Ainoastaan standardoimalla akut pystytään s-auton "lataus" suoritamaan vaihtoakkusysteemillä.
On siinäkin suuria ongelmia, mutta olisi suuri virhe jättää standardointi tekemättä.
Kukaan ei pysty varastoimaan satoja erilaisia vaihtoakkuja erilaisiin autoihin, jopa yhdenkin mallin riittävän suuri varastointi on vaativaa.
Tosin koko sähköautohapatus on yksi suuri typerä ongelma, jolle 20-30 vuoden päästä nauretaan. Mutta luulenpa, että sitä väen vängällä ajetaan kansan keskuuteen kun joku on haistanut siinä typeryydessä bisneksen. Suuri osa heistä on poliitikkoja. Luultavasti demareita etunenässä, johan siitä kertoo vaaliohjelmakin.
Lopullisen hinnan maksaa kansa. Investointeja, jotka myöhemmin ovat turhia sekä akkuromuongelmat sekä sähköautoja, joilla ei voi ajaa infran romahtaessa. Ja ne käyttökelvottomat sähköautot ovat tietysti kasaantuneet köyhille joilla saattaa olla vielä jopa velkaa niistä.
On siinäkin suuria ongelmia, mutta olisi suuri virhe jättää standardointi tekemättä.
Kukaan ei pysty varastoimaan satoja erilaisia vaihtoakkuja erilaisiin autoihin, jopa yhdenkin mallin riittävän suuri varastointi on vaativaa.
Tosin koko sähköautohapatus on yksi suuri typerä ongelma, jolle 20-30 vuoden päästä nauretaan. Mutta luulenpa, että sitä väen vängällä ajetaan kansan keskuuteen kun joku on haistanut siinä typeryydessä bisneksen. Suuri osa heistä on poliitikkoja. Luultavasti demareita etunenässä, johan siitä kertoo vaaliohjelmakin.
Lopullisen hinnan maksaa kansa. Investointeja, jotka myöhemmin ovat turhia sekä akkuromuongelmat sekä sähköautoja, joilla ei voi ajaa infran romahtaessa. Ja ne käyttökelvottomat sähköautot ovat tietysti kasaantuneet köyhille joilla saattaa olla vielä jopa velkaa niistä.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Jos Suomessa nykyisten 2 milj. auton akut painavat á 15 kg , niin se tekee jo 30 milj. kg eli 30 000 tonnia.
Entäpä sitten, kun yhdessä autossa on 300-500 kg akkuja....niiden liikkeelle saaminen yksistään ottaa jo jonkin verran virtaa ITSE akkujen kapasiteetista......
Ilman konevoimaa ei sähköauton akkua paikalleen ja pois nosteta.
Minä vaihtelen melkein tuhannen kilon akkuja joka viikko ihan työn puolesta. Ei siinä mitään koneita tarvita.
No totta hitossa ne on standardisoitava akut ja pistokkeet muuten, ei ole mitään järkeä sähköautoihin siirtymisessä. Että silleen.
Kaikki autonvalmistajat ympäri maailmaa kokoontumaan ja päättämään standardisoinnista.
Biodiesel sopii kaikkiin dieselautoihin joten ei ole epäselvää kenellekään kuka määrää.
Kyllä sähköautoissa pitää olla samoin kuin töpseleissäkin että joka maassa on omanlaisensa ja volttimäärä myös.
Joka latauspisteessä myös, tottakai omansa. Ja adapterimyyntipiste.
Kuten joskus kun oli korttipuhelinkioskit, piti etsiä koppi mihin se oma kortti sopi.
Englannissa vielä tuumakoolla ja vasenkätisellä sähköllä
Vaihtoakkusysteemi on ainoa täysjärkinen.
Miksi akku ei voisi olla vain vuokralla? Voisi olla eri tehoisia.
Kaupunkiajeluun pienempi ja mökireissulle isompi.
Vuokraaja kierrättää kun menee heikoksi.
Joku selitteli vaihtamiseen tarvittavan jotain konetta?
Ei kai. Akku pyörillä auton alle ja kaupan pumppukärryjen tapaan nostetaan kohdalleen
Kun akku maksaa puolet koko sähköautosta, niin 100 sähköauton tarvitsemat 1000 vaihtoakkua pitkin maata tekevät ison kustannuslisän sähköautoiluun. Suhde saattaisi hieman supistua, jos sähköautoja olisi 100 000. Silloinkin hiihtolomamatkalla yksi sähköauto tarvitsisi useamman akun vaihdon kun miltei puolet autokannasta olisi samaan aikaan liikkeellä, vaihtoakkuvarasto maksaisi edelleen enemmän kuin autot.
