Jonkin verran tätä maahanmuuttajien seksuaalirikosvyyhtiä seuranneena pistää miettimään, miksi islamin roolia muslimimiesten käyttäytymistä selittävänä tekijänä ei voida suoraan mainita? Puhutaan turhautumisesta ja toimettomuudesta ja korostetaan etteivät syyt ole kulttuurillisia. Muutaman kerran on otettu esille muslimien ongelmallinen suhtautuminen naisiin, tällöinkin jätetään pohdiskelu puolitiehen miettimättä sen enempää, mistä moinen voisi johtua. Jotenkin tuntuu, että Charlie Hebdon iskujen jälkimainingit vaikuttavat keskustelun sävyyn meilläkin. Islamia ei uskalleta mainita tässä kontekstissa, koska pelätään että tökkästään ampiaispesää. Toinen klassikkoargumentti on, ettei pidä yleistää ja leimata. Tällä argumentilla pyritään tukahduttamaan keskustelu ennen kuin se pääsee alkuunkaan. Kukaan ei ole sanonut, että KAIKKI islaminuskoiset ovat raiskareita/pedofiileja, vaan pointti on enemmänkin, että LIIAN MONI heistä omaa kyseenalaisen ajatusmaailman johtuen uskonnollisesta ja kulttuurisesta taustastaan.
Hieman taustatietoa islamista tiivistettynä asiaa tuntemattomille. Puhtaan uskon tärkeimmät lähteet ovat koraani ja hadith(perimätieto profeetta Muhammedin elämästä). Koraanin katsotaan olevan suoraan jumalan puhetta Muhammedille. Koraanin tulkitseminen sellaisenaan on mahdotonta ilman hadithin tuomaa taustatietoa Muhammedin elämäntilanteista, joissa Allah hänelle puhui. Profeetta Muhammed on muslimille täydellisyyden ilmentymä. Mitä enemmän elät kuin Muhammed, sitä parempi muslimi olet.
Koraani ja hadith toteavat monessa kohtaa suoraan naisten alisteisen aseman mieheen nähden.
https://www.thereligionofpeace.com/pages/quran/women-worth-less.aspx
Näin tekee myös raamattu, mainittakoon reiluuden vuoksi. Erona onkin, että uskonnon ja raamatun rooli suomalaisten suurelle enemmistölle on minimaalinen, suorastaan ateistinen. Monessa muslimimaassa uskon vaikutus yhteiskuntaan ja jopa lainsäädäntöön on vahva. Sharia-laki on monessa maassa voimassa osittain tai kokonaan. Keskimäärin muslimit ovat aika paljon totisempaa porukkaa mitä uskontoon tulee. Henkilökohtainen liikkumavara uskonnon omakohtaiseen tulkitsemiseen on myös rajattu johtuen siitä, että koraani on suoraan jumalan sanaa. Tämän lisäksi yhteisöjen sisällä vaalitaan "puhdasta uskoa" ja uskon hylkäämistä tai toisenlaista tulkintaa ei katsota hyvällä. Tilastoa uskonnon merkityksestä ihmisille eri maissa.
http://www.pewforum.org/2018/06/13/how-religious-commitment-varies-by-country-among-people-of-all-ages/
Islamin suhtautuminen seksuaalisuuteen lapsia kohtaan on sallivampi. Profeetta Muhammedin lempivaimo Aisha oli 9 vuoden ikäinen kun hänet naitettiin Muhammedille. Tähän olettavasti pohjaa myös nyt jo vanha uutinen liittyen Irakin parlamentin käsittelemään lapsiavioliittojen sallimiseen. "Shiiaeduskuntaryhmän johtaja Ammar Toama perustelee lakialoitetta sillä, että se vastaisi uskontoa harjoittavien muslimien vakaumusta".
https://yle.fi/uutiset/3-9944145
Jotenkin tuntuu, että tässä on median ja valtiovallan taholta enemmänkin kyse siitä, että yritetään välttää konfliktia eikä haluta antaa lisää aseita maahanmuuton vastustajille. Jossain määrin myös yritetään säilyttää kasvot kansainvälisessä politiikassa, se nyt ei vaan ole kovin korrektia mainita islamia ja seksuaalirikoksia samassa lauseessa. Suomi ei halua olla Euroopan rasisti vaan suuri hyväntekijä. Mielestäni yhteys islamin ja seksuaalirikosten välillä on kuitenkin ilmeinen. Tämän tosiasian myöntäminen ei ole mitenkään poissulkeva hädässä olevien ihmisten auttamiselle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.