Aion kuolla

KukatahansaLaura

Olen töissä käyvä, onnellisessa avioliitossa elävä, vajaa 40-vuotias nainen, ulkoisesti asiat hoidossa. Varmasti minusta ei ajateltaisi, että aion pian tehdä itsemurhan. Ajatus ei ole edes ollut kovin pitkään mielessä, ehkä syksystä asti. En osaa sanoa, koska en hahmota ajankulua ja elämä ja vuodet ovat yhtä puuroa. En tiedä vielä milloin sen teen, mutta muuten toteutus on lähes valmis.
Ajattelen kuolemaani päivittäin. Mietin töissä mitä kukin sanoo, kun kuulee minun kuolleen, puhuvatko he minusta vielä vuoden kuluttua. Mietin lähikaupassa alkavatko puhua, että minne olen hävinnyt. Mietin aamulla pukiessani, että ottaako joku siskoistani käyttöönsä lähes käyttämättömiä vaatteitani.
Miksi minun pitää kuolla? En tiedä. En haluaisi.. Mutta minun on pakko. En kestä ajatusta, että mieheni kuolisi. Tai haluaisi eron. Ei ole mitään viitteitä sellaiseen, mutta eihän elämästä tiedä. Rakastan häntä niin äärettömän paljon, enkä ikinä saisi uutta miestä. Ei minun pitäisi kuolla nyt, jos tietäisin, että saisin viettää hänen kanssaan koko elämäni.
Kyllä minua myös ahdistaa. En jaksa enää olla minä. Vihaan itseäni, valintojani ja ajatuksiani. Ahdistun töissä ja väsyn ihmisten seurasta. Puhun töissä koko päivän, enkä siksi halua enää nähdä ketään vapaa-ajalla.
Kolmanneksi en voi hakea apua, koska en tiedä mistä. En töissä käyvänä voi mihinkään hoitoon mennä, en halua syödä lääkkeitä (olen syönyt n. 10 vuotta sitten) enkä ehtisi mihinkään juttelemaan.
Te olette se taho, jolle tämän kerron. En tiedä miksi. Tuntui vain siltä.

37 kommenttia

Vastaukset

  • Kuulostaa enemmän siltä kuin olisit uupunut. Sehän johtaa hoitamattomana masennukseen. Näköalattomuus kun tuntuu että kaikki on jo nähty. Tuntuu tutulta. Tuntuuko kuin olisit kadottanut yhteyden itseesi?

    Ensin käyt pohjalla, ja sen jälkeen alat ehkä nähdä että on koettavaa vielä. Kuolema tulee ajallaan, ei sitä kannata kiirehtiä.

    Jos nyt kuljet tunnelissa, niin ei siellä mitään oikein näykään. Taivasta ja kauniita maisemia. Nekin näkee sitten kun pysähdyt vähäksi aikaa ajattelemaan ja otat aikaa itsellesi. Näin luulisin. Itse makasin kaksi vuotta enkä jaksanut mitään. Siitä se siten pikku hiljaa matka jatkui. Nyt näen sellaista kauneutta ja rakkautta etten ole voinut kuvitellaakaan.

  • Minusta tuntuu, etten ole enää olemassa, kaikki on niin sumeaa ja yhtä mössöä. Toisaalta näen kyllä myös kauneuden ympärilläni, kauniin luonnon ja toivon kaikille onnellista elämää. Katson luontoa surullisena siitä, etten kohta enää näe sitä. Rakastan pieniä yksityiskohtia ja upeita maisemia, idyllisiä pihapiirejä ja puita taivasta vasten. Kuitenkin kevät on vuosi vuodelta vaikeampaa aikaa, valo ahdistaa enkä pidä lämpenevästä ilmasta. Kesällä valo ja lämpö ovat armeliaampia, mutta syksy on minun aikaani.

    Haluaisin vielä kerran kävelemään syksyiseen metsään, mutta en tiedä ehdinkö. En toisaalta tiedä pitäisikö odottaa sinne ja kuolla vuoden kauneimpana päivänä. Päivänä, jolloin aurinko paistaa hennosti keltaisten lehtien läpi, hengitys höryää ja luonto alkaa tuoksua mädälle.

    Olen ollut lomalla töistä, mutta kaipaan sinnekin. Tarvitsen rutiineja, vaikka arki viekin kaikki voimani. Huomenna pääsen takaisin töihin ja se ahdistaa. On niin ristiriitaiset ajatukset.

    En tiedä mistä olisin töissä uupunut, vaikka työ onkin henkisesti raskasta. Miksi minä uupuisin, kun muutkin jaksavat. Miksi minun voimat ovat lopussa, jos muutkin jaksavat elää.

    • Kirjoitin jo pariin kertaan pitkät kirjoitukset, mutta sensuroin sitten itse kovin tieteelliset höpötykseni.

      Jokatapauksessa, sulla on aivokemia sekaisin. Joku /jotkut hormonit eivät ole sellaisissa määrissä, että sulla olisi hyvä olla.

      Noita hormoonitasoja pystyy "manipuloimaan" vitamiineilla, aminohapoilla ja valon määrällä / ajoituksella.

      Terveet elämäntavat: liikunta, säännöllinen ja riittävä uni ja oikeanlainen ja säännöllinen ravinto auttaa paljon asiassa.

      Itse olen 8 vuotta tehnyt duunia saman asian kanssa ja suurimmat asiat jotka ovat vaikuttaneet paranemiseeni, ovat:

      -riittävä valon määrä talvella (kirkasvalolamppu)
      -riittävä uni
      -liikunta
      -D-vitamiini

      Kaikilla noilla olen huomannut vaikutusta asiaan. Ruokavaliolla on myös joku merkitys, mutta sen merkitystä on vaikeampi määrittää, että mikä osa paranemisesta johtuu syömisestä.

      Päädyt sitten minkälaiseen ratkaisuun tahansa, niin tuossa se todennäköisin ratkaisu kuitenkin on kerrottu jolla olo kohenee.

      SSRI lääkkeet... noh... itse en ainakaan niitä suostu syömään, koskaan.


    • OmaKokemusOnTämä kirjoitti:

      Kirjoitin jo pariin kertaan pitkät kirjoitukset, mutta sensuroin sitten itse kovin tieteelliset höpötykseni.

      Jokatapauksessa, sulla on aivokemia sekaisin. Joku /jotkut hormonit eivät ole sellaisissa määrissä, että sulla olisi hyvä olla.

      Noita hormoonitasoja pystyy "manipuloimaan" vitamiineilla, aminohapoilla ja valon määrällä / ajoituksella.

      Terveet elämäntavat: liikunta, säännöllinen ja riittävä uni ja oikeanlainen ja säännöllinen ravinto auttaa paljon asiassa.

      Itse olen 8 vuotta tehnyt duunia saman asian kanssa ja suurimmat asiat jotka ovat vaikuttaneet paranemiseeni, ovat:

      -riittävä valon määrä talvella (kirkasvalolamppu)
      -riittävä uni
      -liikunta
      -D-vitamiini

      Kaikilla noilla olen huomannut vaikutusta asiaan. Ruokavaliolla on myös joku merkitys, mutta sen merkitystä on vaikeampi määrittää, että mikä osa paranemisesta johtuu syömisestä.

      Päädyt sitten minkälaiseen ratkaisuun tahansa, niin tuossa se todennäköisin ratkaisu kuitenkin on kerrottu jolla olo kohenee.

      SSRI lääkkeet... noh... itse en ainakaan niitä suostu syömään, koskaan.

      Huomaan että kirjoitukseni jäi hieman ilmaan roikkumaan ja jonninjoutavaksi höpinäksi, niille jotka ei asiaa ymmärrä.

      Tämä oli kuitenkin se kohta joka sai minut vakuuttuneeksi asiasta:

      "Kuitenkin kevät on vuosi vuodelta vaikeampaa aikaa, valo ahdistaa enkä pidä lämpenevästä ilmasta. "

      Kevät on vaikeempaa aikaa sen vuoksi että lisääntyvä valo / UV-säteily herättää hormoonitoimintaa uudelleen käyntiin ja se ei taida tapahtua ihan balansissa kaikilla. Ainakaan keväisistä itsemurhatilastoista päätellen.

      Olen itsekin kokenut tuon kevään kammottavuuden, ainoa mikä sai kestämään, oli se, että tiesin että se ei ole kuin keväällä. Jos tuntemuksia on ympäri vuoden, kannattaa ottaa kaikki mahdollinen apuväline käyttöön mitä mahdollista on.

      Muttä tämä tästä omalta kohdaltani, jokainen tekee loppupelissä omat valintansa.


  • Hei,

    Hyvä, että kirjoitit tilaneestasi tänne! Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki voisi auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjota uusia näkökulmia.

    Onn olemassa monenlaisia auttavia tahoja, joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä. Tässä niistä muutama:

    - Verkkokriisikeskus Tukinetistä (tukinet.net) saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.

    - Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 09.00-07.00 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 15.00-07.00.

    - Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Yhteystiedot löytyvät mm. Suomen Mielenterveysseuran nettisivuilta: http://www.mielenterveysseura.fi.

    Ystävällisin terveisin
    SOS-kriisikeskus/Kata

  • Hei, osaan jollakin tapaa samaistua Sinun ajatuksiisi ja tilanteeseesi. Kerroit, että olet onnellisesti naimisissa ja asiat ulkoisesti kunnossa. En halua lyödä Sinua enempää, mutta Sinulla on ihminen vierelläsi, hyvä parisuhde on todella paljon, Sinä olet rikas ihminen, voit jakaa asioita. Ei voi vertailla toisen elämää kenenkään toisen elämään, mutta joskus se antaa näkökulmaa omiin ongelmiin. Voin sanoa Sinulle, että itse olisin jo lähtenyt täältä monta kertaa, mutta minulla ei ole siihen taloudellisesti mahdollisuutta. Olen täysin yksin, ei ole ketään ihmistä, johon voisin turvautua, minun on pakko käydä töissä, että voisin selvitä veloista, vaikka todellisuudessa en jaksaisi päivääkään tehdä töitä. Suhteeni narsistimieheen vei minulta kaiken, rahat, omanarvontunnon, ihmisyyden, elämän voiman, ystävät. En näe mitään kaunista ympärilläni, ei d-vitamiinit auta köyhyyteen tai siihen, että olen totaalisen yksin asioitteni kanssa. Kyllä, ammattiauttajat kuuntelevat ja kokevat ns. empatiaa, mutta ne ovat kauniita sanoja, jotka kantavat sen hetken. Todellisuudessa en näe elämässä mitään arvokasta tai kaunista, samanlainen tyhjä aamu valkenee jokaisen unettoman yön jälkeen, joskus toivoisi, että edes yö antaisi helpotuksen, mutta yöt ovatkin pahimpia. Joku voi pitää minua sisukkaana, en todellakaan sitä ole, olen täysin luuseri, vain köyhyys pitää minut hengissä.

  • Ymmärrän, että toisilla asiat ovat aina huonommin. Olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että jokainen kokee oman elämänsä, eikä voi sanoa, ettei toisten murheet ole mitään omien rinnalla. En voi jatkaa elämää vain siksi, että monella muulla on huonommin. Minulla on oikeus lähteä täältä kaikesta huolimatta. En osaa kokea syyllisyyttä tästä itsekkyydestä. Tiedän, että moni asia elämässäni on lottovoittoa, mutta en ansaitse sitä. Minun pitäisi osata antaa jotain vastinetta, mutta ei ole mitään annettavaa.

    Sisälläni on niin pohjaton reikä, etten osaa enää kuroa sitä kiinni. Olen elänyt elämäni väärin, eikä minulla ole mitään annettavaa kenellekään. Luin kerran jostain runoteoksesta runon, jossa sanottiin, että äiti sai vääränlaisen laisen. Niin sai minunkin äitini. Niin sai myös sisarukseni vääränlaisen siskon, työkaverini vääränlaisen työkaverin.
    Olen mielikuvissani oikeanlainen, hyvä lapsi. En vain kuitenkaan osaa olla. Ihmiset ympärilläni ovat syystäkin pettyneitä. Onneksi vanhempani saivat muitakin lapsia, sellaisia, jotka osaavat olla.

    Mieheni ansaitsee kaltaisensa puolison, minä en pysty siihen rooliin. Minun pitäisi kyetä täydentämään häntä ja tekemään asiat oikein.

    Yritän olla järkevä ja tehdä kaikkia tyydyttävän päätöksen. En osaa elää, joten on helpompi lähteä.

  • mikäpä siinä. kaikkien meidän on kuoltava toiset ennemmin ja toiset myöhemmin. eli ajatuksessa ei ole mitään outoa. minäkin meinaan kuolla.

  • Kehoitan vakavasti nousemaan oikeaan kapinaan. Ei ihmisen kuulu yrittää olla "oikeanlainen" ja yrittää täyttää luulemiansa muiden odotuksia. Voi olla juuri se oma itsensä, myös omasta mielestä huonojen ominaisuuksiensa kanssa. Todellakin riittää ympäristössä neuvojia ja mielipiteitä siitä, miten oltava ja arvostelua kuten esim. "ei osaa olla ihmisten kanssa" , jne. Kyse on kuitenkin pinnallisesta harhasta, mutta omana itsenään, piittaamatta muiden mielipiteistä, saavuttaa itsensä arvostamisen ja samalla muidenkin syvällisesti inhimillisyyttä kunnioittavien ihmisten arvostuksen.
    Kirjallisuus on suurena apuna itsensä löytämisessä.

  • Ystävä hyvä, heikkous on elämän voima.. Niin kauan kuin tavoittelemme vahvuutta, tulemme epäonnistumaan. Heikko ihminen osaa olla riippuvainen toisista ja Jumalasta. Se on ainut avain tyytyväiseen elämään. Kunhan ympärillä vaan olisi niin hyviä ihmisiä etteivät hyväksikäytä ...

    Masennus ja koetukset on paljon terveempää kokea ja kestää tässä elämässä kuin rajan tuolla puolen.
    Toivottavasti saat hyviä toisia heikkoja ihmisiä rinnallesi. Pyskologi , psykiatri, pappi.. ei ole ollenkaan
    huono osoite. Heikkous tarvitsee ulos tuloa. Sitten ihminen vahvistuu...
    Ihmisen parantuminen alkaa vääjäämättä siitä kun vanha ei enään tyydytä... Armo ja elämä kannattelevat juuri heikkoa eteenpäin...

  • Olen niin väsynyt. Päivä töissä, enkä halua puhua edes miehelleni. Kuitenkin tämä unettomuuskierre alkaa taas, kun palasin töihin. Loman aikana nukuin ihan hyvin minuksi, mutta näköjään lamauttavasta väsymyksestä huolimatta en saa unta. Todennäköisesti herään muutaman tunnin nukkumisen jälkeen paniikkiin, että olen myöhässä ja sitten torkun loppu ajan. Nukkumisen suhteen olen tehnyt kaiken, minkä kukaan ikinä on keksinyt nettiin kirjoittaa vinkiksi. Olen aina ollut huono nukkuja, mutta tilanne on mennyt huonompaan suuntaan muutaman vuoden aikana. Siinä on myös yksi syy, miksi en jaksa enää yrittää.

    Selvisin töistä hyvin, osaan työni ja teen sen hyvin. Romahdan sillä hetkellä kun tulen kotiin, riisun ulkovaatteet ja samalla joka ikinen voiman murunen varisee lattialle. Pystyn tekemään ihan pakolliset asiat, kuten käyn kaupassa (kerran viikossa, en pysty useammin), pesen pyykkiä ja peseydyn. Väsyn näistä toimista entisestään, enkä ole esim. siivonnut yli vuoteen. Mieheni siivoaa toisinaan, mutta elämme ihan hirveässä kaaoksessa.

    Sitä myöden, kun voimani hiipuvat lopullisesti ja joku asia jää tekemättä edellä mainituista, niin myös aikani täällä loppuu. Muutaman päivän aikana olen luvannut itselleni milloin pääsen pois tästä ahdistuksesta. Ei siihen ole enää pitkästi aikaa, vastineeksi ole luvannut itselleni jaksaa vielä hetken. Pian saan levätä.

    Tänne kirjoittaminen auttoi jäsentämään ajatuksiani ja tajusin, että elämässäni on vähemmän järkeä, kuin edes ajattelin.

    • Yksi kysymys, miksi et mene lääkäriin?

      Sinulla on selkeitä, korjattavissa olevia asioita, kuten nukkuminen ja serotoniiniongelmia.

      Kun nukkuminen alkaa kärsimään, romahtaa lopulta kaikki muukin.

      Järjetön ajatus että tuon asian vuoksi pitäisi kuolla, mutta kuten huomaamme, väsymys (nukkumattomuus) tekee ihmisestä järjettömän.


  • Olet varmaan samassa tilanteessa kuin minä 10v sitten.
    Olet ehkä laiminlyönyt itseäsi riittävän kauan rutiineilla ja olisit valmis luopumaan menneisyyden painolastista. Ehkä haluaisit vain itkeä omaa avuttomuuttasi mutta et osaa, et ehkä uskalla. En tä jos se saa sinut menettämän kaiken? Jopa miehesi. Ehkä et tunne häntä kunnolla etkä voi laskea taakkaasi hänen siedettäväksi. Elät jonkinlaisessa kulississa jossa mielihyväntavoittelu riistää aikaasi sinulta käsitellä syvempiä elämän kysymyksiä.

    Miksi olet, miksi minä olen. Miksi olemme. Miksi tunnen.

    Entä jos kaikki romahtaakin virheen takia? Kuoletko siihen vai jäisitkö henkiin, mitä pelkäät rentoutumisesa? Ehkä kysymys ei ole itsellesikään selvä enkä odota siihen mitään vastausta.

    Ole mikä olet. Ehkä kuitenkaan poistumisesi ei 🚫 ole minulle merkittävä asia. Mutta sinulle on.

  • Kuulostat ihan minulta. Arki meni tuota rataa kävin töissä, kaupassa ja tein ruoan, mutta muuhun voimat eivät riittäneet.
    Lopulta romahdin, olin nukkunut 20 vuotta huonosti ja en enää jaksanut.
    Lopulta kesken työpäivän en tajunnut mistään mitään ja kotiin tullessa tajusin, että minun on lähdettävä lääkäriin. En edes ollut varma miten olin viimeisen työpäivän viettänyt ja muisti petti.
    Toipuminen kesti yli puoli vuotta ja vieläkään en ole kunnossa. Tajusin olleeni lopen uupunut viime vuodet. Nyt uni on korjattu lääkkeillä ja varaan reilusti aikaa myös arkisin unelle. Masennuslääkkeistä ei ole ollut minulle apua. Jo pari kuukautta sitten unohdin pahan päivän varalle tekemäni pakosuunnitelman eli kuoleman, koska sille ei ollut enää tarvetta.
    Mene lääkäriin ja ota sairaslomaa, lepää ja pyydä unta turvaamaan lääkkeet. Voit selvitä tuosta eli unohda kuolema.

  • On tehtävä paras päätös, tee.
    Kunnioitamme sitä.
    Ole järkevä itsellesi.
    Mene itseesi ja ala elämään.

    Kokeile liikuntaa, jos sopisi jossain määrin.
    Olen vuosia kuntoillut... jooga, uimahallia kaksi tuntia × kahdesti viikossa, kuntosali neljästi viikossa ja lenkkipoluilla satunnaista menoa.

    Elämää sinulle suurimmassa määrin toivotan.

  • Vastailen tässä nyt useampaan viestiin. Tunnistanette itsenne.

    Miksi en mene lääkäriin. En tiedä. Tai tiedän sen verran, että en tiedä mitä siellä pitäisi sanoa. Kaikki kuulostaa typerältä. Lisäksi tiedän, että jos menisin, niin ei minulla sillä hetkellä edes olisi mitään ongelmaa. Olen useamman kerran mennyt lääkäriin jonkin hankalan vaivan vuoksi, mutta eihän se enää odotushuoneessa vaivaa, joten olen keksinyt äkkiä jonkun muun vähäpätöisen vaivan. Pelkään myös, että oikea vaiva osoittautuisi vakavaksi.
    En usko, että minua otettaisiin tosissaan. Enkä halua mitään lääkkeitä, ne kai ovat ainoa apu mitä edes voisi saada. Enkä halua pienellä paikkakunnalla leimaantua. En voi esimerkiksi jäädä sairauslomalle, koska ihmiset puhuvat. Ensimmäisessä viestissä kerroin muitakin tähän vaikuttavia asioita.

    Epäsuorasti on ehdotettu Jumalaan turvaamista. Olen ateisti, en ole koskaan kuulunut mihinkään uskontokuntaan enkä koe asiaa mitenkään omakseni. Olen aikoinaan lukenut Raamatun useamman kerran läpi ja yleisesti uskonnot ovat olleet kiinnostavia, mutta en ole löytänyt niistä itselleni mitään.

    Liikunta ja ihan vaan itsensä niskasta kiinni ottaminen. Joku ehkä voi tietää sen selittämättömän tunteen, kun tietää, että jotain pitäisi tehdä, mutta ei vain saa tehtyä. Sitä vain on, eikä pysty nousemaan ja tekemään. Usein viikonloppuisin käyn kävelyllä, mutta siitäkin väsyn niin, etten sitten pysty enää yhtään mihinkään.

    Jos nyt hakisinkin jotain apua, niin mistä ja mitä sanoisin? Hirveän etäiseltä ajatukselta se tuntuu, mutta voin kai miettiä asiaa, jos vain saisin jotain vinkkejä.

    Teidän viestejä on ollut mukava lukea. Tuntuu, että saa edes jonkun kiinnostumaan ja huomaamaan. Kun ei todellisuudessa uskalla puhua näistä asioista kenellekään ja kuitenkin nämä ovat minun elämää.

    • Terveyskeskukseen voi mennä mihin vaan, ei se tarvi olla omalla paikkakunnalla.

      Ja jos lääkkeet ja leimaantuminen pelottaa, niin meinaatko ettei tsemurhassa leimaannu?

      Menet lääkäriin ja sanot että olet niin uupunut että harkitset itsemurhaa, siinä vaiheessa pitää koneiston lähteä pyörimään.


    • klooriahallelujaa kirjoitti:

      Terveyskeskukseen voi mennä mihin vaan, ei se tarvi olla omalla paikkakunnalla.

      Ja jos lääkkeet ja leimaantuminen pelottaa, niin meinaatko ettei tsemurhassa leimaannu?

      Menet lääkäriin ja sanot että olet niin uupunut että harkitset itsemurhaa, siinä vaiheessa pitää koneiston lähteä pyörimään.

      Leimaantuu, mutta kuolleelle se on ihan sama. Ei minua kiinnosta mitä puhutaan, jos teen itsemurhan. Suunnitelmani on sellainen, ettei se voisi mennä myös vahingon tai tapaturman piikkiin.


    • KukatahansaLaura kirjoitti:

      Leimaantuu, mutta kuolleelle se on ihan sama. Ei minua kiinnosta mitä puhutaan, jos teen itsemurhan. Suunnitelmani on sellainen, ettei se voisi mennä myös vahingon tai tapaturman piikkiin.

      Tarkoitin, että itsemurhani voisi siis tulkita vahingoksi. Näin varmasti ainakin mieheni haluaisi ajatellakin asian olevan, koska en milloinkaan ole kertonut hänelle näistä ajatuksistani.


  • järkyttävä ylläpito poisti mun sydämestä kirjoitetun viestin.

  • Koet että kuolema on ainut ratkaisu tilanteeseen, joka toisaalta taas aiheuttaa surua läheisillesi. Mietit mitä muut sanoisi jos olisit uupumuksesta sairaslomalla. Elämässä vaan tulee, joskus useinkin, noita monttukohtia jolloin on aika miettiä mitä oikeastaan haluaisi nyk elämäntilanteelta, tulevaisuudelta, miten alkaisi elämään niin että arkikin tuntuisi hyvältä ja tyydyttävältä. Ei ole heikkoutta tuoda esiin ongelmiaan, eikä ahdistustaan, uupumustaan. Päinvastoin! Itsekin usein aloittanut uudelta puhtaalta päiväkirjan sivulta vaikka on tuntunut ettei missään ole järkeä, tai en selviä tästä hetkestä. Tarvitset hyvät yöunet , muutoksia arkeesi ja ajatuksiisi tulevaisuudesta,.. uutta sisätöä ja ennenkaikkea keskusteluyhteyttä läheisiisi tai vaikka ulkopuoliselle henkilöön. Jos miettisit muuta kuin kuolemaa ratkaisuksi niin mitä se voisi olla? Mitä haluaisit tehdä arjellesi? Tsemppiä ja rohkeutta tuen hakemiseen, usko että elämä voittaa :)

  • Mies/Naispolvet vaipuvat unholaan. Tuskin kukaan tavis täällä kauaa on kenenkään mielissä. Kaikilla on niin paljon muuta tekemistä omassa elämässään etteivät he kauaa jouda pohtimaan minne yksi tallaaja täältä hävisi.

    Monesti kerrotaan kuinka yrittäneet ja epäonnistuneet tulevat järkiinsä sen jälkeen. Toivottavasti sinä tulet järkiisi jo ennen yrittämistä...sinun aikasi ei ehkä ole vielä

    • Kyllä jokaisella on oikeus tehdä päätöksensä.
      Jos joku kokee, ettei ole elämässään mitään iloa, niin mielestäni tyyppi saa tehdä päätöksen loppuelämästään.


  • Tuli mieleeni sellainen ajatus, että eihän minulla edes ole taloudellista mahdollisuutta sairauslomaan. On asunto- ja muuta velkaa. Taloutemme ei kestäisi minun tulojen loppua, vaikka menoja ei olekaan mitoitettu kovin tiukasti. Jos kuolen, niin vakuutus kattaisi minun velkaosuuden, joten mieheni pärjäisi kyllä. Mikäli tämä nyt olisi uupumusta, niin siitähän ei palkallista sairauslomaa saa.

    En kuitenkaan tunnista uupumusta. Kirjoitin tämän tarkoituksella masennus -osioon. Olen siis aiemmin ollut masentunut ja syönyt muutaman vuoden masennuslääkkeitä sekä käynyt n. viikoittain mielenterveystoimistossa juttelemassa. Lopetin silloin lääkkeet ja käynnit omatoimisesti eikä kukaan kysellyt perään. Ajattelin masennuksen olevan ohi ja elämä olikin ihan hyvää monta vuotta. Luulen siis, että kyse on masennuksen uusimisesta ennemmin kuin uupumuksesta. Olen tehnyt netissä niitä testejäkin, tuloksia ovat olleet masennustestissä vaikea masennus, työuupumus testissä vakava uupumus, ahdistuneisuustestissäkin korkeimmat mahdolliset pisteet. Itse luulen kuitenkin kyseessä olevan ehkä lievä masennus ei uupumusta ja ahdistuksesta en osaa sanoa.

    Olen siis tunnistanut kyllä oireita ja siksi hakenut noita testejäkin. Nehän ovat suuntaa antavia enkä usko ihan noin pahasti asioiden olevan. Kuitenkaan en jaksaisi enää elää. Kyllähän minun pitäisi jaksaa.

    Mitä haluaisin elämältä? En oikein mitään ja paljon. Haluan olla tässä avioliitossa ja asua tässä kodissa. Työelämässä olen ihan tyytyväinen siihen mitä on. Haluan nähdä sisarusteni lasten kasvavan. Haluan nähdä maailmaa. Eniten haluan olla onnellinen ja jaksaa elää myös vapaa-ajalla. Olen kuitenkin valmis myös luopumaan tästä kaikesta, jotta tämä tuska ja ahdistus sisälläni loppuisi. Ei minulla ole muita keinoja lopettaa sitä.

    • Jos et jaksa elää, niin nouse kaulakiikkuun.
      Kukahan piru sinun valitusvirsiä viitsii kuunnella vuosikausia.
      P*ska jätkä.


    • Hups432 kirjoitti:

      Jos et jaksa elää, niin nouse kaulakiikkuun.
      Kukahan piru sinun valitusvirsiä viitsii kuunnella vuosikausia.
      P*ska jätkä.

      niitä on mukava lukea, helpottaa omaa ahdistusta. Eutanasian salliminen olisi kätevä tai sitten se et palattaisiin 1918 aikaan, niin ei eläisi muutenkaan kauaa.


    • Hups432 kirjoitti:

      Jos et jaksa elää, niin nouse kaulakiikkuun.
      Kukahan piru sinun valitusvirsiä viitsii kuunnella vuosikausia.
      P*ska jätkä.

      Minun valitustani ei kenenkään ole tarvinnut kuunnella, ellei ole lukenut sitä täältä. En ajattele valittavan, kerron vain mitä ajattelen.

      Teen kyllä ratkaisuni aikanani.


  • Unohda nuo diagnoosit ja testaukset; uupumus, masennus, ahdistuneisuus...... tärkeintä on oma asenteesi elämään ja sen tyhjiön täyttäminen mitä nyt koet....lääkkeet auttavat alkuun, mutta muutoksia elämääsi voit tehdä vain sinä itse, mitä se sitten tulee olemaankaan. Ei ole hyvä tuijottaa ja pohtia vain omaa itseään,...sinullakin on läheisiä, miten he voivat, tai miten he kokevat tilanteesi? Kyllä sinä selviät, kunhan annat itsellesi nyt aikaa ja huomioit muutakin ja muitakin :)

  • Tee itsellesi elämä.
    Ala elää.
    Unohda masis. Se nimittäin vie pään sekasin ja hautaan. Esim on paljon. Tapio Suominen, aku hirviniemi, m jackson jne.

    Älä ota hörhön tietä kuljettavaksi. Tuo
    hullun leima on noillakin julkkiksilla hautaan saakka.

    Halleluujaa.. Hihhuli.. Jooga

    • Toivottavasti saat joku päivä vakavan masennuksen, valkenee sullekin ettei se ole oma päätös.


  • Aiemman masennusdiagnoosin perusteella varmaan saisit masennuksen perusteella sairaslomaa? Itse en uskaltanut hakea sairaslomaa, koska uupumuksen perusteella se on palkaton. Lopulta olin niin sekaisin, että loma tuli määrittelemättömän psykoosin perusteella. En myöskään kehdannut tunnustaa kuinka loppu olin, vaan pelkäsin puheita.
    Sairaslomalla ollessa meni muuten paljon vähemmän rahaa kuin töissä käydessä ja pärjättiin hyvin, vaikka palasin töihin osa-aikaisesti.
    Lääkärien mielestä minun väsymys on masennusta, mutta itse en tunnusta olevani vieläkään masentunut, mutta ehkä olen väärässä. Lääkkeistä ei ollut apua tähän oloon ja huomaan nytkin olevani väsynyt.
    Aloita sillä, että menet lääkäriin. Voit tuoda sen masennuksen esiin. Itse sain valitettavasti sairaslomaa vasta sitten, kun hakeuduin suoraan sairaalaan. Sitä edeltänyt työterveyslääkärin käynti oli yhtä tyhjän kanssa. Ehkä parempi mennä sinne terveyskeskukseen. Kirjoitathan taas.

  • Tiedätkö mitä aloittaja... Minä olen tuntenut niin pitkään samoin. Ajattelin juuri samalla tavalla miehestäni. Olin masentunut, söin lääkkeitä joista en saanut apua. Siinä tilanteessa mietin: mitä tässä on enää menetettävää, kerron olostani miehelleni. Hän ei tiennyt siis näistä yhtään mitään. Tuo oli minun pelastus!! Mieheni suhtautui upeasti. Puhuimme ja tajusin, että hän ei jätä vaikka mikä olisi. Menimme yhdessä hakemaan minulle apua. Nyt olen toipumassa kaikesta. Käyn terapiassa. Mies tukee joka hetki. Jäin pois työelämästä, irtisanouduin kokonaan kun en voinut enää jatkaa. Kaiken piti muuttua. Ja minä olen nyt muuttumassa. Mustien vuosien jälkeen ilo on palaamassa. Minä halaan sinua nyt ja pyydän. Kerro miehellesi. Sinun pitää. Lupaathan? Et voi menettää mitään, pelkästään saada.

  • Sulla on varmasti vuosien univajeen jälkeen melkoiset puutostilat kehossasi sekä hormonitasapainon suhteen, sekä hivenaineiden. Niiden korjaaminen on työlästä, mutta kannattaa, koska masennuslääkkeet eivät voi auttaa, jos vika on siinä, että kroppa on loppuunsyönyt itsensä täysin. Toi pohjaton väsymys on yksi merkki siitä, ja se sekoittaa mielenkin pitkään jatkuessaan, koska ei niitä kahta voi erilläänkään pitää.

    Puuttuu vertailukohta parempaan oloon, etkä lopulta muista, miltä se edes tuntui. Sitten ollaan kokemuksessa, että mitään muuta ei ole ollut, eikä koskaan tulekaan olemaan, kuin sama ikuinen vetämättömyys ja näköalattomuus.

    Jos lääkärin vastaanotolle ei saa aikaiseksi mentyä, niin ehkä jonkun vieraan tukihenkilön mukaan ottaminen auttaisi? Jos aviopuolisolle ei voi puhua, niin voiko sitten sellaiselle taholle, joka ei kuulu lähipiiriin ja olisi vähän neutraalimpi sinuun ja tilanteeseesi?

    • Miten univaje vaikuttaa hivenaineisiin? En ihan ymmärrä yhteyttä.


    • Perusjuttuja kirjoitti:

      Miten univaje vaikuttaa hivenaineisiin? En ihan ymmärrä yhteyttä.

      Kunhan täällä yritetään jollain konstilla ja arvailuilla selitellä aloittajalle syitä olotilaansa.


    • Keho uupuu yrittäessän tasapainottaa eri tavoin univajeen aiheuttamia vaurioita. Elimistössä on päällä korvaavien toimintojen kierre, joka vie voimaa ihan kirjaimellisesti, koska reaktioiden aikaansaaminen ei synny tyhjästä, Se verottaa niitä ravinnevarastoja, jotka on oikeasti tarkoitettu muihin toimintoihin, kuin sekaisin olevan kropan pitämiseen jotenkin toimintakykyisenä näin kansantajuisesti ilmaistuna.


  • No, tuntuu hassulta kuinka samanlainen tilanne, mulla melkein mikä sullakin on. Mulla on tosi pitkäaikainen masennus, jota on mukamas kutsuttu bipolaariseksi häiriöksi. Olen ollut suljetulla (täydellinen paikka masennusjaksolla!!!) Mielestäni tämä on vain masennusta johtuen itsemurhajutuista. En tiedä, jos on 10 vuotta pelkkää masennusta, mikähän on diagnoosi??? Olis hienoa jos kävisit juttelemassa omalääkärillä niin pääset psyk. polille ja siellä oikeasti välitetään!!!!! Mullakin on kaikki asiat mm. lapsilla ja avioliitossa hyvin mutta viimeksi tunti sitten mietin löytyisikö tarpeeksi lääkkeitä että pääsisi pois. Hus:illa ei juuri nyt ole edes lääkäriä mulle ja hoitaja sanoi että olen melkekn kaksi vuotta ollut jo asiakkaana että voinkin jo siirtyä terveyskeskukseen!!!!!!

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.