Mikä ihme siinäkin on ettei sitä taksi voi sammuttaa edes minuutiksi vaan ihan pakko jättää käydä hörskyttämään jonkun ikkunan alle yleisön pyynnöistä huolimatta
Lihava riita Tampereella: Naapurit suuttuivat cp-vammaisten taksikyydeistä - ”Emme voi hyväksyä tätä asennetta”
"Tampereella puhjenneessa kiistassa kysymys on kahden cp-vammaisen kaksossisaren ja nyt vielä toisen sisaren cp-vammaisen aviomiehen taksikyydeistä talon ulko-oven eteen.
Kolmikko käy asioillaan, jumpparyhmissä, kielitunneilla ja Tapparan jääkiekko-otteluissa vammaispalvelukyydeillä. He käyttävät kyytejä usein päivittäin.
Joitain talon asukkaita kuitenkin häiritsee taksin pysähtyminen ulko-oven eteen, kun autojen pakokaasut tulevat pohjakerroksessa asuvien ihmisten pienille terasseille ja ikkunoista sisään. Pohjakerroksessa asuva henkilö on kertonut olevansa myös astmaatikko.
– Meillä on oltava samat oikeudet asua ja kulkea kuin muillakin vuokralaisilla, tämä on vammaisoikeusasia. Emme ole halunneet riitaa, emme osoitella ketään, mutta emme myöskään voi hyväksyä tätä asennetta, Auniester Eerola, 29, sanoo.
– Myös taksikuskeille on huomauteltu asiattomasti kyydityksistämme. Meidän on päästävä aivan oven eteen lumessa. Kävelyteitä on pidetty huonosti talvikunnossa, hän jatkaa."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7f41bcbb-0d4c-4b60-a711-2a7276a4fb9f

Vastaukset 13
Vanhimmat
Rasittaa liikaa starttia kun hinnat on poljettu alas, varmaan.
Sormien niveletkin kuluu!
Kun pitää käpistellä avaimia
Pitää asukkaan Kelataksia tilatessaan operaattorin kysyessä autosta kertoa vaatimuksena olevan joko täyssähköauto tai auto, jossa start/stop -järjestelmä.
Sillähän siitä pääsee, ellei valittajan motiivina sitten ole valittaminen valittamisen ilosta, mitä sitäkin on syytä epäillä.
Laissa ja asetuksissa on "moottorikäyttöisen ajoneuvon tarpeetonta joutokäyntiä" koskevia hölmöyksiä. Etenkin talvella voi hyvin sanoa ettei moottori käy tarpeetta vaan lataa akkua joka on ihan tyhjä. Kesällä voi sanoa että ei käy tarpeetta vaan valmistaa ilmastointilaittetta toimintakuntoon. Etenkin talvella jätän auton käymään kaupassa käynnin yms ajaksi, naksautan vaan ovet lukkoon vara-avaimen kaukosäätimellä, pysyy kaikkein pyhin mukavan lämpöisenä.
Tyhjäkäynnillä laturi ei kyllä lataa akkua ollenkaan.
Ja tyhjäkäynnin kieltävä asetus on tosiaan ollut voimassa jo 16 vuotta. Pitäisi tyhmän ja kovakalloisenkin jo siinä ajassa ymmärtää, mistä on kysymys.
Jos siinä taksissa on jotakin käynnistymisongelmia se kuuluu viedä lähimpään valtuutettuun huoltokorjaamoon
Toki auton akku latautuu tyhjäkäynnillä tasan yhtä hyvin kuin ajettaessa, kunhan on vaihtovirtalaturi (ne tulivat joskus 70/80 luvulla). Tämän voi selvittää helposti mittaamalla akun napajännitettä kun 1) moottori ei käy, 2) kun moottori käy tyhjäkäynnillä, ja 3) kun moottori käy kierroksilla.
Kun auton moottori on tyhjäkäynnillä niin sen on kuljettaja lähes aina arvioinut tarpeelliseksi. En keksi muuta tapausta kuin se että kuljettaja unohtaisi sammuttaa moottorin, silloin tyhjäkäynti olisi siten tarpeetonta kuin laissa/asetuksissa hölmöillään.
Sellaista lakia/asetusta ei ole olemassa.
Itsellä 80 luvun alun vanha diesel mese. Sen kun höräyttää käyntiin tulee sellainen savupilvi että kerran yksi piiperö rupesi mussutamaan että soittaa poliisit koska olen kuulemma poistanut autostani jonkun suodattimen. Sanoin että ei näin vanhassa mesessä mitään suodattimia ole uutenakaan ollut. Siihen piiperö nyrpisti nokkaansa ja jatkoi matkaansa. Kerran joku urpo ajoi niin kiinni perässäni että ei etuvaloja taustapeilistä näkynyt ja yritti ilmeisesti kärkkyä ohi. Vastasin kusipäiseen käytökseen polkaisemalla kunnolla kaasua. Meseni putkesta tuli niin sakea musta savupilvi että takanatuleva mulkku ei nähnyt kunnolla eteensä (meni varmaan koko tuulilasi noesta mustaksi, ja se noki ei muuten lähde ilman myrkkyä!) ja ajoi ilmeisesti paniikissa ojan puolelle. Sinne se jäi selvittelemään päreiksi mennyttä etupuskuriaan. Naureskelin ja jatkoin matkaa! Tyhjäkäynnillä pidän meseä tosiaan aina toista tuntia jos olen kaupassa talvella. Ei tuota jaksa lämmitellä eikä se varmaan lähde käyntiinkään jos sen kerran sammuttaa.
Aloittaja hoi! Oletko ikinä nähnyt fiksua taksikuskia?
No ei se mitään, en minäkään. Luku-, kirjoitus- ja muutenkin taidottomia ääliöitä jotka ajavat taksia kun eivät kykene tekemään mitään muuta hommaa.
On syytä huomautella taksille hiilijalanjäljestä
Anne Berner neuvoi, kuinka taksit saa ajella. Taksin tilaajat terpeettomia. Kela kuljetus on nyt tuplasti kalliinpaa, mutta ei se haittaa!
Taksi se on maantien kuningas kunnes kumit puhkeaa.