Suomen asema on niin ollen uhanalaisempi kuin Ruotsin asema. Koska Ruotsi ei ole koskaan kuulunut Venäjään.
https://yle.fi/uutiset/3-7480089
Venäjä on kuin kylärosvo, joka haluaa esitellä valtaansa, sanoo presidentti Putinin ex-avustaja Andrei Illarionov.
Venäjälle tärkein on tunne siitä, että se voi käydä informaatiosotaa. Kuten kylärosvo, Venäjä haluaa näyttää, että se voi tehdä, mitä huvittaa.
Illarionov lausui ruotsalaiselle Svenska Dagbladetille Putinin haluavan Suomen takaisin. Mutta onko Venäjä turvallisuusuhka Suomelle nyt tai tulevaisuudessa?
Hän muistuttaa kuitenkin Venäjän duuman säätämistä "ongelmallisina" pitämistään laeista. Toisen lain mukaan kaikkia Venäjän imperiumin tai Neuvostoliiton alueella eläneitä ihmisiä ja heidän jälkeläisiään pidetään Venäjän maanmiehinä.
– Toinen laki taas sanoo, että Venäjä voi lähettää joukkojaan omien rajojensa ulkopuolelle maanmiesten etujen turvaamiseksi. Lainsäädäntö siis mahdollistaa Putinille sotilaiden lähettämisen muihin maihin.
Ja Venäjän duuman mukaan maihin, joissa maanmiehiä on, lukeutuu myös Suomi, Illarionov sanoo

Vastaukset 13
Vanhimmat
Kremlin palveluksessa ole J Bäckman sanoikin olevansa Venäjän maanmies.
Kyllä me olemme Venäjän maanmiehiä,onko joku pönttö muuta kuvitellut. Vieläpä jotkut kuvittelevat olevansa länsimaalaisia,vilkaisu karttaan kertoo muuta.
Kyllä se ''maanmiehisyys'' loppuu sillä hetkellä kun ryssän kätyrit pakataan junarahtina rajan toiselle puolelle.
Vilkaisu peiliin kertoo sinullekin ketkä lähtevät.
Jos näin on niin silloin suomalaisia ei pidä valita mihinkään tärkeisiin virkoihin Saattaa nääs tulla lojaliteetti ongelmia jos venäjän laki sitoo henkilöä.
Venäjä on inha imperialisti.
Kokareet ne jaksaa suoltaa tota venäjä-uhkaa.
Se ei nyt vaan ole uponnut meihin , suomalaisiin
Se asia on meidän suomalaisten aina hyvä pitää mielessä , että venäläiset ovat ainoita jotka ovat jo kahdesti itsenäisen Suomen kimppuun hyökänneet .
Taas valehtelet.
Venäjä ei ole koskaan hyökännyt Suomeen.
Joskus aikanaan käytiin kyllä sotia. Ruosin ja Venäjän välillä.
Onko se paksu trollausta, 1918, 1939, 1941 ja nyt on taas sodan esi isku, propagandan hyökkäys.
Suomalaiset muistakaa olette Venäjän vallan alla olleita ja Ruotsin vallan alla olleita mikä tekee paremman Suomalaisen...
Venäläiset pitävät Suomen karkurina, joka aikanaan livahti pois äiti-venäjältä.
Sama ne haluavat monet muutkin maat takaisiin. Venäläisille itsenäinen Suomi on joku huono vitsi.
Sitä paitsi,Suomessa on oma puolue jotka on yli sata vuotta yrittä palauta Suomen takaisiin Venäjän palvelukseen.
Kommunisteille ei koskaan saa antaa anteeksi sen maanpetoksellista toimintaa !!!
Ei tarvitse arpoa kun liitymme Natoon.