Uskonnon etujärjestöjen -kirkkojen jäsentoiminnasta...........

Ajassa on aina säädetty Raamatun lakia ja yhteiskunnan lakeja tarpeen mukaan.
Vain synnin opettava 10- käskyn lain arvot eivät koskaan muutu ja lakkaa, mutta ihmiset kaikkein innokkaimmin ovat aina rikkoneet 10- käskyn lakia kuitenkin.

Hallinto-palvelu-kulttuuri tuo mukanaan aina koulutettuja ihmisiä, ja aikakauden tavat toimia ryhmissäkin. Sidosryhmien vaatimukset, toiveet, tarpeet ja odotukset-.

Esitän lyhyesti ja ytimekkäästi korjausehdotukseni, joilla voidaan korjata tämän päivän uskonnollisten etujärjestö-organisaatioiden -kirkkojen toimintaa;

1. Toimielimen merkitys;
- Jäsenien äänivalta toimielimissä pitää olla tasa-arvoinen jokaisen jäsenen juridisen vastuun vuoksi. Organisaatiossa tulee mitoittaa toimielimien päätösvallat sellaisiksi että tämä on mahdollista.
Johtajaa ei toimielinpöytään (johtokunta/hallitus/lautakunta) voi istahtaa. Toimielin on toiminnan moottori, juridinen vastuunkantaja, ja päätöksentekijä. Jokainen jäsen on yhtä suuri äänivallallaan, eli ei voi yhden jäsenen ääni kaataa koko pöydän muiden jäsenien äänivaltaa.

2. Jäseniä koskevat säännöt on jätetty kirjoittamatta. Esim. Adventtikirkon organisaation arvot on hyvin esitelty 28- opinkohdassa, -sääntöjä ne eivät ole. Organisaation arvot kertovat ne periaatteet joiden kanssa organisaatio on tavoitteiltaan ja päätöksenteoltaan sovussa ja -puitteissa.
Jäseniä koskevat säännöt -voi olla esim. tusina sääntöjä, esitellään hyvin kun jäseniä otetaan etujärjestön jäseneksi. Nämä säännöt toimivat jäsenen kelvollisuutta olla tullaksensa jäseneksi ja -jäsenvaatimuksien suhteen normeina jotka on täytettävä ollaksensa etujärjestön yhdistystoiminnan jäsen. Vain näihin sääntöihin voi vedota vaatimuksissa.

3. Käsikirjoihin voi sisällyttää järjestö-yhdistystoiminnan demokratian toiminta normitukset, mutta käsikirjat eivät saa pitää sisällään mitään mikä valjastaisi jäsenelle valtaa suhteessa toiseen jäseneen.
Kaikilla alaisilla on pakko olla aina työsopimus, koska työsopimuksesta päätellään perustehtävä ja alaistaitovaatimukset. Organisaatiojohtajien ainoat alaiset löytyvät organisaation palkkahenkilöstöistä.
Yhdistystoiminnan jäsenien itsenäinen toimivalta on äänestyslappu. -Kenenkään mielivallan mieluisuuden tai intuitiivisen näkemyksen alaiseksi ei nykyajan ihmisen tarvitse joutua laillisuuden nimissä.
Koskee jokaista jäsentä - vastuut kannetaan toimielimen alaisuudessa, ei johtajina esimiehinä suhteessa jäseneen. Mielivallan mieluisuuden vaatimuksiin jäsenet joutuvat kun monta sataa organisaation jäsentä ryhtyvät ihmisten johtajiksi, mutta eivät ymmärrä ihmisten johtamisesta mitään, ja ryhtyvät soveltamaan intuitiotaan ja 28- arvoa toiseen ihmiseen.

4. "Vanhemmisto" on ymmärrettävä toimielimeksi. ( Johtokunta/hallitus)
Jäsenillä ei itsenäistä toimivaltaa ole jäseneen.
Ilmoitusvelvollisuus puheista ja toimista on aina velvoittava miten olevaisen persoonan mahd. asioissa puhuu ja toimii. Yhdistyksen jäseniä ei voi oikeuttaa kenenkään henk koht asioihin.
Yhdistystoiminnat hajaantuvat ja kokoontuvat säännöllisesti, ja ihmiset eivät elä yhdessä, ja ole tekemisissä keskenään. Salaisia virkoja suhteessa jäseniin ei voi olla.

Yhdistystoiminnan- jäsenien itsenäinen toimivalta on äänestyslappu.
Arvovaltaan perustuvaa päätöksentekoa ei ole olemassa laillisesti. Arvovaltaa syntyy vain ihmisten mielikuvituksessa.

>>> Koskee kaikkia uskonnollisia etujärjestö-organisaatioita. Jokainen organisaatio on jättänyt jäseniä koskevat säännöt kirjoittamatta.
En suorita protestia mitään uskonnon etujärjestöä -kirkkoa vastaan. Näissä on omat organisaatiorakenteensa jokaisessa.

>>> En ole puhunut enkä kirjoittanut yhdestäkään uskovaisesta minkään seurakunnan -minkään etujärjestön -tai kirkon jäsenestä koskaan sanaakaan missään vuosikymmenien varsilla. Jokainen on saanut viettää omaa henkilökohtaista uskon elämäänsä, ja perheensä elämää rauhassa tässä suhteessa. En kenenkään muunkaan olevaisen perhe- yksityis- intiimi- asioita ole minä puhunut tai kirjoittanut. En yhtiöidenkään ihmisistä, tai viranhaltijoistakaan-.

Olen lainkuuliainen kansalainen ns. luonnollinen kompetentti henkilö, joka on useita kymmeniä vuosia noudattanut oikeusvaltiossa lakisäädökset. Rattijuopumus on täyttänyt 1985 rikoksesta syyttämiseksi rikoksen tunnusmerkit. Muuta syytettävää ja tuomittavaa ei ole ollut rikoksen suorittamisen merkityksessä, että olisi voitu syyttää ja tuomita rikoksen suorittamisesta lakisäädösmassalla.


Vietän eläkepäiviäni, en ole uskonnon etujärjestöjen tai kirkkojen jäsen toistaiseksi. . Enkä kenenkään alaisuudessa -alaisuuteen velvollinen ilman minulla olevaa työsopimusta.
(PL 11-12§)
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
Aloittaja

Täsmennys;

.. Tarkoitan että varmaa on ettei 10- käskyn lain arvot muutu ja lakkaa 10- käskyn lain merkityksen- = synnin opetus vuoksi.

Jumalan Henki puhuttelee ihmisen 10- käskyn lain arvojen arvoilla silloin kun ihminen on synnin vaarassa joutua synnistä kiusatuksi, on kiusattu tai langennut syntiin.

Lain arvoja saa vapaasti lukea tikkukirjaimistakin toki kaikessa ajassa.
Lain tehtävä on opettaa synti, - ei tehdä vanhurskaaksi - ole lain tehtävä.

Äänestä
Aloittaja

Olen+ollut+luterilasen+kirkon+kirjoilla+n.+1985+saakka.+Eronnut+10-+vuoden+ajan.+Uskon+myötä+uudelleen+luterilaisen+kirkon+kirjoilla+2000+saakka,+sitten+seitsemän+vuoden+ajan+Adventtikirkon+kirjoilla,+ja+Adventtikirkosta+nyt+erossa+yli+vuosikymmenen,+ja+poissa+Adventtikirkon+toiminnasta+1.6.2006+lukien+2006.Olen+kantanut+Adventtikirkon+yhdistysjärjestö+toiminnan+demokratian+talkoo+vastuun+100%+joka+päivä,+kunnes+sanoin+talkootyö+vastuuni+irti+1.6.2006.

Äänestä
Aloittaja

Suomessa synnin teko on laillista tavallisesti.

Syntiä ei ole kirjattu lakisäädösmassaan - siis kymmenen käskyn lakia sisällytetty maan säädösmassaan.

Uskonnon etujärjestöjen säännöt jäsenilleen on kirjoittamatta!

Säännöille on siis huutava pula.
Ihmiset ovat järjestöjen jäsenien mielivallan armoilla arvostelun suhteen!

En ole jäsen uskonnon järjestöissä yli vuosikymmeneen itse.

- Kirjoittakaa säännöt uskonnon etukärjestöjen jäsenien normituksiin etujärjestöjen toiminnan turvaamiseksi, ja saattamiseksi yhteiskunnan lain kanssa siten järjestykseen.

Säännöt voivat olla esim. tusina sääntöjä jäsenyyden ehtojen normituksessa.

Adventtikirkon 28- opinkohtaa ovat organisaation arvoja, - eivät sääntöjä.
.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jarinhotelli4 kirjoitti:

Ajassa on aina säädetty Raamatun lakia ja yhteiskunnan lakeja tarpeen mukaan.
Vain synnin opettava 10- käskyn lain arvot eivät koskaan muutu ja lakkaa, mutta ihmiset kaikkein innokkaimmin ovat aina rikkoneet 10- käskyn lakia kuitenkin.

Hallinto-palvelu-kulttuuri tuo mukanaan aina koulutettuja ihmisiä, ja aikakauden tavat toimia ryhmissäkin. Sidosryhmien vaatimukset, toiveet, tarpeet ja odotukset-.

Esitän lyhyesti ja ytimekkäästi korjausehdotukseni, joilla voidaan korjata tämän päivän uskonnollisten etujärjestö-organisaatioiden -kirkkojen toimintaa;

1. Toimielimen merkitys;
- Jäsenien äänivalta toimielimissä pitää olla tasa-arvoinen jokaisen jäsenen juridisen vastuun vuoksi. Organisaatiossa tulee mitoittaa toimielimien päätösvallat sellaisiksi että tämä on mahdollista.
Johtajaa ei toimielinpöytään (johtokunta/hallitus/lautakunta) voi istahtaa. Toimielin on toiminnan moottori, juridinen vastuunkantaja, ja päätöksentekijä. Jokainen jäsen on yhtä suuri äänivallallaan, eli ei voi yhden jäsenen ääni kaataa koko pöydän muiden jäsenien äänivaltaa.

