Jumalan edessä, kasvoista kasvoihin ...

Shalom!
Tänään, rukous hetkessäni, näin pari kuvaa. Ensin näin vanhan miehen kasvot, ne olivat hyvin selkeänä edessäni.
Miehen ilme oli totinen ja hänen kasvojensa piirteet olivat vahvat. Ensin näin niissä "intiaanin" kasvot, mutta ajattelin, että ne olivat liian vaaleat niiksi. Mutta juutalaisen kasvot ovat melko samanpiirteiset, pitkät vahvat kasvot ja vahva nenä. Hänellä oli myös pitkät, vaaleat hiukset.
Siinä jonkun aikaa katselin hänen kasvojaan, tyyniä kasvoja.
Nousi mieleeni tuo sananpaikka: " .. kasvoista kasvoihin .."
Sitten näin vielä kynttilän, joka oli jo lyhyeksi käynyt, sen aika oli vähissä, mutta sen liekki paloi vahvasti, valoa antaen.

Ihminen jo luotiin Jumalan kuvaksi. Ja Mooses ainoana tavallisena ihmisenä sai kohdata Jumalan kasvoista kasvoihin.2.Moos. 33:11:Ja Herra puhutteli Moosestaka svoista kasvoihin,niin kuin mies puhuttelee toista.4Moos.12:8:...hänen kanssaan minä puhun suusta suuhun, avoimesti enkä peitetyin sanoin, ja hän saa katsella Herran muotoa.5.Moos. 34:10 Mutta Israelissa ei enää noussut yhtäkään sellaista profeettaa kuin Mooses,jonka kanssa Herra seurusteli kasvoista kasvoihin

Tuolla samalla tavalla ei kukaan Jumalan ihminen saanut kohdata maanpäällä Jumalan kasvoja ja Jumalan olemusta.Kuitenkin se oli ilmoitus koko Raamatun matkalle.Se kertoi,että Jumalan olemukseen kuuluu ihmis hahmoisuus ja kasvojen kautta ilmaistavat piirteet. Perillä sitten saamme katsoa Kristusta kasvoista kasvoihin.
Lue lisää : http://ceta.nettisivu.org/wp-content/up ... ntissa.pdf

12. Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
1.Kor.13.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Viime päivinä olen ottanut käytäntöön rukous tyylin jossa ensin vien kaiken Jumalan eteen ja sitten rukoilen Jeesuksen Kristuksen nimessä ...
Näin haluan lähentyä myös Jumalaa.

Äänestä
  • Ja olen huomannut, että tuo rukous tyyli toimii, Siinä on sanoin kuvaamatonta voimaa.

    Äänestä



  • ILON PAIKKA

    Yksi elämän mysteereistä ja vaikeuksista on se, ettei Jumala näytä kasvojaan meille. Ne ovat niin pyhät, että pyhyydessään ne olisivat meille liikaa. Taivaassa salaisuuksia minun ja Jumalan välillä ei enää ole. Yhteys on täydellistä. Me näemme Jumalan kasvot. Kasvot olivat raamatunkirjoittajille hyvin merkittävät. Kun tiedät nimen tai näet kasvot, tunnet ihmisen. Taivaassa sekä nimi että kasvot ovat tutut.

    Ilm. 22: 4. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä.

    Jumalan palvelemisen ilo on taivaassa todellisuutta. Jumala pitää huolen omistaan ja ”pyyhkii heidän kyyneleet” - elämään liittyvä suru, murhe, huoli ja tuska on siis taivaassa kokonaan kadonnut. Jäljelle jää vain Jumalan palvelemisen ilo.

    Ilm. 7:15-17 Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin, ja hän, joka istuu valtaistuimella, on levittänyt telttansa heidän ylleen. 16. Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle. 17. Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.

    Millaista on tuntea täydellinen rakkaus?

    Kun me tunnemme Jumalan kasvoista kasvoihin, me tunnemme Jumalan, jonka olemus on rakkaus. Täydellinen rakkaus. Näin meille on luvassa paikka, jossa meille ei enää ole pelkkää aavistusta tai kuvaa se, millaista on täydellinen rakkaus. Taivaassa saamme elää täydellisessä rakkauden yhteydessä.
    Lue lisää : https://www.kansanraamattuseura.fi/sinulle/tutustu_uskoon_ja_raamattuun/raamatun_perusasiat/taivasten_valtakunta

    Äänestä

5Moos.4:12 Biblia (1776) Ja Herra puhui teille keskeltä tulta: puheen äänen te kuulitte, mutta ette yhtäkään kuvaa nähneet, vaan äänen kuulitte. 1Joh.4:12. Joh.1:18. Joh.6:46. Ps.8:6 Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal'olennon......

Äänestä

Psalmi 16 (1933)
8. Minä pidän Herran aina edessäni; kun hän on minun oikealla puolellani, en minä horju. 9. Sen tähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa. 10. Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa. 11. Sinä neuvot minulle elämän tien; ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti.

Äänestä

1Joh.2:6 Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.

Äänestä

2Moos.33:20 Biblia (1776) Ja sanoi taas: et sinä taida nähdä minun kasvojani; sillä ei yksikään ihminen, joka minut näkee, taida elää. Tuom.13:22. Job.9:11 Katso, hän käy ohitseni, enkä minä häntä näe; hän liitää ohi, enkä minä häntä huomaa.

Äänestä

Ja sitten tuo aamuisen kuvan kynttilä, mitä Herra Sinun Sanasi siitä sanoo? :

KR 1933/-38
Sananl. 13:9 Vanhurskasten valo loistaa iloisesti, mutta jumalattomien lamppu sammuu. > Siirry

Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
Job 18:5 Ei, jumalattomain valo sammuu, eikä hänen tulensa liekki loista. > Siirry
Ps. 97:11 Vanhurskaalle koittaa valkeus ja oikeamielisille ilo. > Siirry
Sananl. 20:20 Joka isäänsä ja äitiänsä kiroaa, sen lamppu sammuu pilkkopimeään. > Siirry
Sananl. 24:20 Sillä ei ole pahalla tulevaisuutta; jumalattomien lamppu sammuu. > Siirry

Biblia (1776)
Sananl. 13:9 Vanhurskasten valkeus tekee iloiseksi, vaan jumalattomain kynttilä sammuu.

Tuo kynttilä oli jo hyvin lyhyt, koin sen ilmoittavan aikaa, mutta loppuun asti se palaa kirkkaasti, kuin kilvoitellen. Pian tulee aika kun se sammuu ja meidän täytyy jokaisen henkilökohtaisella tasolla tutkia itseämme ... mitä tuli tehtyä?

Äänestä

Job.5:26 Biblia (1776) Ja sinä tulet vanhalla ijällä hautaan, niinkuin elositoma ajallansa korjataan. Kirjoitetaan: iällä. Job.5:17 Biblia. Katso, autuas on se ihminen, jota Jumala kurittaa; sentähden älä hylkää Kaikkivaltiaan kuritusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minävainHerranoma kirjoitti:

Shalom!
Tänään, rukous hetkessäni, näin pari kuvaa. Ensin näin vanhan miehen kasvot, ne olivat hyvin selkeänä edessäni.
Miehen ilme oli totinen ja hänen kasvojensa piirteet olivat vahvat. Ensin näin niissä "intiaanin" kasvot, mutta ajattelin, että ne olivat liian vaaleat niiksi. Mutta juutalaisen kasvot ovat melko samanpiirteiset, pitkät vahvat kasvot ja vahva nenä. Hänellä oli myös pitkät, vaaleat hiukset.
Siinä jonkun aikaa katselin hänen kasvojaan, tyyniä kasvoja.
Nousi mieleeni tuo sananpaikka: " .. kasvoista kasvoihin .."
Sitten näin vielä kynttilän, joka oli jo lyhyeksi käynyt, sen aika oli vähissä, mutta sen liekki paloi vahvasti, valoa antaen.

Ihminen jo luotiin Jumalan kuvaksi. Ja Mooses ainoana tavallisena ihmisenä sai kohdata Jumalan kasvoista kasvoihin.2.Moos. 33:11:Ja Herra puhutteli Moosestaka svoista kasvoihin,niin kuin mies puhuttelee toista.4Moos.12:8:...hänen kanssaan minä puhun suusta suuhun, avoimesti enkä peitetyin sanoin, ja hän saa katsella Herran muotoa.5.Moos. 34:10 Mutta Israelissa ei enää noussut yhtäkään sellaista profeettaa kuin Mooses,jonka kanssa Herra seurusteli kasvoista kasvoihin

Tuolla samalla tavalla ei kukaan Jumalan ihminen saanut kohdata maanpäällä Jumalan kasvoja ja Jumalan olemusta.Kuitenkin se oli ilmoitus koko Raamatun matkalle.Se kertoi,että Jumalan olemukseen kuuluu ihmis hahmoisuus ja kasvojen kautta ilmaistavat piirteet. Perillä sitten saamme katsoa Kristusta kasvoista kasvoihin.
Lue lisää : http://ceta.nettisivu.org/wp-content/up ... ntissa.pdf

12. Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
1.Kor.13.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu