Avopuoliso (nainen) ilmoittaa parin kymmenen yhdessäolo vuoden jälkeen, että kaipaa omaa aikaa ja haluaa muuttaa omaan asuntoon. Syyksi tähän hän ei oikein osaa sanoa muuta kuin, että näkee suhteen enää kaverillisena eikä tunne suurta intohimoa meikäläistä kohtaan.
Löytyiskö kokemuksia, miten tässä kohtaa pitäisi toimia? Meillä on kaksi lasta ja heidän tulevaisuus on tietenkin tärkeintä.
Lämpeneekö suhde jos pyrin muuttumaan jotenkin vai kannattaako antaa vaan olla
Nothing breaks like a heart
2
188
Vastaukset
- Kalevi_stadista
Ihan saman tekstin mun exä sanoi mulle. Pitkän ajan jälkeen tajusin että hän olikin rakastunut. Meillä on kolme lasta ja 19 vuotta takana. Aluksi se sanoi että huoltajuus voi jäädä mulle, mutta sossun käynti muutti kaiken. Lisäksi muutti hevon helvettiin puolenvuoden päästä erosta. Siinä meni mun tapaamisoikeudet. En todellakaan suosittele eroa niin kauan kun lapset on pieniä. Keskustelu kaksin ja ammattiauttajan kanssa kannattaa jos ei ole alistamista tai väkivaltaa. Lapset etusijalle. itsekkyys sivuun vaikka vain muutamaksi vuodeksi. Tehkää sopimuksia ja muutoksia parisuhteeseen, sopikaa vaikka ero päivä vuoden tai parin päähän. Koittakaa tosissaan etsiä sitä kipinää joka oli alussa. Uudet suhteet ja uusioperhekokemukset ovat niin vaikeita että lapset niissä kärsii. Lukekaa juttuja uusioperheistä. Koittakaa samaistua siihen miten vaikeeta ja vaikeeksi elämä voi muuttua. Erostani on jo kahdeksan vuotta ja kolmenvuoden kohdalla luulin että olen käsitellyt eron. vieläkään en anna itselleni enkä puolisolle anteeksi sitä että ei haettu apua. Tällä hetkellä mun neljä lasta asuu kaikki eri osoitteessa, Ollaan lastensuojelun asiakkaita. Yx on lastenkodissa. Lasten palavereita on jatkuvasti, kumpaankin lapseni exään oon yhteydessä ja nähään jatkuvasti. uusioperheenkin kokeilin ja siitä lähdettiin lastenkanssa turvakotiin kun olikin väkivaltainen. Kyllä tämän Suomenmaa on täynä alkoholisteja. Yritän olla turvallinen isä ja pelastaa mitä pelastettavissa on mutta en tiedä mihin se riittää. huumeet ja viina tulee mukaan pienille lapsille. Tässä sitä yksin yritän hoitaa lapsia ja viedä sinne sun tänne. Ei uusioperheissä kukaan nainen exän lapsia rakasta tai huolehdi. kyllä suurin osa näistä ajattelee vain itseään. Kolmanne liiton lopussa en uskaltanut jättää lastani yksin kolmanne exän kanssa. Kyllä se on niin että lapsista välittää oikeesti vain biologiset vanhemmat ja heidän yhteiset välit ovat hyvin tärkeä lapsen hyvinvoinnin kannalta. Tuossa teidän tunnetilassa ei pysty näkemään niitä onnellisia hetkiä joita teillä on ollut, näkee vain kaiken synkän. Aikaa toisille, aikaa olla yksin, omia menoja, seksiä myös muiden kanssa. näköalojen avartamista. Kysykää lapsilta haluavatko ne että te eroatte. Sitten kun lapset on täysikäisiä voitte mennä minne haluatte. Tässä kun itse mietin koska minulla olisi aikaa hankkia suhde tai seksikumppani niin sen aika on viiden vuoden kuluttua. Tällähetkellä aikaa on joka toinen torstai 3h ja joka toinen lauantai ilta. Ketä kiinnostaisi sellainen suhde. Lapset oon halunnut ja niistä pidän huolen kunnes kuolen.
- aikamoista
Kalevillestadista.
Sekavasta jutustasi poimin seuraavia kohtia.
Ensin sanot, että sulla on 3 lasta 19 vuotta kestäneestä parisuhteesta.
Sitten kerrot, että sulla on 4 lasta ja ne kaikki asuu eri osoitteissa.
Sanot, että -kolmannen-liiton lopussa et uskaltanut jättää lastasi eksän kanssa.
Sanot, että olette lastensuojelun asiakkaita ja yksi lapsistasi on lastenkodissa.
Sitten sanot, että yrität yksin hoitaa lapsia ja viedä sinne sun tänne.
Lopuksi sanot ettei sinulla ole hetkeäkään omaa aikaa.
Siis häh????
Sinulla on yhteensä 3 tai 4 tai 7 kersaa??? Vai onko niitä tätäkin enemmän?
Sinulla on ollut vähintään -kolme- parisuhdetta, sinä aikana kun sinulla on jo ollut lapsia.
Kaikki sinun lapset asuvat jossain muualla, olet kuitenkin yksin vastuussa lapsistasi omien sanojesi mukaan. Miten sinulta onnistuu tuo neljässä eri osoitteessa asuminen samaanaikaan???
Eikös se lastenkodin henkilökunta siellä olevaa kersaa hoida ollenkaan kun sinä joudut sielläkin 24/7 läsnäolemaan?
Olet halunnut ja saanut monta lasta, mutta et ole yhdellekään heistä kyennyt antamaan turvallista kotielämää. Miksi sinä olet hypännyt suhteesta toiseen?
Miksi teit uusia lapsia sen sijaan, että olisit keskittynyt jo olemassa olevien lastesi kotiolojen turvaamiseen ja parantamiseen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827066Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267033Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455384Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845218Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605163Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274575Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163417Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003360