2. Jäseniä koskevat säännöt on jätetty kirjoittamatta. Esim. Adventtikirkon organisaation arvot on hyvin esitelty 28- opinkohdassa, -sääntöjä ne eivät ole. Organisaation arvot kertovat ne periaatteet joiden kanssa organisaatio on tavoitteiltaan ja päätöksenteoltaan sovussa ja -puitteissa.
Jäseniä koskevat säännöt -voi olla esim. tusina sääntöjä, esitellään hyvin kun jäseniä otetaan etujärjestön jäseneksi. Nämä säännöt toimivat jäsenen kelvollisuutta olla tullaksensa jäseneksi ja -jäsenvaatimuksien suhteen normeina jotka on täytettävä ollaksensa etujärjestön yhdistystoiminnan jäsen. Vain näihin sääntöihin voi vedota vaatimuksissa.

3. Käsikirjoihin voi sisällyttää järjestö-yhdistystoiminnan demokratian toiminta normitukset, mutta käsikirjat eivät saa pitää sisällään mitään mikä valjastaisi jäsenelle valtaa suhteessa toiseen jäseneen.
Kaikilla alaisilla on pakko olla aina työsopimus, koska työsopimuksesta päätellään perustehtävä ja alaistaitovaatimukset. Organisaatiojohtajien ainoat alaiset löytyvät organisaation palkkahenkilöstöistä.
Yhdistystoiminnan jäsenien itsenäinen toimivalta on äänestyslappu. -Kenenkään mielivallan mieluisuuden tai intuitiivisen näkemyksen alaiseksi ei nykyajan ihmisen tarvitse joutua laillisuuden nimissä.
Koskee jokaista jäsentä - vastuut kannetaan toimielimen alaisuudessa, ei johtajina esimiehinä suhteessa jäseneen. Mielivallan mieluisuuden vaatimuksiin jäsenet joutuvat kun monta sataa organisaation jäsentä ryhtyvät ihmisten johtajiksi, mutta eivät ymmärrä ihmisten johtamisesta mitään, ja ryhtyvät soveltamaan intuitiotaan ja 28- arvoa toiseen ihmiseen.

4. "Vanhemmisto" on ymmärrettävä toimielimeksi. ( Johtokunta/hallitus)
Jäsenillä ei itsenäistä toimivaltaa ole jäseneen.
Ilmoitusvelvollisuus puheista ja toimista on aina velvoittava miten olevaisen persoonan mahd. asioissa puhuu ja toimii. Yhdistyksen jäseniä ei voi oikeuttaa kenenkään henk koht asioihin.
Yhdistystoiminnat hajaantuvat ja kokoontuvat säännöllisesti, ja ihmiset eivät elä yhdessä, ja ole tekemisissä keskenään. Salaisia virkoja suhteessa jäseniin ei voi olla.

Yhdistystoiminnan- jäsenien itsenäinen toimivalta on äänestyslappu.
Arvovaltaan perustuvaa päätöksentekoa ei ole olemassa laillisesti. Arvovaltaa syntyy vain ihmisten mielikuvituksessa.

>>> Koskee kaikkia uskonnollisia etujärjestö-organisaatioita. Jokainen organisaatio on jättänyt jäseniä koskevat säännöt kirjoittamatta.
En suorita protestia mitään uskonnon etujärjestöä -kirkkoa vastaan. Näissä on omat organisaatiorakenteensa jokaisessa.

>>> En ole puhunut enkä kirjoittanut yhdestäkään uskovaisesta minkään seurakunnan -minkään etujärjestön -tai kirkon jäsenestä koskaan sanaakaan missään vuosikymmenien varsilla. Jokainen on saanut viettää omaa henkilökohtaista uskon elämäänsä, ja perheensä elämää rauhassa tässä suhteessa. En kenenkään muunkaan olevaisen perhe- yksityis- intiimi- asioita ole minä puhunut tai kirjoittanut. En yhtiöidenkään ihmisistä, tai viranhaltijoistakaan-.

Olen lainkuuliainen kansalainen ns. luonnollinen kompetentti henkilö, joka on useita kymmeniä vuosia noudattanut oikeusvaltiossa lakisäädökset. Rattijuopumus on täyttänyt 1985 rikoksesta syyttämiseksi rikoksen tunnusmerkit. Muuta syytettävää ja tuomittavaa ei ole ollut rikoksen suorittamisen merkityksessä, että olisi voitu syyttää ja tuomita rikoksen suorittamisesta lakisäädösmassalla.


Vietän eläkepäiviäni, en ole uskonnon etujärjestöjen tai kirkkojen jäsen toistaiseksi. . Enkä kenenkään alaisuudessa -alaisuuteen velvollinen ilman minulla olevaa työsopimusta.
(PL 11-12§)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu