Pohjoismaista 5G verkkojen koealue

Pohjoismaiden pääministerit esittivät toukokuussa 2018 yhteisen julkilausuman ”Pohjoismaista luodaan maailman ensimmäinen ja yhtenäisin alue, jossa 5G on tehokkaasti käytössä”. He haluavat nopeasti toteuttaa viidennen sukupolven langattoman verkon Pohjoismaissa. Suomi haluaa jopa olla Pohjoismaiden ykkönen.

Kesäkuussa kirjoitimme, 200 tutkijoiden ja lääkäreiden edustajina, jotka ovat allekirjoittaneet ”5G-vetoomuksen EU:lle” ja pyysimme, että Pohjoismaiden pääministerit eivät saisi toteuttaa 5G:tä ennen kuin riippumattomat asiantuntijat ovat tutkineet 5G:n terveysriskejä. Vastausta ei ole tullut.
Siksi osoitamme tämän avoimen kirjeen pääministerille, että kaikki kansalaiset ymmärtäisivät kuinka vakaviin riskeihin pääministereiden politiikka voi johtaa.

Tieteelliset tutkimukset osoittavat lisääntynyttä syöpäriskiä, haitallisten vapaiden radikaalien syntymistä soluissa, perimävaurioita, heikentynyttä oppimista ja muistia, neurologisia sairauksia, miesten heikompaa hedelmällisyyttä ja kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin, joita jo nykyiset langattomat järjestelmät, 2G, 3G, WiFi ja 4G ovat aiheuttaneet….
http://jouninkootut.blogspot.com/2019/02/hallitus-hylkasi-tiedemiesten_13.html

Lue koko avoin vetoomus täältä
https://www.ilkka.fi/mielipide/yleisolta/lukijoilta-avoin-kirje-paaministerille-5g-sateilyvaarasta-1.2716231

Näköjään Pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden tuhoamisprosessi ei uusliberalistihallitusten ja massamamutuksen sekä monikulttuurisuuskehityksen toimesta suju tarpeeksi tehokkaasti ja nopeasti globalisteista, joten lisää keinoja otetaan käyttöön. Pohjolahan on ollut korkeimmalla tasolla inhimillisesä kehityksessä "homo sapiens solidaris", joten hinku on pimeällä puolella kamala saada tämä herännein osa ihmiskunnasta hajaannuksen kautta uneen haittamasta bisneksiä ja ihmisriistoa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sanos muuta

Äänestä

Hyvä että tämäkin asia tuodaan päivän valoon. Eikö olisi kansalaisadressin aika tiedemiesten vetoomuksen pohjalta tehtynä. Sitten poliitikot joutuisivat avaamaan suunsa ja lopettamaan salailun. Sama koskee lehdistöä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nukkumatti kirjoitti:

Pohjoismaiden pääministerit esittivät toukokuussa 2018 yhteisen julkilausuman ”Pohjoismaista luodaan maailman ensimmäinen ja yhtenäisin alue, jossa 5G on tehokkaasti käytössä”. He haluavat nopeasti toteuttaa viidennen sukupolven langattoman verkon Pohjoismaissa. Suomi haluaa jopa olla Pohjoismaiden ykkönen.

Kesäkuussa kirjoitimme, 200 tutkijoiden ja lääkäreiden edustajina, jotka ovat allekirjoittaneet ”5G-vetoomuksen EU:lle” ja pyysimme, että Pohjoismaiden pääministerit eivät saisi toteuttaa 5G:tä ennen kuin riippumattomat asiantuntijat ovat tutkineet 5G:n terveysriskejä. Vastausta ei ole tullut.
Siksi osoitamme tämän avoimen kirjeen pääministerille, että kaikki kansalaiset ymmärtäisivät kuinka vakaviin riskeihin pääministereiden politiikka voi johtaa.

Tieteelliset tutkimukset osoittavat lisääntynyttä syöpäriskiä, haitallisten vapaiden radikaalien syntymistä soluissa, perimävaurioita, heikentynyttä oppimista ja muistia, neurologisia sairauksia, miesten heikompaa hedelmällisyyttä ja kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin, joita jo nykyiset langattomat järjestelmät, 2G, 3G, WiFi ja 4G ovat aiheuttaneet….
http://jouninkootut.blogspot.com/2019/02/hallitus-hylkasi-tiedemiesten_13.html

Lue koko avoin vetoomus täältä
https://www.ilkka.fi/mielipide/yleisolta/lukijoilta-avoin-kirje-paaministerille-5g-sateilyvaarasta-1.2716231

Näköjään Pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden tuhoamisprosessi ei uusliberalistihallitusten ja massamamutuksen sekä monikulttuurisuuskehityksen toimesta suju tarpeeksi tehokkaasti ja nopeasti globalisteista, joten lisää keinoja otetaan käyttöön. Pohjolahan on ollut korkeimmalla tasolla inhimillisesä kehityksessä "homo sapiens solidaris", joten hinku on pimeällä puolella kamala saada tämä herännein osa ihmiskunnasta hajaannuksen kautta uneen haittamasta bisneksiä ja ihmisriistoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu