitää myös ihon kimmoisana ja rypyt loitolla.
Tsemppiä kyllä varmasti löydät oman hyvän vaihtoehdon!!

Äänestä

Itse sain apuja couperosa tyyppiseen ihonhoitooni apteekin tuotteista. Sekä stressin vähentäminen,lämpötilojen vaihtelut vaikutti, samoin mausteet ( joita en suuresti ruoanlaitossa käytä) kuumat, lämpimät juomat, sekä alkoholi vaikutti, jota en käytä juuri ollenkaan.

Apteekin ihonhoidon tuotteet auttoivat, mikäli en olis niistä apuja saanut, olisin hakeutunut ihotautilääkärille, tai kosmetologille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hajusteeton kirjoitti:

Olen 50v. nainen ihoni kuivuuteen taipuva, tosi herkkä ja helpolla punoittava. Näkyvää couperosaa se ei ole ainakaan!
Lämpötilan vaihtelut saavat ihon kuivamaan, punoittamaan ja iho on kipeä.
Muutenkin kaikki hajusteet ja väriaineet ärsyttää ihoani.
Olisiko kenelläkään ehdotuksia iholleni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu