Stallari: "Airiston Helmen tukikohdan murskajaiset ja pikaisesti hyväksytty uusi laki varmistaa, että jatkossa katalat maan turvallisuutta uhkaavat hybridioperaatiot ovat entistä hankalammin toteutettavissa."
Airiston Helmessä oli kyse rahanpesuepäilyistä, ei maakaupoista. Ne olivat täysin laillisia ja mm. paikallinen rakennusvalvonta toimi koko ajan.Mitään ei ollut tarpeen "murskata".
Väitteet sotilaallisesta toiminnasta olivat järjetöntä valetta, johon stallarit lisäsivät omat tavanomaisen typerät väitteensä tarkoituksena herätää epäluuloa Suomen turvallisuutta ja alueen valvontakykyä kohtaan.
"Stallarithan tämänkin tiesi, kuten jokainen rehellinen isänmaallinen suomalainen."
Stallarit levittivät tässäkin asiassa valeitaan. Jotkut asiantuntemattomat muutkin siihen sortuivat.
Venäjä tekee politiikassaan virheitä,mutta ei sentään tällaisia.
Sinänsä on paikallaan rajoittaa ulkomaalaisten maanostoja turvallisuuden kannalta tärkeillä alueilla.Jää turha paniikin lietsonta pois. Sitä ovat Suomen viholliset , kuten stallarit, aina käyttämässä hyväkseen.
Airiston Helmessä oli kyse rahanpesuepäilyistä, ei maakaupoista. Ne olivat täysin laillisia ja mm. paikallinen rakennusvalvonta toimi koko ajan.Mitään ei ollut tarpeen "murskata".
Väitteet sotilaallisesta toiminnasta olivat järjetöntä valetta, johon stallarit lisäsivät omat tavanomaisen typerät väitteensä tarkoituksena herätää epäluuloa Suomen turvallisuutta ja alueen valvontakykyä kohtaan.
"Stallarithan tämänkin tiesi, kuten jokainen rehellinen isänmaallinen suomalainen."
Stallarit levittivät tässäkin asiassa valeitaan. Jotkut asiantuntemattomat muutkin siihen sortuivat.
Venäjä tekee politiikassaan virheitä,mutta ei sentään tällaisia.
Sinänsä on paikallaan rajoittaa ulkomaalaisten maanostoja turvallisuuden kannalta tärkeillä alueilla.Jää turha paniikin lietsonta pois. Sitä ovat Suomen viholliset , kuten stallarit, aina käyttämässä hyväkseen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Stallari: "Siinä se tuli, jos olet huolestunut venäläisten maakaupoista Suomen strategisten kohteitten vierellä, äärellä ja reiteillä niin olet stalinisti ja Suomen vihollinen ! Näin on Pietarissa neuvottu ja käsketty kirjoittamaan."
Niistä on ollut huolestunut mm.puolustusministeriö ja muutamat sotilasasiantuntijat. Mitään todisteita ei ole ollut esittää.
Stallarien huolet ovat tavanomaista valetta. Pietarin ohjeiden mukaan toimivat.
Ei toisaalta ole minkäänlaista todistetta maakauppoien käytöstä muuhun kuin vapaa-ajan toimintaan. Sellaista ei löytynyt myöskään Airiston Helmestä. Ja taatusti on tarkkaan tutkittu!
Stallarien väitteet osoittautuivat valeiksi taas kerran.
Stallari: "Hoplaa, kivaa kun palstalla on noin typerä Pietarin trolli, joka ei kykene pidättelemään raivoaan takaiskun sattuessa vaan paljastaa itsensä kuolauksen puuskassaan."
Olen koko ajan esittänyt vain faktoja stallarien valeiden oikomiseksi.
Niin ja pitäisi olla maan ostaminen , jos Suomalaiset eivät saa ostaa maata venäjältä, niin ei pitäisi venäläisillä oikeutta ostaa maata Suomesta. Eikä pitäisi hyssytellä asiasta, nyt ei tietysti kukaan osta . Suomalaiset on aina olleet niin naivia ja hyväuskoisia venäläisten suhteen .
Stallari: "Edustava näyte Pietarin trollin käsketystä kirjoittamisesta taas. Pitää haukkua, nimitellä ja herjata jokaista joka on huolestunut Venäjän sotilaallisista pyrkimyksistä Suomessa ja ennakkovalmisteluista. Niin sitä pitää olla uskollinen Pietarin isännälle, haukkua ja heiluttaa häntää ja herjata isänmaallisia suomalaisia."
Osoita yksikin väittämäsi todeksi. Valeiden määrittäminen valeiksi, on isänmaallista toimintaa.
Valehtelu Suomen turvallisuuden pettämisestä on stallarien tavanomaista maanpetturuutta.
Sitä ovat myös väitteenne isänmaanne Venäjän typerästä toiminnasta Suomessa. Niille nauroi Venäjän pääministerikin. Yritätte huijata molemmat maat. Surkeata sakkia!
Stallari: #Juuh, ja kun sinä "osoitat" jopa Suomen valtiojohdon huolen venäläisten maanomistuksista "valeiksi" niin tottahan toki se on sinulle isänmaallista toimintaa. #
Missä ja milloin valtionjohto on väittänyt vapaa-ajan tontteja sotilastukikohdiksi, joissa valmistellaan Suomen miehitystä? Tätähän stallarit esittävät.
Miten asia näkyi Airiston Helmessä, jonka stallarit ilmoittivat olevan hyökkäystukikohta?
Jos valtionjohdolla olisi samoja käsituyksiä, niin asia otettaisiin Venäjän johdon kanssa esille. Nyt rajoitetaan ulkomaalaisten maanostoja tietyillä alueilla.
"Sinun isänmaasi vaan sattuu olemaan Venäjä, meillä huolestuneilla se on Suomi. Eikä tätä tosiasiaa muuta muuksi vaikka mitä herjauksia heittelisit, Pietarin käsikirjasta luettuja herjauksia tosin."
Hölynpölyä. Noiden valeiden toistelu ei tee niistäoia.
Stallarien tehtävä on luoda epäluottamusta Suomen politiikkaan. Nyt on epäonnistuttu ja se yritetään kääntää voitoksi valehtelemalla.
"Nehän ovat tunnetusti KGB/FSB:n oppeja ja niihin luottaen teitä Suomen syöjiä koulutetaan Pietarissa."
Kerrot siis omia kokemuksiasi?
Stallari: "Kremlinsin äly ei riitä tajuamaan miksi säädettiin laki maakauppoja hankaloittamaan jos mitään aihetta pelkoihin ei ole."
Tietysti katsotaan ulkomaalaisten maaomistukset riskitekijöiksi strategisten kohteiden lähellä. Mitään sotilastukikohtia ei kuitenkaan ole todettu muualla kuin stallarien valeissa.
" Tai kyllähän kremlins tietääkin, eihän se muuten Pietarin agentti olisikaan, mutta sitä ei saa tunnustaa. Pitää vaan jatkaa valehtelua ja isänmaallisten suomalaisten herjaamista. Hybridivaikuttamisyritys tyypillisimmillään mutta ei taaskaan mene läpi, suomalainen on jo immuuni ryssän valeille."
Stallarit käyvät hybrisotaansa Suomea ja länsimaita vastaan. Epäonnistuminen on varmaa.
"Teillä Pietarin trolleilla on siis suora koulutusyhteys Venäjän johtoon ja teille kerrotaan koko ajan missä Suomen kanssa mennään."
Hölynpölyä.
"Airiston helmen operaatio opetti ryssällekin mikä on Suomen vastaus ja sekös kremlinsejä ja isäntiänne kiukuttaa kun olette taas lähtöruudussa. Riemu suomalaisille."
Operaatio todisti, että kyseessä on lomakeskus, jossa rikoksena oli mahdollinen rahanpesu ja pimeiden palkkojenmaksu. Rahoittaja on venäläinen. Muuta yhteyttä Venäjään ei ole.
Stallarit yrittävät epätoivoiseti valehdella muuta,
"Hahaa, minulla ei ole kremlinsin koulutusta takanani, sinulla on joten kokemukset ovat sinun omiasi."
Miksi sitten valehtelet ja mustamaalaat Suomen ja Venäjän toimista? Ja yrität panna valeitasi minun tiliini?
Jaaha, jaaha. Nyt on yksi palstan tunnetuimmista eli stallarivalehtelijoista eli Merkki-Erkki liittynyt aatevejiensä riveihin!Taitaa valeet olla loppumassa?
.....Operaatio todisti, että kyseessä on lomakeskus,.....
"Tuossa riittää vitsiä moneksi viikoksi, honk honk honk... Mistä sinä muka tietäisit mitä tuloksia operaatiossa on saatu, ei niitä ole julkisesti huudeltu ulos?"
Mitään todisteita sotilastukikohdasta ei ole esitetty kuin stallarien valeissa. Kaikki rakenteet ovat tyypillisiä lomakylälle. Aluetta on markkinoitu, mutta huonolla menestyksellä. Todennäköisin tarkoitus on rahanpesu. Käteistä rahaa löytyi miljoonittain.
# Valehtelet vain tavanomaisesti kenenkään kun ei koskaa ole havaittu siellä lomailleen. Vai onko se teidän Kremlin agenttien loma- ja kurssikeskus mihin porukat viedään ja poistuodaan niin salaa, ettei kukaan ulkopuolinen ole niitä "lomalaiskuljetuksia" vielä kertaakaan onnistunut näkemään. Salaista lomalaisliikennettä ! Miksi salaista ?#
Lykkäät pötyä
Huono bisnes ei synnytä suurta liikennettä, vaikka se stallareille ei valkenekaan.
Stallari: "Kerro yksityiskohtia mitkä rakenteet ja miten ne olisivat erilaisia jos alue olisi tarkoitettu lyhyeen, enintäin muutaman päivän, sotilaalliseen käyttöön. Anna tulla, pane itsesi likoon kunnolla."
Stallarithan sitä sotilastukikohdaksi väittivät, kun tällä palstalla asiaa viimeksi jauhettiin. Kertokaa siis, miksi?
Mitä tahansa aluetta, on lomakylä tai ei, voidaan käyttää sotilastarkoituksiin tilapäisesti. Sellaisia on Suomessa sadoittain valmiina. Ei niitä tarvitse erikseen rakentaa,
"Missä on markkinoitu ja miten, kerro esimerkkejä todellisesta elämästä. Kukaan muu kuin sinä ei ole kuullut eikä nähnyt sitä markkinoidun koskaan missään."
Markkinoinnista kerotiin lehdissä ratsian aikoihin. Se on todellista elämää, joten mistäpä stallarit voisivat olla selvillä.
"Hullun hauskaa taas. Huono bisnes ei todellakaan synnytä liikennettä mutta rahaa se näkyy synnyttävän pestäväksi miljoonittain. Olet sinä erittäin koomillinen."
Käteistä löytyi useita miljoonia. Mitä komiikkaa se on?
Stallarit uhosivat aiemmin valmistelluista sotilastukikohdista ja niiden helposta käyttöönotosta.
Nyt sitten julistetaan "torjuntavoittoa" muka isänmaallisina.
Kenen luulette tuohon lankeavan?
Kun Merkki-Erkki menetti konseptinsa on kaivettu vielä järeämpi ase eli Naakanketale, tuo stallarivalehtelijoiden kunkku ja ykköspyssy!
Ketale: "Sinä sanoit, että rakenteet viittaavat lomakylään. Kukaan muu ei ole puhunut rakenteista mitään joten sinun asiasi lienee selittää puheitasi rakenteista. "
Jos et ymmärrä, mitä rakenteet merkitsevät, niin mene metsään ja ammu itsesi.
"Taisi mennä jäbälle taas jauhot suuhun pahemman kerran kun pitää yrittää delegoida toisille jäbän itsensä keksimien jorinoitten selittämistä."
Noin siinä käy, kun ryhtyy valehtelemaan. Huudahan nyt, vaikka Vieno Huttula apuun. Taita olla muut käytetty!
Ketale: "Tyypillistä lahtarius-kremlinsiyttä. Kun onneton jää valeistaan kiinni niin, että ei keksi enää pakotietä niin vanha lahtarilainen murhanhimo iskee pintaan. Kyllä tämä on tietty, jokainen joka ei kumarru maahan lahtarin edessä tulee viedä saunan taa ja ampua."
Ette siis ymmärrä, mitä käsite "rakenteet"missä tahansa asutuksessa sisältää?
Ei tuo tolppien siirtäminen mitään auta, vaikka se stallarilta on normaali tietämättömyyden todistus.
Ketale: "Ihan oikein totesit tilanteesi: "noin siinä käy, kun ryhtyy valehtelemaan". Ikävää jos tuotamme sinulle noinkin vakavia mielenterveysongelmia. Valehtele vähemmän niin pääsi kestää paremmin. Tai jos haluat valehdella niin valitse huonommat vastustajat. Mutta ota nyt ensin vaikka tupla-annos rauhottavaa niin kyllä se siitä taas aurinko risukasaan aikanaan paistaa.
Noin siinä käy, kun Vieno Huttula ei apuun tulekaan, vaikka on todettu mm. Kiinan ykkösasiantuntijaksi. Kai sellainen osaisi lomakylän ja varuskunnan rakenteiden erot selittää?Teille muille sekin asia on outo.
------tarkoituksena herätää epäluuloa Suomen turvallisuutta ja alueen valvontakykyä kohtaan.-----
Tietenkin Leninin hengessä pidetyillä kursseilla tämäkin tapaus Airisto käsketään vääntää noin päin, että Suomi ei siis kykene valvomaan aluettaan vaikka tietenkin tämä kertoo juuri päinvastoin eli sen, että Suomi valvoo aluettaan ja tekee sen sangen tehokkaasti ja niin näyttävästi, että näkyy Kremliinkin asti.
Hyvinpä hallitset kurssin opetukset.
Olitko ihan priimus?
Ainakin olet ykkönen typerien valeiden toistelussa.
Ähää, Putinin puudeli ottaa kierroksia.
Hyvä, että myönnät itsekin.
Onko ollut kiireitä salaisten tukikohtien kanssa?
Taitavat olla niin salaisia, ettet pysty koskaan todistamaan ensimmäistäkään.
Valeita on vaikea todistaa. Toistellahan voi.
----Onko ollut kiireitä salaisten tukikohtien kanssa?----
Ei minulla, viranomaiset hoitavat ne huitsin kuuseen ihan virkatyönään.
-----Taitavat olla niin salaisia, ettet pysty koskaan todistamaan ensimmäistäkään.-----
Viranomaisilta ei mikään Venäjän puuha Suomessa pysy salassa.
Kerrohan sitten muutaman salaisen tukikohdan tuhoamisesta.
Olet ainoa joka asiasta tietää. Ei viranomaisilla ole mitään väittämääsi tietoa, Huttiloinen.
Niin ihan vain huvikseen ja sinua kiusatakseenhan viranomaisetkin niistä puhuvat. Näin se tietysti on, sinä Putinin Suomen rintaman apukomentajana ja myyräntyön johtajana sen tietenkin tiedät.