Olen kuin yksinhuoltaja ja mieheni (32v.) käyttäytyy kuin murrosikäinen. En paljoa tukea mieheltäni saa. Olen yrittänyt keskustella mieheni kanssa asiasta ja yleensäkin asioista, lapsista jne., mutta keskusteluyritykset päättyvät siihen, että mieheni poistuu paikalta (riita)tai jää tuijottamaan tv:tä ja keskustelu jää siihen. Perheneuvonnassa olemme käyneet, tulosta ei juuri tullut. Olen kotoani saanut mallin, että isät/miehet kantavat myös vastuuta perheestään. Mieheni saama kodinmalli on sitten taas toinen juttu, joka voi olla tietysti suurin syy tähän tilanteeseen mikä meillä on => miehet elävät vailla vastuuta ja naiset hoitavat kodin ja lapset. En tiedä onko tällaiseen mitään apua. Kasvaako ihminen? Mikä auttaa? Tyytyä tähän ja olla vailla toisen aikuisen vastuuntuntoista seuraa? Olen harkinnut myös avioeroa.
Erota vai katkeroitua?
kultakutri
101112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ihan kuin oma tarinani! Mullakin mies on kuin herra talossa ja minä ja lapset orjia, jotka puuhastellaan eikä saada tehdä mitään ilman herran lupaa!
Ei kun oikeasti, miehellä on kait ikuinen murrosikä eikä hän osaa ottaa vastuuta perheestään siinä mielessä, että touhuaisi yhdessä meidän kanssa juttuja. Menee omiin harrastuksiinsa kyselemättä sopiiko.Kotitöitä ei suostu tekemään pyytämälläkään. Ei edes roskapussia vie oma-alotteisesti. Kaikki vaatteet jätetään pitkin ja poikin. Ihan käsittämätöntä käytöstä aikuiselta perheenisältä!
Minä en nalkuta hänelle. Olen pyytänyt asioita. Ei näytä kiinnostavan. Ei minuakaan enää kiinnosta hänen seuransa. Minulla ja lapsilla on paljon mukavampaa yhdessä. Lapsetkin ovat eron puolesta puhuneet eli ainakaan lapset eivät erosta tule kärsimään, päin vastoin! Meillä on vain yksi elämä eikä sitä kannata hukata turhaan katkeruuteen! Ei ne meidän ukot tästä kuule mihinkään muutu!
Tehdään päätös ja jatketaan omia teitä eteenpäin!
Paljon parempi olla yksin onnellinen kuin kaksin onneton:)
sorry mokani.
kysymykseesi..kasvaako ihminen? vatsa sillä sohvaperunallasi korkeintaan kasvaa. keskustele vakavasti hänen kanssaan,missä mennään ja sopikaa pelisäännot. jos ei hän ole kiinnostunut muuttamaan tapojaan...nosta kytkintä,hän ei ole elämäsi mies.
takia jo olen ajatellut, että minkälaista miehenmallia he saavat, kun isää joutuu patistamaan edes hiukan osallistumaan kotitöihin ja lapsien kanssa olemiseen. Oikein hävettää, kun mieheni jättää vaatteitaan ja tavaroitaan minne sattuu, kun vieraita tulee kyläilemään. Olenhan minä enimpiä koettanut laittaa oikeisiin paikkoihin, mutta sitä minun pitäisi tehdä koko ajan. Punnitsen tässä asioita onko lapsilleni hyvä, jos nyt eroan vaiko vasta myöhemmin kun kasvavat vai kerkeääkö mieheni käytöksellään tehdä kaiken tyhjäksi mitä lasten eteen olen tehnyt? Sinulta "hyvää kevättä" kysyisin, että oletteko olleet kauan yhdessä? Meillä yhteiseloa kuusi vuotta ja kaksi alle kouluikäistä lasta.
jos et nyt lähde, niin siinä olet ja pysyt. Eikä kyllä ukkokaan muutu, se on varma. Itsellä sama tilanne, 12 vuotta ollaan oltu ja ainakin 3 viim. vuotta oon yrittänny kerätä itteni ja lähteä, Mut se ei oo helppoa kun on pienet lapset ja noin pitkään kun on yhdesä on jo niin tottunnu siihen toiseen että on vaikee tehä ratkasuu.....(ja mitä kauemmin menee sen vaikeempaa on) Ei se toinen muutu, jos ei tajua itse muuttua, surullista mutta totta......tähän asti olen uskonut toisin....
Haluaisitko meiliosoitteeni? voitais asiasta keskustella privaatisti. En tänne viitsis meilios. laittaa...mitenköhän asia järkkääntyisi? Olisiko muuta keinoa vaihtaa meiliosoitteita?
laita mulle viestii: [email protected]
jokainen meistä pystyy muutumaan ja muuttuukin kun oikein kunnolla herätellään.
tthmin syy eroon on kun luullaan,ettei kumppani voi muuttua,pöytä sanon minä.
Alkoholistista voui tulla raitis,väkivaltaisesta
väkivallaton,lihavasta laiha jne.
Olemme molemmat mieheni kanssa 27-vuotiaita. Yhdessä ollaan oltu jo 9 vuotta, naimisissa 7. Meillä ei ole lapsia. Luottamus on mennyt, kunnioituksen puutatta ei ole. Minä haluaisin erota mutta mies ei. Mulla on ollut jo viimeiset 3 vuotta sellainen olo, että tää homma ei toimi. Olen ajatellut että me ollaan vielä nuoria ja menemiset kuuluu meidän elämään. Kun miehelle tuntuu olevan omat kaverit tärkämpiä kuin minä. Enää ei viihdytä yhdessä ollenkaan.
Tunnistan saman asian teidän suhteessa kuin meillä, eli vastuun ottaminen ja sen kantaminen ei oikein tunnu miehelle sopivan. Mä olen ihan rikki koko asiasta.
Niinpä, se tosiaan ei ole helppoa tehdä lopullista päätöstä, kun lapsiakin on. Sitä odottaa vaan, että kyllä mies jossain vaiheessa hoksaa muuttua tai kasvaa. Ollaan nyt katsotaan linjalla.