Thaimaassa landella aina ei toimi fifi, mutta tänään on todettu suomessa tietokonetekniikan mahdollistuneen myös maaseudun synkimpäänkin kolkkaan.
Internetsäteiden katvealueet.
7
<50
Vastaukset
- Sensei---
Näin Senseinä tein jälleen uuden hienon aloituksen, täällä Hiekkaharjun syrjäisessä hoitokodissa voin vannoa aloitukseni olevan totista totta, mutta tuolla Thaimaassa sen toimiminen on asia, jonka jouduin arvaamaan, koska en ole siellä koskaan käynyt, vaikka tiedän, että minulla on siellä kaunis hammaslääkärivaimo, joka tilapäisesti joutuu yöpymään patjani alla muovipussissa, niin hoitsut eivät löydä sitä, lisäksi tiedän minulla olevan siellä jahteja, huviloita, moottoripyöriä ja odotan vain koska saan sinne jälleen palata rakkaitteni luo harrastamaan myös vastaohjauksen opettamista ja kaikkea muuta Senseille sopivaa. Ehkäpä huomenna jo hoitajat vievät minut sossuun matkaraha-anomuksen tekoon, täytyypä täältä siteiden välistä huikata hoitajalle asiasta.
Siis tarkoitat WiFi:ä, kyseessähän langaton LÄHIVERKKO, joka muodostuu yksittäisten käyttäjien (yksityishenkilö, kahvila, hotelli yms.) langattomista tukiasemista jotka ovat joko yksityisiä (salasanan takana) taikka julkisia.
Eli niiden ei ole missään tapauksessa edes tarkoituskaan "kattaa" kuin se asunto/kahvila/hotelli mihin se on sijoitettu. Tämä lähiverkkohan sitten taasen liittyy varsinaisen tietoliikenneverkkoon joko langallisen (puhelinverkko, valukuitu yms.) taikka langattoman yhteyden katta.- Muuallerunkulle
Thaimaassa ei syödä fifejä.
- FifiEiRunkkaa
Fifi pupu ei ole syötävää.
- Sensei--
KHIAI !!!
- Sensei---
Miau piti sanomani.
Miau! - Avannossa
Sensei--- kirjoitti:
Miau piti sanomani.
Miau!Kestävyyssuoritus ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa752873- 592831
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun172713- 412082
- 532061
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2792057Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211311- 421170
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo31114Aamun Trump
"DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.961019