Kansaa kusettaakseen teki Kataisen hallitus periaatepäätöksen v. 2012; ”TEHOSTETTU HARMAAN TALOUDEN JA TALOUSRIKOLLISUUDEN TORJUNNAN TOIMINTAOHJELMA". Sen yksi tavoite oli veronkierron ehkäisy. Kansa uskoi, että viimeinkin Kokoomus suostui suitsimaan rikkaiden veronkiertoa...
...Ja saman tien alkoi Kokoomus ajaa valehtelemalla läpi lakia rikkaiden veronkierron auttamiseksi. Hallintarekisterin selvitysmies Stubb kertoi selvittäneensä, että 90 % asiantuntijoista kannatti hanketta. Kun paljastui, että 90 % vastusti sitä rikkaiden veronkiertoa edistävänä, kuittasi Stubb valheensa sanomalla ”sori”. Törkeä rikos, missä ministeri valehteli lain valmistelussaan rikollisten eduksi ja yhteiskunnan vahingoksi, ei edennyt syyttämiseen ja tuomioon, vaikka lain mukaan niin olisi pitänyt tapahtua. Seuraavana vuonna kokoomuspresidentti alleirjoitti ko. lain hiljasuudessa, ja rikkaiden veronkierto helpottui entisestään.
https://vm.fi/documents/10623/360820/Tehostettu harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan toimintaohjelma vuosille 2012-2015/c0c9a84d-ffa6-4326-b59c-f8074ef77d9d
Hallintarekisterin läp saamisen jälkeen on Kokoomus ajanut hanketta missä valtio palkkaisi lakifirmoja edustaamaan verottajaa oikeudessa, kun syytettyinä on veronkierroista epäiltyjä firmoja. Kuka uskoo, että veroja kiertävät lakifirmat haluavat muut yritykset tuomiolle verorikoksista? Ovatko lääkärit todistaneet innolla toistensa hoitovirheitä? Nokkiiko korppi korpin silmää?
https://seura.fi/asiat/tutkimus-veronkierto-tapissa-superrikkaat-jattavat-kolmasosan-veroistaan-maksamatta/
Edellä kuvattujen lisäksi Kokoomuksella riittää hankkeita rikkaiden veronkierron hyväksi. Yksi poliisinkin vastustama on tavoite poistaa tilintarkastuspakko yrityksiltä. Tämäkin hanke on hallituksen periaatepäätösten vastainen, mutta nehän ovatkin aina valehtelavalle Kokoomukselle pelkästään kansan kusettamista-, ei noudattamista varten.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/260457-suomen-poliisilta-murskatuomio-hallituksen-hankkeelle-ehdotus-vastoin-valtioneuvoston

Vastaukset 30
Vanhimmat
en myöskää soinin sinisiä tai muita roistoja ja suvakkeja.
vain PERSUT PASSAA .
Persut on myös porvareita kuten kokoomuslaisetkin.
Miksi te siniset vielä persuissa ollessanne ette tehneet, niinkuin kansa tahtoi? Olisitte olleet pidettyjä kansan keskuudessa.
En varmasti!
Keskusta, kokoomus, vihreät, SDP, siniset... mitä muuta ei kannata äänestää?
Vasemmisto on myös yksi jota ei kannata äänestää.
Laura "Minttumaaria" Huhtasaari. Upea älykäs suomalainen kaunotar. Ei mikään aivoton muslimien panoreikä, kuten muiden, Islamin levittämispuolueiden edustajat.
SDP on ainut puolue millä voi saada tämän paskamaan politiikan suunnan muuttumaan duunarin ja työttömän näkökulmasta katsottuna parempaan päin.
Älä usko noiden nykyisten hallituspuolueiden paskapuheisiin, demarit eivät ole tietenkään mikään ratkaisu kaikkiin ongelmiin mutta pienin paska kaikista isoista pökäleistä.
Siksi äänestän SDP:tä, niiden vuoro koittaa hallituspolitiikassa.
Katoppa mallia Venetsuelasta.SDP kummi ja kaima Maduro saanut maan sekaisin kuin käkikello.No,kommarien jälkeläiset itärajan takaa jatkavat(Putin) melko neukkulaisia meininkejä.Koittakaa nyt helvatun valopäät tajuta että ME olemme elukoita=syö tai tule syödyksi.Ja Rinne pääministeriksi,hohhoijaa.
Kokoomuspersu taas ihannoimassa Venezuelaa jota tolkuttaa palstalla päivästä toiseen. Muuta sinne Venezuelaan kun siitä jauhat jatkuvasti.
Äänestän Vasemmistoliittoa ensi vaaleissa.
Mutta kun demarit ovat kokoomuksen perseennuolijoita ja muutenkin porvareita.
Demari Ihalainen loi Suomeen pysyvän jättityöttömyyden ja demari Urpilainen kasvatti valtionvelan ja velkaantumisnopeuden huippuunsa. Puhumattakaan että ensi töikseen lahjoitti miljardeja Euroopan Keskuspankille.
Nin että demareita kannattaa äänestää vain jos haluaa kokoomuslaista vallanpitoa ja duunareiden alistamista köyhyyteen.
Jopa vihreät ja vassarit pelästyivät Kataisen tyrannimaisuutta ja erosivat hallituksesta. Mutta demarit vain halusivat lisää, suorastaan huumaantuivat siitä vallan tunteesta jonka duunarien nöyryyttäminen tuotti.
Koettakaahan pärjäillä köyhät. Kokoomus on vaalien jälkeen maan suurin puolue, ja sille te punikit ette mahda yhtään mitään.
https://imgur.com/a/cGIVr4S
YES. Kokoomus rules.
Kokoomus kärsii rökäletappion ensi eduskuntavaaleissa.
Kokoomus Kataisen hallitus oli porvarienemmistöinen koska porvaripuolueet kristilliset ja vihreät olivat kokoomusken apupuolueina pönkittämässä kokoomuksen porvarillista talouspolitiikkaa. Kokoomus Katainen ajoi läpi kreikkatuet koska hinkui rahakasta EU komissaarinvirkaa nuollen oikeistolaisen EU komission puheenjohtaja Junckerin perärööriä.
Venzuelassa+amerikkalaiset+öljy+yhtiöt++perustivat+maan+kattavan+öljytuotannon+omistukseensa+vv.+1920-1940.+Sen+lisäksi+että+tuotantolaitokset+jäivät+100+%:sti+amerikalisten+omistukeen,+saivat+nämä+puolet+öljyvaroista+itselleen,+ja+oikeuden+määrätä++tuotantokulut,+mitkä+Venzueln+oli+niille+maksettava.+Tämä+oli+hinta+minkä+Venzuelan+kansa+joutui+maksamaan+siitä+että+amerikkalaiset+lahjoivat+korruptiopäättäjät+rosvoamaan+kansalta+amerikkalisten+hyväksi.+Periaate+oli+sama+kuin+se+miten+Suomessa+on+lahjoitettu+maaperän+kultavarat+ja+muut+rikkaudet+maailman+veronkiertoyhtiöille.
Norjassa+Työväenpuolue+perusti+koko+öljytuotannon+valtion+nimiin,+eikä+Suomen+Kokoomuksen+kaltaisia+korruptiorosvoja+päästetty+kavaltamaan+maan+rikkauksia.+Koska+Norja+toteutti+öljytuotannon+sosialismin+periaateellaa,+ja+Venzuelassa+sen+toteuttivat+amerikkalaiset+riistäjät,+ovat+maat+tänä+päivänä+niin+erilaisia.
Juuri niin. Ilmaiset saman asian vain hieman toisin sanoin. Mikään kertomastasi ei olisi onnistunut jos demarit eivät olisi ollut kokoomuksen perseennuolijapuolue.
Hyvä että SDP jäi hallitukseen koska muutoin porvaripuolueet kokoomus, kristilliset ja vihreät olisivat tuhonneet Suomen kivijalkaan asti.
No niinhän siinä tapahtuikin.
Ilman demareita sukellus niin syvälle ei olisi onnistunut.
Nut kokoomus on taas hallituksessa ja suunta on ihan toinen. Miten se suunta voi vaihtua jos kokoomus haluaisi tuhoa?
Nyt huomataan helposti että enin osa tuhosta oli demareiden tekosia kun se tuli sellaiseen kansankyykytyskiimaan ettei sitä pidätellyt mikään.
Kokoomus Kataisen porvarienemmistöhallituksessa kokoomuslaiset olivat päätuhoajia apunaan porvaripuolueet kristilliset ja vihreät. Kokoomus Katainen ei välittänyt mistään muusta kuin pääsystään rahakkaaseen EU komissaarinvirkaan velkaannuttaen Suomea ennätyksellisesti porvarillisella talouspolitiikallaan.
Perseennuolijapuolue demarit tekivät mitä isäntä kokomus käski. Etkös juuri näin sano.
Vaihtoehtona olisi ollut hallituksesta ero mutta sitten tilalle olisi tullut kepu eikä olisi enää ollut tilaisuus kyykyttää kansaa. Ja olisi matubisneksetkin menneet sivu suu.
Joten seuraus oli että kieli työnnettiin entistä syvemmälle ja piukempaan kokoomuspyllyyn. Mutta tämänhän sinä tiedätkin vaikka ilmaisetkin asian eri tavalla.
Orpon+erityisavustaja+siirtyi+Mehiläisen+kehityspäälliköksi+v.+2016,+ja+kehitys+on+ollut+100+%:sti+kokoomusideologista.+Nyt+Mehiläisen+hoivakoti+Turussa+suljetaan+pahojen+puutteiden+vuoksi.
https://yle.fi/uutiset/3-10652518
YLE+vääristelee+asioita+eri+valoon,+kuin+mikä+on+totuus.+Mehiläisen+oli+suljettava+paikka+viranomaistarkastuksen+seurauksena,+eikä+se+sitä+omaehtoisesti+tehnyt.+
YLE+antaa+ymmärtää,+ihan+kuin+vanhukset+voisivat+valita+hoitopaikkansa,+ja+ilomielin+hluavat+siirtyä+Mehiläisen+muihin+hoivakoteihin.+Totuus+on,+että+niiden+joille+hoito+on+välttämättömyys,+on+mentävä+sinne+minne+Mehiläinen+ohjaa.+Hoitopaikat+ovat+kuukausien+jonotusaikojen+takana,+eivätkä+vanhukset+voi+kadulle+jäädä+odottamaan,+mistä+löytyisi+inhimillinen+hoitopaikka.
Ovatko vaalit rehelliset?
Vaaleissa on paljon sähköistä mikä hoituu kokoomuslaisen arvomaailman omaavien yritysten ohjelmilla.
Itseäni ihmetyttää suuresti Kokomuksen äänisaaliin suuruus suhteessa siihen pieneen porukkaan joka heidän politiikastaan hyötyy.
Eiköhän suurimmat valehtelijat ja ketkut löydy sdp ja vas liiton riveistä.
Todisteitten valossa oikeistosta ne kieroimmat ketkut löytyvät.
Vasemmisto ja vihreät menevät vaalivoittoon etkä mahda mitään.
Eivät mene. Kampanjat ratkaisevat onneksi lopulta vaalit Kokoomuksen hyväksi. Kokoomuksen kampanja on alkanut ryminällä ja kannatus rajussa kasvussa.
Millä perusteella muka suurimmat ketkut vasemmistossa. Onko mennyt viime viikkojen uutisointi ihan ohi tajunnan?
Koko vasemmisto ideologiahan perustuu siivellä elämiselle.
Vasemmistolainen hoivafirma Onni hoitanut vanhuksia moitteetomasti ja antanut verovaroista katetuille hoivamaksuille täyden vastineen. Kokoomuksen kolme hoivafirmaa ovat kaikki huijanneet valtiolta satoja miljoonia joka vuosi laskuttamalla ala-arvoisesta hoitotyöstä täyden hinnan, vaikka tehty työ ei ole täyttänyt minkäälaisia ihmisyyden kriteerejä, ja on ollut pelkkää vanhusten piinaamista.
Tämänkin perusteella kokoomuslaiset ovat aina valehtelevia huijaavia rosvoja, todellisia siivellä eläjiä, kun vasemmistolaiset ovat rehellistä ja vastuullista, sanojensa ja sopimustensa mittaista väkeä.
Uskokaa jo hyvällä vain persuja äänestämällä voitte enää vaikuttaa?