No olisko " kahden auton taktiikka " mitään ? Pieni kaupunkiauto akuilla ja hybridi mökkireissuille.
Että silleen.
Tokihan se olisi hyvä. Ehkä rikkaat tekeekin niin.
Pelkällä plugin-hybridilläkin pärjää. Niillä alkaa päästä akkuvoimalla jo 50 kilometriä, ellei jopa enemmänkin.
Akut ovat kulutustavaroita ja ne voivat mennä koska vain rikki täysin yksilöllisesti. Monta sarjaankytkettyä kennoa. Jos yksikin kenno hiukankin vioittuu, koko akku on käytännössä käyttökelvoton.
Yleinen vaihtoakkusysteemi ei koskaan toimisi. Sinne kertyisi vain ne surkeimmat yksilöt. Myös sinulta. Esim. yksinkertaisissa metallisissa kaasupulloissa ei ole tätä ongelmaa!
Standardoituun akkumoduuliin on helppo yhdistää hieman "älyä" pitämään kirjaa akun kunnosta. Akun panttiarvo voidaan määrätä silloin akun kunnon perusteella. Akkulogistiikasta vastaavan tahon tehtävänä on sitten toimittaa autokäyttöön liian huonot akut pois kierrosta.
Huhhuh, kyllä pumppu ja pistooliletku ovatkin vaivattomia, kun tuota ruljanssia kuuntelee...
Vaivaton? Akun vaihtaa minuutissa. Letkuihin sotkeutuminen ja löpöroiskeet lahkeissa on aataminaikuista museoautoilua.
No Suomen oloissa on myös muistettava auton lämmitys ja lasien sulana pito. Kertokaapa miten se tapahtuu noissa sähköautoissa ? Että silleen.
En tiedä missä päin asut, mutta ainakin suuremmissa kaupungeissa näkyy pyörivän jo jonkun verran Tesla-merkkisiä sähköautoja. Niiden käyttäjät varmaan kertovat mielellään talvikäytöstä. Muunkin merkkisiä varmasti on, mutta Teslat on helppo tunnistaa sähköautoiksi.
Itse olen huomannut diesel-autoissa, että ne eivät tuota pakkasella tarpeeksi hukkalämpöä sivuikkunoiden kirkkaana pitämiseksi. Tuulilasi sentään ei muuraudu umpeen. Takalasi ja sivupeilit pysyvät huurteettomina sähkövastusten avulla. Muistaakseni joissakin Fordeissa taisi olla jopa sähkölämmitteinen tuulilasi.
Vihreä Haavisto haluaa sähköauton, mutta kieltäytyy ydinvoimasta ja hiilivoimasta ja tietenkin öljystä.
Ennen sähköautosta puhumista on keksittävä bensavehkeen akun kokoinen akku, millä sähköauto saadaan kulkemaan 60 km/h 1000 km säätilasta riippumatta. Turha tuhlata aikaa ja korvaamattomia raaka-aineita peltilootien tuunaamiseen ennen kuin voiman lähde on paketissa.
Standardointi olisi typerää, koska akkutekniikka kehittyy koko ajan, eikä kukaan vielä tiedä, mitä uusia akkukeksintöjä tulevaisuus tuo tullessan. Siksi kehitystä ei tietenkään kahlita millään standardoinneilla. Ehkä sitten joskus 100 vuoden kuluttua.
Vihreät ovat tunnetusti ahkeria opiskelijoita, eihän sitä koskaan tiedä mitä saavat kehitettyä meille tavallislle autoilijoille?
Rajapinta voidaan (ja pitäisikin) standardoida vaikka nyt. Sisuskalut voidaan aina vaihtaa. AA-patterit ja samankokoiset akutkin ovat olleet standardi jo ties kuinka monta kymmentä vuotta.
Eikä noita muita vaihtoehtoisia standardeja ole yleisessä käytössä kovinkaa montaa kymmentä erilaista. Ainakaan Suomessa. Kiinassa ja Japanissa, Intiassa, Amerikassa, Afrikassa ja Venäjällä voi tietysti olla jotain muitakin, mutta kuka niistä välittää.
Jos minulta kysytään, niin akkumoduulit saisivat olla pitkulaisia, sanotaan vaikka metrin mittaisia palikoita, joita survottaisiin auton takapuolen kautta vaikkapa "kardaanitunneliin". Isompiin autoihin niitä mahtuisi enemmän, ja pienempiin vähemmän.