Miesseuralainen

”Elämän tarkoitus on olla onnellinen"

Teen asioita, joista nautin: kouluttaudun, opin uutta ja reissaan.

Seksityöntekijänä olen ollut työnarkomaani. Asiakkaita on ollut päivittäin tosi monta. Olen tehnyt pitkää, työntäyteistä päivää, mutta se on ollut kivaa työtä.

Nyt teen paljon muita kuin seksitöitä, koska olen parisuhteessa. Nautin parisuhdeajasta, hyvästä seurasta, seksistä, läheisyydestä ja siitä, kun pääsen haastamaan itseäni niin urheilussa, kuin työn parissa.

Aloitin myymisen 19-vuotiaana. Alussa asiakkaita oli vähän. He tulivat sattuman kaupan kautta.

Työhöni kuuluvat myös escort- eli seuralaispalvelut. Olen ollut häissä ja muissa juhlissa, jonne nainen haluaa seuralaisen mukaan edustamaan.

Suomessa on tosi vähän miesescorteja, mutta esimerkiksi Briteissä ja Ruotsissa heitä on paljon.

Escorteja ostavat bisnesnaiset, jotka eivät halua metsästää baarista seksiä, vaan haluavat laatua.

Osa asiakkaistani haluaa ihan pelkkää seksiseuraa, osa eroottista hierontaa. Joillekin olen murheiden kuuntelija. Naisasiakkaiden kanssa keskusteluun menee yllättävän paljon aikaa.

Pariskuntia on ollut asiakkaana paljon. He haluavat kokeilla uutta tai tahtovat kolmannen pyörän. Jotkut naiset haluavat kokeilla kanssani sellaista, mitä ei voi kokeilla baarista bongatun kanssa, kuten sm-juttuja.

Terveisin Jason.

https://miesescort.webnode.fi/
[email protected]

0

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Olivia Oras kuollut

        Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
        Kotimaiset julkkisjuorut
        69
        2238
      2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

        Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
        Kajaani
        15
        895
      3. Mies sun käytös satutti...

        Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
        Ikävä
        52
        786
      4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

        Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
        Haapavesi
        44
        711
      5. Sukunimesi eka kirjain?

        🤗
        Ikävä
        43
        681
      6. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        47
        634
      7. Kerro vain.

        Lipsauta johtolanka...
        Ikävä
        80
        616
      8. 50
        585
      9. Tönölän hukkaputki

        Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
        Kuhmo
        35
        574
      10. Ei mitään käytöstä

        Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
        Ähtäri
        29
        556
      Aihe