Vihervasemmisto tappamassa vanhukset nälkään

Kun vanhukset ovat yksityisten terveyspalveluyritysten voitontavoittelussa jätetty ilman ruokaa, on myös vihervasemmisto kiihkossaan liimautunut kannattamaan tätä. Vanhustenkotien olot on muutettava vihervasemmiston mielestä enemmän keskitysleirin oloisiksi ja ihmisiltä liha-annokset puolitettava. Sama koskee päiväkoteja. Näin pelastamme ilmaston ja estämme ilmaston muutoksen, vaikkakin Kiina lisää päästöjään joka vuosi 30 kertaa koko Suomen kasvihuonepäästöt.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Koulussamme oppilaat lähtee kauppaan kasvisruokapäivänä ja ruokala on aika tyhjä

Äänestä

Hei mut ilmasto pelastuu tällä

Äänestä

Vihreät pienentää hiilijalanjälkeä poistamalla vanhukset ja lapset saastuttamasta.Sen jälkeen lentelevät etelän lämpöön tai istuvat hiilvoimalla lämmitetyissä kahviloissa juomassa jotain vinkuintiasta lapsityövoimalla tuotettua trenditeetään ja maailma pelastuu.

Äänestä

Vihervasemmistolla on veroeuroille parempi kohde kuin suomalaiset vanhukset tai suomalaiset yleensä.
Nimittäin tummahipiäiset nuoret ulkomaalaismiehet. Nehän ovat nitä jotka kipeimmiten apua tarvitsevat ja kaiken lisäksi he toteuttavat vihervassarien monikulttuuriunelma-agendaa, joka pitkälti rakentuu tietynlaiseen kanssakäyntiin pääaasiassa 9-12 vuotiaitten tyttölasten kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


älykäs.vihvas kirjoitti:

Kun vanhukset ovat yksityisten terveyspalveluyritysten voitontavoittelussa jätetty ilman ruokaa, on myös vihervasemmisto kiihkossaan liimautunut kannattamaan tätä. Vanhustenkotien olot on muutettava vihervasemmiston mielestä enemmän keskitysleirin oloisiksi ja ihmisiltä liha-annokset puolitettava. Sama koskee päiväkoteja. Näin pelastamme ilmaston ja estämme ilmaston muutoksen, vaikkakin Kiina lisää päästöjään joka vuosi 30 kertaa koko Suomen kasvihuonepäästöt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu