ojasta allikkoon???

moi.

erosin pitkäaikaisesta miehestäni puoli vuotta sitten (virallista eroa ei vielä). meillä on kaksi lasta. exäni on minua melkein 20 vuotta vanhempi, mikä ei sinänsä ollut kai arjessa mikään haitta. mutta kyllä se alkoi vaivata minua ja suhteen lopussa jopa häpesin, inhosin häntä; ulkoisesti ja seksiä tietenkin. enkä enää voisi kuvitellakaan seksiä hänen kanssaan kuin säälistä. (
6778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niin miksi siis erosit ex:stä, jos hän oli tasavertainen kodinhuoltaja ja kumppanisi? Ei seksillä arkea hoideta! Muuta yksin lapsinesi ja seksiä voit harrastaa vapaalla!

Ihan oikeasti, älä ala orjaksi uudelle miehellesi! Nyt taidat jo ymmärtää, miksi hän on eronnut! Entinen vaimo ei enää jaksanut olla kotiorjana. Niin minäkin olen lähtemässä tällaisen tyrannin luota, joka jättää tavaroitaan ja vaatteitaan pitkin huushollia ja määrää lapset siivoamaan eikä herra muuta kuin harrastaa omia juttujaan! Ja seksipalvelun olenkin lopettanut kokonaan, hah!!!

Äänestä
  • moi.

    mutta kyllä se seksi aika tärkeää on; mulle ainakin. no, voi olla että vähäinen kokemus niillä markkinoilla ajoi mut muualle. ja jos en olis eronnut nyt eroaisin varmaan myöhemmin. olen nyt vähän elle kolmekymppinen ja ex yli 4-kymppinen.
    mutta ehkä mäkin alan taasn arvostamaan niitä muita asoita enemmän kuin seksiä. katsotaan??!

    olet oikeassa; hänne edellisetkin suhteet kaatui hänen saamattomuuteensa ja ikuisissa haaveissa pyörimiseen. hän ei elänyt tässä päivässä vaan antoi kaiken ympärillään vain olla. :(

    olemme puhuneet ja puhuneet ja puhuneet.
    ja hän vakkuuttaa ja vannoo, että muuttaa suhtautumistaan kodinhoitoon. ja mitään palvelijaa mä en kaipaakaan. mä olen kuulemma liian kärsimätön ja vaadin muutoksia liian nopeasti.
    hän pyytää että odottaisin hänen muutostaan, koska muuten meillä on kyllä ihan hyvä pohja hyvälle ja tasavertaisellekin parisuhteelle.
    en ole kyllä vielä mitään "takarajaa" asettanut, mutta pitäisiköhän??!! no, olen ajatellut, että naimisiin en mene ennen kuin hän on saanut itsestään irti sen verran että mun ei tarvi ahdistua yksinään kodin pyörittämisestä. ja omaa asuntoakin olemme ajatelleet, mutta aina välillä olen kyllä sitä mieltä, ettei siitäkään tule mitään... ei mikään muutu.

    t.alkup.

    Äänestä

Ongelmat luultavasti johtuvat kesken olevasta eroprosessista ja kompensoinnin halusta kun olit jäänyt tunnepaitsioon. Olisi ehkä aika hengähtää ennen uutta sitoutumista, nyt näytät todella joutuneesi ojasta allikkoon! Pian katoaa seksin viehätys myös tämän epäluotettavalta ja epärehelliseltä vaikuttavan itsekkään paksukaisen kanssa, joka on mukavasti saanut sinut siivoojakseen ja laskujen maksajaksi. Miten olisi opetella elämään kaikessa rauhassa itsenäisenä, ilman tuollaisia paineita? Voisitkohan muuttaa omaan asuntoon lastesi kanssa, jonka saisit pitää sellaisessa järjestyksessä kuin haluat, ilman muitten sotkujen siivoamista. Voithan silti seurustella kenen kanssa haluat, mutta älä ryhdy palkattomaksi piiaksi. Loppuunpalamisen merkit ovat jo ilmassa. Ensin itsenäistyt, sitten vasta sitoudut!

Äänestä
  • kuten edellisele vastasin, mieheni on luvannut muuttaa käytöstään ja suhtautumistaan arjen pyörittämiseen. ja jonkinmoista parannusta on jo tapahtunut.

    mutta silti pelkään... eihän toista voi muuttaa; vain itseään. entä jos se olenkin minä joka saa hänet lyttyyn ja tekemättömäksi? (vaikka siis hän on aina ollut saamaton)
    hän ainakin vaatii minuakin muuttamaan käyttäytymistäni ja ajatusmallejani. ja minä olen kuulemma yhtä ison muutoksen tarpeessa kuin hän. koko viikonlopun taas "keskustelimme" asiasta.

    siitä seksin viehätyskestä... niin, todella pelkään että sekin häviää. nyt jo huomaan, etten halua seksiä niin paljon kuin alussa tai että tosiaan kontrolloin seksin avulla.
    ja mies sanoi eilen, että tuntuu kuin kohtelisinkin häntä kuin exääni... olemme siis puhuneet paljon ex-suhteestani.

    voih. aika näyttää. puoli vuotta olen odottanut; hiukan parannusta. hän on jopa hieman laihtunut/lahduttanut.
    hän kuulemma tekee mitä vain, että en luovuttaisi. katsotaan...

    toisaalta mietin että millainen pohja tällä suhteella on, jos koko ajan vaadin häneltä jotain??
    mutta toisaalta ne on ne samat asiat joista ahdistun.
    sekin vielä että hän oli talvilomalla koko viime viikon, ja hyvä kun jotain sai aikaiseksi. ulkonakin kävi just ja just... ja mä olin 6pv töissä ja vielä siivosin päälle. ja hän tiesi, että suhtaudun asiaan negatiivisesti.

    t.alkup.

    Äänestä

  • ojasta pois. kirjoitti:

    kuten edellisele vastasin, mieheni on luvannut muuttaa käytöstään ja suhtautumistaan arjen pyörittämiseen. ja jonkinmoista parannusta on jo tapahtunut.

    mutta silti pelkään... eihän toista voi muuttaa; vain itseään. entä jos se olenkin minä joka saa hänet lyttyyn ja tekemättömäksi? (vaikka siis hän on aina ollut saamaton)
    hän ainakin vaatii minuakin muuttamaan käyttäytymistäni ja ajatusmallejani. ja minä olen kuulemma yhtä ison muutoksen tarpeessa kuin hän. koko viikonlopun taas "keskustelimme" asiasta.

    siitä seksin viehätyskestä... niin, todella pelkään että sekin häviää. nyt jo huomaan, etten halua seksiä niin paljon kuin alussa tai että tosiaan kontrolloin seksin avulla.
    ja mies sanoi eilen, että tuntuu kuin kohtelisinkin häntä kuin exääni... olemme siis puhuneet paljon ex-suhteestani.

    voih. aika näyttää. puoli vuotta olen odottanut; hiukan parannusta. hän on jopa hieman laihtunut/lahduttanut.
    hän kuulemma tekee mitä vain, että en luovuttaisi. katsotaan...

    toisaalta mietin että millainen pohja tällä suhteella on, jos koko ajan vaadin häneltä jotain??
    mutta toisaalta ne on ne samat asiat joista ahdistun.
    sekin vielä että hän oli talvilomalla koko viime viikon, ja hyvä kun jotain sai aikaiseksi. ulkonakin kävi just ja just... ja mä olin 6pv töissä ja vielä siivosin päälle. ja hän tiesi, että suhtaudun asiaan negatiivisesti.

    t.alkup.

    Kirjoitan sinulle, kun olen nelikymppinen ja naimisissa 20 v vanhemman miehen kanssa. Hän on aina hoitanut talousasiansa hyvin ja nykyään ne tuntuvatkin olevan kaikki , mikä häntä kiinnostaa. Seksiä ei ole, mutta ivaa, pilkkaa, vähättelyä ja riitaa rahasta (vaikka sitä on huomattavan paljon) kaiken aikaa. Kun hän lopetti seksin, ei todellakaan mitkään muut kuin rahalliset arvot ole hänelle merkittäviä. Hänelle nainen on omistettava tavara ja palvelija. Tämä on nykyään maanpäällinen helvetti, enkä siksi voi suositella sukupolven ikäero kenellekään. Nuorempana sujui, mutta ikääntyessä ei. Meille molemmille voisi olla parasta jättää miehet joksikin aikaa ja parannella haavojamme omassa asunnossa. Kaikkea hyvää sinulle!

    Äänestä

  • Isabelle kirjoitti:

    niin, kai se suhde olisi vielä vähän aikaa sujunut, mutta väkisinkin jossain vaiheessa olis tullut stop.
    mutta kai sitä neljäkymppinenkin seksiä kaipaa??!!!!!!!!
    vaikka se nyt ei tärkeintä olisi, mutta kuitenkin.
    en tiedä millaiseksi suhteemme olisi tullut 10 vuoden kuluttua....
    tosiaan. tarttis varmaan edes joskus meikäläisenkin olla ilman miestä...
    t.alkup.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

parempaa odotellen kirjoitti:

moi.

erosin pitkäaikaisesta miehestäni puoli vuotta sitten (virallista eroa ei vielä). meillä on kaksi lasta. exäni on minua melkein 20 vuotta vanhempi, mikä ei sinänsä ollut kai arjessa mikään haitta. mutta kyllä se alkoi vaivata minua ja suhteen lopussa jopa häpesin, inhosin häntä; ulkoisesti ja seksiä tietenkin. enkä enää voisi kuvitellakaan seksiä hänen kanssaan kuin säälistä. (

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu