Aamulla aikaisin paikalla ei ole muita kuin suomalaisia töihin menijöitä. Kaupoissa aamupaloja ja lounaitaan hankkivia ihmisiä.
Aamupäivällä tilanne muuttuu, kun myös eläkeläiset pääsevät peliin mukaan. Lounasta ravintoloissa nauttivat eläkeläiset ja työssäkäyvät.
Alkuiltapäivästä koululaiset pääsevät koulusta ja valloittavat osan kaupoista ja ostoskeskuksista. Kahviloissa alkaa asiakkaan väri naamassa muuttua, kun eräs kansanosa heräilee.
Loppuiltapäivästä alkaa työssä kävijöiden ja opiskelijoiden paluuliikenne kotiin. Perheet ja vanhemmat ostavat ruokaa ja vaatetta perheelle. Kahvilat ovat täynnä tyhjän notkujia: helposti menee 4-5 tuntia yhden vesilasin ja yhden kahvikupin kanssa juoruillessa.
Alkuillasta kahvilakulttuuri kukoistaa. Eräs kansanosa on jo käynyt asunnollaan ja palannut takaisin. Nyt vedetään vielä muutama vesilasi ja kahvi, notkutaan vielä iltaan saakka, jonka jälkeen huomenna tehdään sama kierros. Pari puhelua ja huomisen istumaseura onkin saatu taas sovittua. Kahdella kahvilla, muutamalla vesilasilla ja muutamalla puhelulla onkin saatu ainakin osa yhteiskunnalta saatuja varoja takaisin kiertoon. Suurimman rasituksen ovat kohdanneet istumalihakset ja äänihuulet.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuvaus sopii erinomaisesti rappeutumaan alkaneeseen Helsingin Itäkeskukseen.
Upea kuvaus, noin se menee. Tunnistan joka liikahduksen. Minnekähän tuon toisenvärisen, äänekkään kansan kuukausittaiset tukipalkat menee. Olenko väärässä, jos uskon että sukututtujen ja heimolaisten lentolippuun, Suomeen, ilman paluulippua. - Niin, ja se vesilasi ei taida kahvilanpitäjiä elättää.
Olemme ANSAINNEET tämän KAIKEN laatuajan teidän verorahoilla..
vielä koittaa aika kun mehmetit saa päähänsä ansaitsemansa kuulan.
Velvollisuutemme on elättää KOKO Arfikka ja Lähi-Itä maksoi mitä maksoi vaikka velkarahalla.