Kieltäköön itsensä ja kantakoon joka päivä ristinsä

Tarkoittaa samaa kuin sanoisi "Meni syteen tai saveen tartu härkää sarvista." Se joka ottaa riskin katakoon siis vastuun. Vastuuta pakenevalle ei ole sijaa Jumalan valtakunnassa. Kyseessä on vanha sanonta joka on kirjoitettu kielellä jonka sen kuulijat hyvin ymmärsivät 2000 vuotta sitten toisin kuin monet nykyään. Risti on sama kuin riski, tuohon aikaan tiedettiin hyvin että riskeerasi elämänsä jos vastusti Roomaa. Siitä sai kärsiä rangaistuksena ristin kidutuksen, tuskaliaan ja hyvin hitaan kuolemaan. Itsensä kieltäminen on nyörtymistä vastuun edessä. Ellei alennu ja kanna sitä taakkaa joka vastuusta seuraa, on pakenija joka ei kanna ottamansa riskin seurauksia. Jeesuksen Kristuksen seuraaminen on kenelle tahansa suuri riski. Varsinkin niille opetuslapsille jotka vtuomittiin synagogissa ja vietiin maaherrojen eteen. Heille Jeesuksen seuraamisesta koitui kuolema. Nykyään on yleisempää kohdata sen sijaan sosiaalista- ja henkistäväkivaltaa joka seuraa opetuslapseudesta. Nykymaailma tuomitsee jokaisen uskovaisen pahaksi, osoittaa galveksuntaansa julkisesti, meistä puhutaan ilkeyksiä selkien takana ja seuraamme kartetaan kuin ruttotautista. Se tämän sukupolven uskovaisten osa tässä ajassa.
0<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


MitäSeTarkoittaa kirjoitti:

Tarkoittaa samaa kuin sanoisi "Meni syteen tai saveen tartu härkää sarvista." Se joka ottaa riskin katakoon siis vastuun. Vastuuta pakenevalle ei ole sijaa Jumalan valtakunnassa. Kyseessä on vanha sanonta joka on kirjoitettu kielellä jonka sen kuulijat hyvin ymmärsivät 2000 vuotta sitten toisin kuin monet nykyään. Risti on sama kuin riski, tuohon aikaan tiedettiin hyvin että riskeerasi elämänsä jos vastusti Roomaa. Siitä sai kärsiä rangaistuksena ristin kidutuksen, tuskaliaan ja hyvin hitaan kuolemaan. Itsensä kieltäminen on nyörtymistä vastuun edessä. Ellei alennu ja kanna sitä taakkaa joka vastuusta seuraa, on pakenija joka ei kanna ottamansa riskin seurauksia. Jeesuksen Kristuksen seuraaminen on kenelle tahansa suuri riski. Varsinkin niille opetuslapsille jotka vtuomittiin synagogissa ja vietiin maaherrojen eteen. Heille Jeesuksen seuraamisesta koitui kuolema. Nykyään on yleisempää kohdata sen sijaan sosiaalista- ja henkistäväkivaltaa joka seuraa opetuslapseudesta. Nykymaailma tuomitsee jokaisen uskovaisen pahaksi, osoittaa galveksuntaansa julkisesti, meistä puhutaan ilkeyksiä selkien takana ja seuraamme kartetaan kuin ruttotautista. Se tämän sukupolven uskovaisten osa tässä ajassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu