Täällä oli viikolla pari kyseenalaista viestiä, aioin olla ensin hiljaa, mutta kai ne on oikaistava (jos ne oli edes tarkoitettu mulle). Minä en kirjoittele tänne työaikana koskaan!(olen tämän tänne aiemminkin kertonut). Viime keväänä laitoin työaikana pari lyhyttä viestiä, mutta ne oli tunnistusmielessä tehtyjä. Ja toinen asia, en laittele nykyisin viestejä tänne kenellekään henkilökohtaisesti (paitsi tämä). Tämän pitäisi selventää kaikki! Myönnän, että pelleilen ja kujeilen täällä (en tutuiksi luulemieni kanssa), mutta teen sen anonyymisti anonyymien kanssa. Olen ollut pari kertaa bannissakin viimeisen kolmen kuukauden aikana molemmilla kerroilla pari viikkoa, joten en kai kovin tosissani täällä ole :D. Ja mun viesteissä ei ole "piiloviestejä"! Myönnän tässä, että tykkään sinusta ja monesta muustakin "siellä", ei siinäkään ole mitään epäselvää ja uutta. Ja lopuksi, jos ihmettelet syytä linkkieni sanoituksiin, laitan ne edelleenkin, jotta biisi aukeaa paremmin kuulijalle. Olen ollut häissä, jossa kaaso laulaa hääparille "My heart will go on". Minulle se olisi sama asia, kun olisi laulettu suomeksi "annan sut pois". Jos asiaa miettii tarkemmin, eihän kuullosta kovinkaan järkevältä siihen tapahtumaan, vaikka kauniita biisejä molemmat? Ja pyydän, älkää vastatko tähän, tämä oli vain tiedoksi. Oletan kaikkien vastausten olevan trolleilta, joten hukkaan menee, enkä aio ottaa asiaa enää missään puheeksi. Ja yleisesti, jos tämä viesti ei aukea, se ei ole sitten sulle, eikä multa ;)
Hei nainen
Näitämerkkejäeisallita
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.