VAROITUS!

Taalla ei suotta ole varoiteltu sekaliitoista lahi-idan uskonnon edustajan kanssa. Himomollaamiseen en halua lahtea. Olen suvaitsevainen maailmankansalainen, joka asunut monessa maassa. Kaiken nakemani ja kokemani jalkeen varoitan etta harkitkaa tarkkaan ennen kuin sitoudutte ao.uskonnon edustajaan, Pelkka rakkaus ei nyt riita. Suomalais kaannynaisnaisten kohtalo ei ole niin ruusuinen kun helposti annatte ymmartaa. Jotenkin tulee tarve todistaa koko maailmalle, etta suhde toimii kun on tehnyt niin suuren valinnan perheen ja sukulaisten edessa. Itsekin toimin niin, vaikka itseasiassa elin maanpaallisessa helvetissa. Henkiloa tai persoonaa aliarviomatta, voin sanoa omasta ja monen ystavani puolesta ettei muslimilla ja kristitylla ole avioliitossa mitaan yhteista.
305179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Riippuu varmaankin aika lailla siitä, millä mielellä lähtee suhdetta rakentamaan ja mitä siltä odottaa. Jos joku luulee, että hän voi muslimimaassa elää kuten Suomessa, käydä työssä, käyttää alkoholia, pukeutua haluamallaan tavalla, olla itsenäinen ja vaikuttaa asioihin, niin luulo ei todellakaan ole tiedon väärti. Pelkästään suomalaisen tasa-arvoisen naisen ilmestyminen paikalle ei saa muslimeita noin vain unohtamaan perinteitään, lakejaan, tapojaan ja vuosituhantista kulttuuriaan.

Jos sen sijaan tarkoitus on olla yksi hyvä vaimo miehelle muiden joukossa, syventyä kotiin ja sen hoitoon ja hyväksyä islamilaisen kulttuurin realiteetit, niin ei ole mitään syytä olla peloissaan tai epävarma asiasta. Kyllä muslimimaissakin väestöstä 50 % on naisia.

Ruusuista kohtaloa hakeva ei varmasti yleensäkään ole kiinnostunut islaminuskoisista. Jotakin muuta silloin haetaan.

Muslimilla ja kristityllä voi olla avioliitossa paljonkin yhteistä. Tämä riippuu ennen kaikkea ihmisistä ja siitä, minkälaisista perheistä ollaan kotoisin. Jos vaikka suomalaisen vanhoillislestadiolaisen perheen tyttö menee erittäin suvaitsevaisen muslimimiehen kanssa naimisiin, niin ei varmasti tytölle tule ensimmäisenä mieleen, että onpas ahdistava muslimikulttuuri. Toista ääripäätä edustaisivat sitten saudi-arabialainen wahhabiittimies ja suomalainen vasemmistoliittolainen feministi. Näiden olisikin jo vaikeampi löytää yhteistä säveltä mistään asiasta.

Luulen, että suomalaiset naiset pärjäävät islamilaisessa kulttuurissa oikein hyvin, kun eivät luule itsestään liikoja, ymmärtävät mikä naisen asema on, tottelevat aviomiestään ja alistuvat uskontoon. Islam tarkoittaa sananmukaisesti alistumista. Mihinkään toisten alapuolelle ei tietenkään vajota, vaan kyse on siitä, että kuulutaan porukkaan.

Jokainen muslimimiestä harkitseva varmaankin ymmärtää, että kiinnostuksen islamilaista kulttuuria ja elämäntapaa kohtaan pitäisi olla hieman pysyvämpää sorttia.

Äänestä

Erosin juuri muslimimiehestä ja kaksi pientä lasta jäi mulle. Mies täysi hulttio, antoi kyllä ymmärtää jotain ihan muuta aluksi. Tosi surkeaa mutta ei ole miehestä kantamaan vastuuta perheestä ja lapsista. En suosittele avioliittoa kenellekkään suomalaiselle muslimin kanssa. Kyllä suomalainen nainen joutuu niin paljon luopumaan kaikesta itsenäisyydestään ja ihmisyydestään ja ajattelemaan aina ensin miestä ja sen etuja. Olen onneksi nyt lasten kanssa omillani ja en perään koskaan huutele.Mies tärvelköön oman elämänsä miten lystää.

Äänestä
  • Ja nyt et saa enää edes suomalaista miestä. Kannattaa hankkia joku uusi harrastus.

    Äänestä

  • Tuula kirjoitti:

    Ja nyt et saa enää edes suomalaista miestä. Kannattaa hankkia joku uusi harrastus.

    Minä en ainakaan vilkaise siihen naiseen päinkään, jonka tiedän kokeilleen mustaa miestä.

    Äänestä

  • Tuula kirjoitti:

    Ja nyt et saa enää edes suomalaista miestä. Kannattaa hankkia joku uusi harrastus.

    Kyllä suomalaisia miehiä saisin, mutta en nyt juuri ole miehiä katsellut sillä silmällä....

    Äänestä

  • Tuula kirjoitti:

    Ja nyt et saa enää edes suomalaista miestä. Kannattaa hankkia joku uusi harrastus.

    ja pitkä sellainen

    Äänestä

  • xxxxxxxxxxxxx kirjoitti:

    Kyllä suomalaisia miehiä saisin, mutta en nyt juuri ole miehiä katsellut sillä silmällä....

    Varmaan saisit suomalaisia miehiä vaikka samaan aikaan monta, mutta avioliiton voi unohtaa.

    Äänestä

  • Tuula kirjoitti:

    Varmaan saisit suomalaisia miehiä vaikka samaan aikaan monta, mutta avioliiton voi unohtaa.

    xxxxxxxxxxx

    Äänestä

  • avioitua kirjoitti:

    xxxxxxxxxxx

    Enkä ihmettele miksi ei ole aikomusta.

    Äänestä

  • Tuula kirjoitti:

    Enkä ihmettele miksi ei ole aikomusta.

    xxx

    Äänestä

  • Tuula kirjoitti:

    Varmaan saisit suomalaisia miehiä vaikka samaan aikaan monta, mutta avioliiton voi unohtaa.

    Hehe, se oli hyvä.

    Äänestä

  • Tulisi ehkä myös muistaa se,että kaikki jotka ovat syntyneet muslimiksi, eivät kuitenkaan sitä käytännössä ole.Juuri nämä tapa-muslimit ovat juuri monesti niitä hulttioita ja tekevät ihan mitä haluavat.Tosi ikävää että joidenkin kohdalle sitten sattuu näitä tapauksia,siinä saadaan taas lisää negatiivisuutta islamia ja muslimimiehiä kohtaan..Harjoittavia muslimimiehiä harvemmin näkee tuolla kaupungilla retkuilemassa.

    Äänestä

  • Tuula kirjoitti:

    Varmaan saisit suomalaisia miehiä vaikka samaan aikaan monta, mutta avioliiton voi unohtaa.

    No hups...Puhu poika omasta puolestasi. Onneksi vain pienella osalla vaestoa on noin suppea nakokulma elamaan.Sitapaitsi valinnan varaa on muuallakin kun Suomessa. Monet ystavistani ovat aviootuneet onnellisesti nuoreuuden erehdysten jalkeen.Itse olen onnellisesti naimisissa ihmisen kanssa joka arvostaa minua omana itsenani ja jossa non tarpeeksi miesta nahda yksilo minussa, riippumatta menneisyydestani tai nuoruudessa tehdyista vaarista valinnoista. Joten alkaa suinkaan suomitytot uskoko, etteiko Suomesta tai muulta maailmasta loydy ihmisia jotka eivat ajattele taman kaverin tavoin. Tosin jokainen pitakoon milelipiteensa ja valitkoon puolisonsa omin kriteerein ja perustein. Ehka itse en ottaisi ihmista jolla on miljoonavelat tms, joten vakka kantensa valitkoon.

    Äänestä

  • Tuula kirjoitti:

    Enkä ihmettele miksi ei ole aikomusta.

    Mikäs sinua siinä harmittaa, että kanssasisaresi erosi muslimimiehestä? Nyt ensinnäkin olisi yksi vapaa markkinoilla. Ajattele sitä. Ei tarvitse erikseen tuoda itselle omaa Turkista.

    Toiseksi, kerran eronnut ei ehkä oitis halua uuteen aviliiittoon, sillä sen ilon on jo kokenut ja suurennelluksi havainnut.
    Ei sinulta olla mitään viemässä.
    Anna olla nyt.

    Äänestä

  • Tuulia hei! kirjoitti:

    Kyllähän se harmittaa jos joku kokee elämässään vastoinkäymisiä. Sinua ei vissiin harmita sellainen ollenkaan kun oma napa on lähellä ja turvassa?

    Äänestä

Seurustelen kolmatta vuotta muslimi poikaystäväni kanssa. Hän on kotoisin vauraasta ja verrattain länsimaisesta arabimaasta (UAE). Minulla on ollut aikaisemmin pitempiäkin suhteita, mutta koskaan aikaisemmin en ole kokenut näin tasapainoista ja onnellista ihmissuhdetta. Hän kohtelee minua todella hyvin ja tasa-arvoisesti, joskus tuntuu, että minä enemmänkin "pomottelen" häntä, hän pyrkii miellyttämään minua kaikin tavoin. Hän on hyvin kiltti, herkkä ja mukautuva ihminen. Hän on paras ystäväni ja suurin kannustajani kaikissa elämääni liittyvissä asoissa. Olen onnellinen, multa silti tulevaisuus muslimi miehen kanssa huolettaa...pelkään tehdä lapsia hänen kanssaan, pelkään että hän muuttuu. Hän on käynyt lukion ja yliopiston Euroopassa, ja on kyllä kovasti länsimaistunut, minusta hän ei käytökseltään ja luonteeltaan eroa millään eurooppalaisesta nuoresta miehestä (paitsi että on paljon ihanampi!). Perheeni kehottaa minua silti jättämään hänet, mutta sydämeni särkyisi siitä. rakastan häntä enemmän kuin mitään, ketään. olemme kaksikymppisiä.

Äänestä
  • Höh, mikä siinä eurooppalaista nuorta miestä paljon ihanammassa! nuoressa miehessä muka huolettaa. Kerroit että se on käynyt jo kaksikymppisenä lukiot ja yliopistot pois, ulkomailla. Pelkkää asiaa koko mies, viittaa jo kintaalla omalle perheellesi.

    Äänestä

  • Rasse kirjoitti:

    Höh, mikä siinä eurooppalaista nuorta miestä paljon ihanammassa! nuoressa miehessä muka huolettaa. Kerroit että se on käynyt jo kaksikymppisenä lukiot ja yliopistot pois, ulkomailla. Pelkkää asiaa koko mies, viittaa jo kintaalla omalle perheellesi.

    Kyllä, kovaan tahtiin on poika koulunsa loppuun käynyt.

    Äänestä

  • ekke kirjoitti:

    Kyllä, kovaan tahtiin on poika koulunsa loppuun käynyt.

    Fiksusta miehestä kun on kyse. Englannissa ei vetelehditä kymmeniä vuosia yliopistoissa niin kuin Suomessa.

    Äänestä

  • Just..jotenkin tuntuu että olen kuullut saman tarinan jo aika monta kertaa, ja niissä kaikissa on sama loppu, eikä se ole onnellinen..

    Olen samaa mieltä perheesi, kanssa, ota ero vaikka olisi kuinka ihana jne tahansa, tosiasia on ettei se toimi.

    Äänestä

  • yalla yalla kirjoitti:

    Fiksusta miehestä kun on kyse. Englannissa ei vetelehditä kymmeniä vuosia yliopistoissa niin kuin Suomessa.

    Jees, yliopistotutkinto vuodessa. Sua viedään kuule nyt kuin desilitranmittaa....

    Äänestä

  • Olin 13 vuotta naimisissa ja ensimmäiset 9 vuotta kuulosti juuri sinun kokemukselta. vanhetetessa monen ihmisen arvomaailma muuttuu ja esim. uskonnon merkitys ylikorostuu. Itse erosin, koska lopulta vaatimus yhteiselle asumiselle oli muslimiksi kääntyminen. Häkkilinnuksi minusta ei ollut, vaikka rakkautta olisi riittänyt puolin ja toisin. Elämä jatkuu..

    Äänestä

Miksi pitää mennä naimisiin suin päin? Miksi asioista ei puhuta ennen avioliittoa ja selvitä mitä toinen elämältä haluaa? Jos suunnitelmat osuvat yhteen voi mennä naimisiin. Kai sitä nyt tulee ongelmia jos ei tiedä toisen uskonnosta ja kulttuurista ennen kuin hypätään avioliittoon.

Kyllä kristityn ja muslimin avioliitto voi toimia jos asiat on selvitetty etukäteen. Molempien on tehtävä kompromisseja. Ei tarvitse sitten myöhemmin itkeä että mitä teen kun muslimimies haluaa kasvattaa lapset muslimeiksi tms.

Äänestä
  • Kuka on sanonut etta suhde aloitettiin suinpain?Seurusteluaikaa kesti kaksi vuotta.Ja sinulle paivan tietoisku: Muslimi ei tee kompromisseja!

    Äänestä

  • coneut kirjoitti:

    Kuka on sanonut etta suhde aloitettiin suinpain?Seurusteluaikaa kesti kaksi vuotta.Ja sinulle paivan tietoisku: Muslimi ei tee kompromisseja!

    Luulisi sitten että kahden vuoden jälkeen olisit tiennyt minkälaista muslimin kanssa on elää. Ja siinä miehesi teki jo ensimmäisen kompromissin, muslimit eivät saa seurustella.

    Ja sinulle myös tietoisku, olen naimisissa muslimimiehen kanssa, ja kas kummaa hän kyllä tekee kompromisseja, samoin kuin monet muut tuntemani muslimit.

    Äänestä

  • sinulle kirjoitti:

    Teatteribisneksessa nama alykot voisivat menestya. Kahden vuoden ajan mies naytteli olevansa vapaamieleinen, kunnes tuomari oli saninut painavan sanansa, mutta siita se sirkus lahti. Han luuli juttumme paattyvan kuolemaan, ja aika lahellta pitikin. Luojan kiitos paasin irti siita tyypista, tosin se vaati muuton toiselle puolelle maailmaa. Suomessa ei ollut tillaa meille molemmille. Ei tehty kompromisseja, Han sai pitaa kaiken, omaisuuden, auton, jopa kotimaani. Luulisi etta nyt on onnellinen.

    Ansaaitsen varmaan miehesi. Teista saattaa tarkemmin ajatellen loytya paljonkin yhteista!

    Äänestä

  • cocenut kirjoitti:

    Tosi ikävää jos sinulle on käynyt noin.Hulluja ihmisiä riittää maailmassa,niin muslimeissa kuin kristityissäkin.On kuitenkin aika ääliömäistä syyttää koko maapallon muslimeja siitä että olet sattunut avioitumaan jonkun sekopään kanssa.

    Äänestä

  • ikävää kirjoitti:

    Olen mielummin aalio, jos se etta varoitan ao. seka-avioliitoista saisi jonkun mitettimaan pari kertaa. Jos olisit lukenut eka viestini tarkemmin olisit ehka huomannut, ettei ollut tarkoitus lahtea mollaamaan ihmisryhmaa, vaan varoittamaan ihmisia tekemaan sitoomuksia (jotka muuten on lahes mahdoton purkaa), koska suomisiskot on aika sinisilmaisia viela tanakin paivana.

    Muslimi ihmisena tai ystavana on ok. Puhun ainoastaan aviloiitoista joiden onnsitumisprosentti on surkea. Varmasti joukossa on monenlaisia eika suomalaisuus ole mikaan tae. En viitsi alkaa raytalangasta vaantamaan ilmiselvaa asiaa. Tuttavasitani kukaan ei lahtisis edes yrittamaan moistya seurattuaan sivusta mita se pahimmillaan voi olla

    Äänestä

Luulisin että jotain yhteistä kuitenkin on koska minulla ja Muslimimiehelläni on yhteiseloa takanapäin 9 vuotta.Jos mitään yhteistä ei olisi niin varmaan suhde olisi loppunut aika lyhyeen.

Äänestä
  • niisku,taidat olla harva ja valittu siihen,koska
    harvemmin se onnistuu.suomalainen nainen ei tahdo
    sopeutua siihen et mies määrää asioista ja
    vastaavasti muslimi mies ei aina hyväksy sitä et
    naisella on omat mielipiteet.mut lykkyä pyttyyn
    jos kaikki sujuu hyvin sun kohdalla.kaikilla se ei
    todellakaan ole niin vaikka kuinka rakastaisi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

cocnenut kirjoitti:

Taalla ei suotta ole varoiteltu sekaliitoista lahi-idan uskonnon edustajan kanssa. Himomollaamiseen en halua lahtea. Olen suvaitsevainen maailmankansalainen, joka asunut monessa maassa. Kaiken nakemani ja kokemani jalkeen varoitan etta harkitkaa tarkkaan ennen kuin sitoudutte ao.uskonnon edustajaan, Pelkka rakkaus ei nyt riita. Suomalais kaannynaisnaisten kohtalo ei ole niin ruusuinen kun helposti annatte ymmartaa. Jotenkin tulee tarve todistaa koko maailmalle, etta suhde toimii kun on tehnyt niin suuren valinnan perheen ja sukulaisten edessa. Itsekin toimin niin, vaikka itseasiassa elin maanpaallisessa helvetissa. Henkiloa tai persoonaa aliarviomatta, voin sanoa omasta ja monen ystavani puolesta ettei muslimilla ja kristitylla ole avioliitossa mitaan yhteista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu