Huomatkaa kuinka hyväkuntoisia olivat mummotkin vielä 1970-luvulla.
https://sosiaalivakuutus.fi/sosiaaliturvan-historia-vaivaishoidosta-nykypaivaan/
Demarit sen sijaan ovat riistäneet aina. Jo heti alkuaikoina he eivät olisi sallineet sosiaalietuisuuksia kaikille.
”Sosiaalidemokraatit ajoivat työväenvakuutusta palkkatyössä oleville. Maalaisliitto ja SKDL eivät hyväksyneet mallia, joka olisi jättänyt maalaisväestön sairausvakuutuksen ulkopuolelle”, toteaa professori Olli Kangas Kelasta.
Sama keskustelu käytiin ansiosidonnaisten eläkkeiden ja kaikille suomalaisille suunnatun kansaneläkkeen välillä. Poliittiset kompromissit johtivat rinnakkaisten järjestelmien luomiseen. Kaikkien oikeuteen perustuva kansaneläke sai rinnalleen ansiosidonnaisen työeläkejärjestelmän 1960-luvun alussa.
Samat poliittiset virtaukset ovat jatkuneet myöhemmin hienovaraisempina. Esimerkiksi Ahon keskustalainen hallitus piti huolta perusturvasta ja leikkasi ansiosidonnaisista etuuksista. Vastaavasti Lipposen sosiaalidemokraattijohtoiset hallitukset kavensivat perusturvaa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksi maalaisille maksetaan eläkkeet valtion varoista eikä myynnin mukaan, kuten yritystoiminnassa kuuluisi tai ottavat itse eläkevakuutuksensa. Tuo maalaisliiton politiikka on siinä mielessä kieroa, että he ovat yrittäjiä silloin, kun saa veroetuja ja helpotuksia, mutta huoltovarmuutta silloin kun haetaan tukia ja valtion rahoitusta ja köyhiä. ELi maksattavat laskunsa toisilla 10 kertaan.
TÄTÄKÖ PITÄISI IHANNOIDA.
Tehdastyö on sosiaalidemokraattien unelmatyö. Ja vielä parempi, jos tehdas toimii kolmivuoroisesti. Kaikki muu työ on tarpeetonta kevyttä puuhastelua.
Neuvostoliitto-malli on sosiaalidemokraattien malli. Maatilat on kolhooseja ja sovhooseja, siltä alueelta ei duunari poistu, vaan ahertaa jotta maito, voi ja lihapaketit sekä leipäjauhot lähtevät paketteina maan joka kolkkaan.
Idealistinen kuva elää edelleen Suomen demareilla!
Jaakko Ilkan aikoina kruunu verotti talonpoikaa. Nyt tuokin on käännetty päälaelleen.
Kepu on MTK:n peitejärjestö.
Keskusta EI OLE ollut aikapäiviin muiden kuin suurtilallisten puolella. Juha Sipilän aikaan keskusta on ollut koko vaalikauden riistämässä heikoimpia kansalaisia ... tulokset ovat jo selvääkin selvimmin näkyvillä. Keskusta on nykyään täysin oikeistolainen puolue ja myös ajaa rikkaimpien ihmisten etuja ja häpeällistä verosuunnittelua, jossa rikkaimpien ei tarvitse maksaa verojakaan kuin tavallisten kansalaisten. KEPU PETTÄÄ AINA!
-isännät kun evakoita kyytiin mättivät
-äidin sekä lapset siihen tielle jättivät
Onhan se ollut heikomman puolella. Ainakin sortanut enemmän, kuin kukaan muu, nimittäin heikkoja.
Näkeehän sen jo nimestä, että siinä on kusta eli pelloille levitettävää.
Se taas ei tuo mitenkään heikompiosaisia.
Demarit ja kokoomus on aina olleet vahvimman puolella ja siksi keskusta on paha kanto kaskessa. Vasemmistoliittokin on nykyään vihertävä,ei köyhän asialla.
Persut taas on vaan olevinaan hillo silmissään.
Vain keskusta jää puolustamaan heikompaa.