Ketä kreationistit edustavat?

Liber_librorum

Kreationistit eivät ole maailman kristittyjen edusmiehiä, vaan vaan valtavirrasta eriytynyt uskonlahko, jolla ei ole mitään tekoa tieteen kanssa.

Suomessa kreationistit ovat vapaakirkon ja hellutaiherätyksen lahkolaisia. Lähtökohtaisesti koko hihhulointi on amerikkalista alkuperää George McCready Pricen ja Ellen Whiten aikanaan käynnistämä liike jossa tulkitaan raamattua absoluuttisena totuutena ja tieteenä. Nykyistä kreationismia levitettiin nettiin jo parikymmentä vuotta sitten. Amerikkalaiset saarnurit ja Jeesuksen helppoheikit julkaisivat viimeisen kymmen vuoden aikana aivopierujaan YouTuubissa niiden vaikutus kuuluu ja näkyy suomalaisessa kreationismissa.

Kreationistit eivät edusta kristittyjä, vaikka heidän mielestään vain heillä on absoluuttinen totuus ja kaikki muu on eksytystä? Todellisuudessa helluntaiherätyksessä ja vapaakirkossa vain osa on kreationistejä, ortotodokseissa, luterilaisissa ja katolilaisissa vain pieni marginaaliryhmä. Kuten aina valtavirrasta eriytynyt lahko haukkuu muita eksytyksestä, koulujen ja median aivopesusta. Näinhän se on lahkolaisuuden pahin vihollinen on koulutus, mitä vähemmän tiedät, sen enemmän luulet.

Selvästi kreationismijutuissa paistaa myös netin tarinat, salaliitot, illuminaatit, uusi maailmanjärjestys, vapaamuurarit, Paavi, pedofiilia, saatanan palvonta jne. Alex Jones, David Icke, Bill Cooper, Jordan Maxwell jne. Kent Hovind. Ron Wyatt, Ken Ham, sadat saarnurit ja "valaistuneet" jotka ovat löytäneet sen ainoan totuuden. Tietysti kotoiset "tiedemiehet" , Pekka Renikainen, Matti Leisola, Tapio Puolimatka ihan lukeneita miehiä, mutta henkilökohtaisissa kanannotoissa esiin pulpahtaa lahko ja sen sanoma. Toki ihmisillä on uskon- ja valinnan vapaus, jolle Vanhan Testamentin tarinat käyvät tieteestä, siitä vaan eihän se ole muilta pois.

16

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Loogisesti_11

      YEC kreationismi on Raamatullista kristillisyyttä. He edustavat Jeesuksen sanomaa joka on Raamatussa ilmoitettu. Ihmisillä on tosiaan valinnanvapaus ja monet valikoivat ihmisiä miellyttäviä kompromisseja esiintyen kristittyinä. Luopumuksesta on ilmoitettu Raamatussa ja siitä että monet tahtovat esiintyä valkeuden lähettiläinä vaikka ovat eksyttäjiä. En sano että jokainen oppii kaiken totuudesta heti mutta kun asiasta on oikaistu väärin opettavaa eikä tämä sitten oikaise käsityksiään on kyseessä eksyttäjä, tai jostain syystä harhautunut puhtaasta totuudesta. Raamattu kyllä sanoo että keskuudessamme on puolueita siitäkin syystä että voisimme ohjata toisiamme oikealle tielle. Aito nöyrä kristitty kuitenkin oikaisee kässityksiään Raamatun valossa ja se tarkoittaa että sellainen uskova omaksuu Raamatullisen opin joka opettaa kiistatta että Jumala loi maailman n. 6000 vuotta sitten.

      Room 12:2

      • ”Aito nöyrä kristitty kuitenkin oikaisee kässityksiään Raamatun valossa ja se tarkoittaa että sellainen uskova omaksuu Raamatullisen opin joka opettaa kiistatta että Jumala loi maailman n. 6000 vuotta sitten.”

        No miksi et oikaise samalla esimerkiksi seuraavia käsityksiäsi:

        1. Maa ei ole pallo vaan peruspylväiden päällä seisova maan piirin ympäröimä litteä lätty.

        2. Päivänvalo on auringosta erillinen entiteetti, joka asuu omassa majassaan.

        3. Pimeys on oma entiteetti, joka asuu majassaan.

        4. Sieraimilla hengittävät eläimet eivät tarvitse happea vaan voivat olla ilmatiiviissä arkissa 190 vrk.

        5. Kasvit eivät tarvitse auringon lämpöä ja valoa.

        6. Aurinko, kuu ja tähdet ovat taivaankannessa olevia olentoja.


      • Lisää
        Kampelatutkija kirjoitti:

        ”Aito nöyrä kristitty kuitenkin oikaisee kässityksiään Raamatun valossa ja se tarkoittaa että sellainen uskova omaksuu Raamatullisen opin joka opettaa kiistatta että Jumala loi maailman n. 6000 vuotta sitten.”

        No miksi et oikaise samalla esimerkiksi seuraavia käsityksiäsi:

        1. Maa ei ole pallo vaan peruspylväiden päällä seisova maan piirin ympäröimä litteä lätty.

        2. Päivänvalo on auringosta erillinen entiteetti, joka asuu omassa majassaan.

        3. Pimeys on oma entiteetti, joka asuu majassaan.

        4. Sieraimilla hengittävät eläimet eivät tarvitse happea vaan voivat olla ilmatiiviissä arkissa 190 vrk.

        5. Kasvit eivät tarvitse auringon lämpöä ja valoa.

        6. Aurinko, kuu ja tähdet ovat taivaankannessa olevia olentoja.

        7. Tähdet voivat pudota taivaalta maahan.

        8. Ihminen selviää kolme vuorokautta hengissä meripedon vatsassa.

        9. Sangen korkealta vuorelta voi nähdä kaikki Maan valtakunnat.

        10. Aurinko voi pysähtyä taivaalle.

        11. Eräiden eläinten poikasten väritys riipuu siitä, millaisiksi kuorittuja oksia ne tiineenä söivät.


      • Loogisesti_11

    • ytrewq

      Kreationisteja tuntuu olevan keskimääräistä enemmän pienissä uskonlahkoissa. Samat esimerkiksi Michael J. Beheltä lähtöisin olevat kreationistiset väitteet näyttävät kulkevan helluntailaisten ja Jehovan todistajien keskuudessa. Jehovan todistajat suhtautuvat nuivasti ja kielteisesti opiskeluun ja samanlaista asennetta on helluntailiikkeessä, joten kreationismi uppoaa tehokkaasti noihin uskonporukoihin.

      • VanhanMaanKressu

        Behe kannattaa ID uskontoa, joka on toisaalta vain naamioitua kreationismia. Behe ei kuitenkaan tietääkseni ole nuoren Maan kretionisti, vaan myöntää Maan olevan vanha. Tätä taas YEC porukka pitää harhaoppina.


    • ''Suomessa kreationistit ovat vapaakirkon ja hellutaiherätyksen lahkolaisia.''

      Tämä ei ole totta. Itse uskon luomiseen ja sitä myötä olen kreationisti, mutta en kuulu vapaakirkkoon enkä myöskään helluntaiseurakuntaan.

      • tieteenharrastaja

        Oikeakin tieto oli jo tarjolla:

        "Kreationisteja tuntuu olevan keskimääräistä enemmän pienissä uskonlahkoissa."

        Aloittajan väite oli kyllä liian pelkistetty.

        Luomiseen ilman nuorta Maata ja Raamatun kirjaimellista tulkintaa taitaa uskoa kristittyjen valtaosa.


      • Liber_librorum
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Oikeakin tieto oli jo tarjolla:

        "Kreationisteja tuntuu olevan keskimääräistä enemmän pienissä uskonlahkoissa."

        Aloittajan väite oli kyllä liian pelkistetty.

        Luomiseen ilman nuorta Maata ja Raamatun kirjaimellista tulkintaa taitaa uskoa kristittyjen valtaosa.

        "Luomiseen ilman nuorta Maata ja Raamatun kirjaimellista tulkintaa taitaa uskoa kristittyjen valtaosa." Juuri näin, tätä tarkoitin.
        Aivan samoin tuo "ylöstempaus kultti" tuntuu olevan pienen ryhmän "lopun ajan vaiva".


    • Saanko_pitää

      ruotsalaisia orjia, kun orjuus mainitaan Raamatussa normaalina olotilana. Vai pitääkö orjat tuoda Venäjältä ???

    • Loogisesti_11

      Piskuinen uskollinen joukko uskoo oikeaoppisesti ja pitäytyvät Raamatun ja Jeesuksen opissa. Joten ei mitään uutta. Mylvintä jonkin lahkon puolesta tai vastaan on tyypillinen panettelukeino joka toki uppoaa moneen jotka ovat kyvyttömiä tutkimaan ja päättelemään asioita rehellisesti ja Raamatullisesti

      • Oletko korjannut käsityksesi siitä, ettei valo ole sähkömagneettista säteilyä vaan se on pimeyden ohella entiteetti, joka asuu omassa majassaan? Myönsit uskovasi 6000 vuotta vanhaan maahan. Se pitää sentään laskea vaikeasti ja sitä ovat useat teologit yrittäneet laskea vuosisatojen aikana. Korkeasti oppinut piispa James Ussher päätyi siihen, että luominen tapahtui 22. lokakuuta 4004 ennen kristuksen syntymää. Loogisesti_11alon ja pimeyden majapaikan voi lukea suoraan Raamatusta niin sanotusti suoraan hevosen suusta eli Jahven sanomana:

        19 Tunnetko sinä tien valon kotipaikalle, tunnetko paikan, jossa pimeys asuu?

        20 Sinäkö tuot valon maan ylle, sinäkö opastat sen takaisin majaansa?


      • Loogisesti_11

        Minä mylvin säännöllisesti lahkon puolesta.


      • tieteenharrastaja
        Loogisesti_11 kirjoitti:

        Minä mylvin säännöllisesti lahkon puolesta.

        Ja projektoit uskollisesti mylvintääsi niihinkin, jotka kirjoittavat järkeviä.


      • >>Piskuinen uskollinen joukko uskoo oikeaoppisesti ja pitäytyvät Raamatun ja Jeesuksen opissa.<<

        Tyypillistä vaarallisille kulteille.


    • kuljin-ohi-ja-ihmettelin

      Tämä avauksen teema on hyvä pitää minusta esillä jo siitäkin syystä, että tuo fundamentalististen joukko on suhteettoman pieni pitämäänsä meluun verrattuna. Toisaalta tälläkin palstalla mesovat fundikset tekevät hyvää työtä sen eteen, ettei tuo joukko ainakaan suuresti kasva.

      Ja ansiomitalli näille muutamille, jotka jaksavat kuukaudesta toiseen palauttaa samat olkiukkojen kumoamiset keskusteluihin.

      Toki onhan tämä hauska huumoripalsta, johon on kiva satunnaisesti trollailla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2926
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1144
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      735
    Aihe