suomalaisen naisen logiikka

kyllästynytkuunteleman

Minulla on yksi kysymys mihinkä halusin kuulla naisilta vastauksen. Olen niitä tyyppejä jolle on sanottu päin kasvojakin että olen perus ruma suomalaismies tai huono persoonltani ja ettei ketään tässä maassa haittaa jos muualta löydän kumppanin.

No työt vei minut asumaan Australiaan jossa päädyin hyvään suhteeseen, jossa molemmat rakastamme toisiamme. Palasin suomeen kolme kuukautta sitten ja kumppanini on myös muuttamassa tänne. Ja viimeiseksi avattava on ettei(aion kosia) seurustelukumppnini ole Aasialainen etnisyydeltään, koska siitä usein kysytään.

no niin nyt on tausta avattu niin tässä se kysymys.
Minkä takia saan nyt jatkuvasti kuulla että miksi ei suomalainen kelvannut tai että olen surkimus kun ulkomailta kumppanin elämääni otin?

16

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sanoisinpa

      Kuulostaa että olet kuitenkin onnellinen? Sanojiahan kyllä aina löytyy, asiaan kuin asiaan, mutta se, että oppii olemaan välittämättä, ei aina olekaan niin yksinkertaista. Siihen kannattaa kuitenkin pyrkiä, vaikka eihän se helppoa ole.

      Ihmisiä me kaikki lopulta ollaan, oltiin sitten kotoisin mistä tahansa. Nauti onnestasi. :)

    • tätämieltätästä

      Kun noin tyhmässä porukassa liikkuu pelkästään, saa kuulla tyhmiä kysymyksiä koko aikuisikänsä ja näköjään tyhmentyy samalla itsekin.
      Mutta nou hätä, vaihda kuule asuinpiiriä ja kavereita, sukulaisetkin voit dumpata pois jos niillä ei mitään muuta puhuttavaa ole sulle kuin sun noin mitättömän vähäset naisjutut.

    • xxxxxxxxxxxxxjjjjjjjjj

      En tiedä, koska en nyt edes ymmärrä miksi heille edes kuuluu mistä sinä kumppanisi otit (täysi-ikäinen jne varmaan toteutuu). Eikä sillä ole väliä edes onko australialainen vai aasialainen.

      En keksi muuta kuin jos tuosta ensimmäisessä kappaleessa kirjoittamastasi on voinut jäädä jotain katkeruutta omalta kohdaltasi onnellisesta parisuhteestasi huolimatta ja sitä jotenkin tuot esiin ja kuulija provosoituu? Siis siitä vinkkelistä, että itse voit asiaan vaikuttaa. Muutoin kyseessä yleistä typeryyttä, jota varmaan etenkin monikulttuurisissa parisuhteissa voi joutua kohtamaan naiset ja miehet. Joitakin voi ärsyttää ylipäätänsä se, jos kovasti oman parisuhteen onnea tuo esiin, jos itse sitä kaipaa.

    • hehreher

      Ai saat jatkuvasti kuulla?

      Okei, sinun tuttavapiirisi siis on tuollainen; olisiko aika laajentaa reviiriä?

    • tulipahanvaanmieleen

      No jos tuon kysymyksen esittäjiä ovat suomalaiset naiset, niin taitaa epävarmuus ja itsetunto-ongelmat kalvaa heitä. Jos kysyjät taas miehiä, niin etteivät vaan olis kateellisia kun itse tulivat tyytyneeksi laiskuuttaan suomalaiseen tavis-pullukkaan.

      • Mitentulikin

        Neron leimaus!! =D =D


      • miina.osui.taas

        Komppaan juuri tätä kommenttia! Ja miksi ihmeessä annat edes muiden mielipiteen mitenkään kiusata ajatuksiasi. Sulla on vaan yks elämä (mun mielestäni, koska en usko sielunvaellukseen) elä sinä juuri siten, kun itse mielestäsi olet onnellinen, parisi kanssa. Lycka till!

        Niin kauan kun ett vahingoita yhdyskuntaamme, etkä riko Suomen Lakeja, valinta on sinun!


    • tässäilmainenneuvo

      Pyörit liian sisäsiittoisissa porukoissa.
      Muuta isommalle paikkakunnalle ja hanki uudet kaverit.
      Jos sanojat ovat sukulaisia, jätä sukujuhlat jatkossa väliin.

    • ettäsitten

      sen aboorigaalin tänne saakka roudaat

      • faktatselviksi

        ettäsitten-niki: Oikea kirjoitusasu on: aboriginaali.
        Aloittajalle: painotit sitä seikkaa, ettei naisesi ole aasialainen. Oletko aivan sata varma siitä, ettei hänessä ole aasialaista verta?

        Historian ja tutkimusten mukaan Australian asuttivat noin 40 000–50 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua Aasiasta muuttaneet kivikauden ihmiset, jotka ovat nykyisten aboriginaalien esi-isiä.
        Epäillään, että portugalilaiset löysivät mantereen 1500-luvulla, todistetusti eurooppalaista verta Australiaan tuli 1600-luvun alussa Hollannista ja muutama vuosikymmen myöhemmin Englannista.


    • Eijunalauta

      Immeinen on kyllä outo otus: jos ei sillä ole ongelmia, niin se keksii niitä vaikka väkipakolla kaivosta kaivelemalla, koska turhat töryt tekevät ilmeisesti elämästä enemmän elämisen arvoista.

      • faktatselviksi

        Nimenomaan, tämän aloituksen typeryys ja kommentin kirjoitusvirhe ärsytti minua.

        Osoittaa aikamoista tyhmyyttä jos joku matkustaa 15.000 km, alkaa seurustelemaan vakavasti paikallisen naisen kanssa, eikä tiedä kotiin palattuaan edes perusasioita siitä millaisessa maassa on tullut käytyä.

        Kerrottakoon tässä, että Australian väestöstä 90%, kokee olevansa australialaisia, siis riippumatta siitä mikä heidän geeniperimänsä tai etninen taustansa on, he ovat omasta mielestään australialaisia. Aloittajalla ei siis ollut mitään järkevää syytä painottaa tyttöystävänsä etnistä taustaa.

        Suomessakin asuu syntyperäisiä suomalaisia jo useammassa sukupolvessa vaikka he eivät ole perinteisen kantasuomalaisen näköisiä. On todella ikävää, jos aloittaja, tai joku muu typerys, luokittelee heitä ulkonäön perusteella automaattisesti tyyliin tuo on aasialainen, tuo on afrikkalainen jne.


      • Eiaukeaei

        Jaaah, vaikken nyt just tuollaisia tarkoittanutkaan. Mutta jos ihminen on löytänyt rakkauden ja on onnellinen, niin mihin hevon elämän tuskaan sen täytyy kaivella muitten meinaamisia ja luulemisia, mielipiteitä ja kyselyitä. Antaisi olla ja porskuttaisi etiäpäin ja näyttäisi onnensa. Sitä ei kaikilla ole.

        Mitä hittolaisen tekemistä ko. jutussa on suomalaisen naisen logiikan kanssa?


    • ootsäsokee

      Miksi sä kyselet muilta miltä sä näytät? Eikö ole muuta juttelun aihetta?

    • Aloittajalle

      "Minkä takia saan nyt jatkuvasti kuulla että miksi ei suomalainen kelvannut tai että olen surkimus kun ulkomailta kumppanin elämääni otin?"

      Kateudestahan tuo johtuu. Kateellisia tuntuu olevan joitakin pastallakin. Onnea sinulle ja tyttöystävällesi!

    • Kummallista tuttavapiiriä sinulla tosiaan. Käsittäisin jos tuttavissa olisi ehkä yksi häiriintynyt, joka laukoo ilkeyksiä, mutta, että saat jatkuvasti kuulla...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5098
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1016
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      918
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe