Maahanmuutto maksaa 3.2 miljardia vuodessa Suomelle

VeitikkaEnnamo

https://www.iltalehti.fi/talous/a/200a4e99-a71a-4b7a-a6de-6369cca9e348

Ei ole ihme jos ei suomalaisten oikeustajuun mahdu että ikänsä suomessa työtä tehnyt ison perheen äiti saa eläkettä vähemmän kuin maahanmuuttaja /kk ja
otetaan valtiolle lisää velkaa ja köyhimmiltä leikataan alkiolaisuuden vastaisesti.

Rikkailta ei leikata ja tässä tilanteessa tarpeettomista yritystuista ei ole leikattu

Varsinkaan kun suurin osa mamuista ei ole ollut hädänalaisia.

Aidosti hädänalaiset eivät ole edes pystyneet sieltä lähtemään.

Lisäksi on pääministeri kutsuu niitä tuhansia lisää lupaamalla oman talonsa heille (vaikka ei sitten annakaan) niin ei kannata ihmetellä jos keskustaapää-hallituspuolueena uhkaa pahin vaalitappio kymmeniin vuosiin.

Perussuomalaisille annetaan syöttöjä lapaan koko ajan.

29

61

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Järkeeee

      Persupolitiikka on saanut tämän aikaan. Entistä selvemmnin näkyy, että 2015 tilanteen korjaamiseksi persut eivät tehneet yhtään mitään.

      • vasuriRaiskaajat

        Ai niin ne vasurien tänne väkisin ohi hallituksen ja viranomaisten raahaamat 100 000 matua.
        Nythän vasurit eivät tiedä mitä niillä tehdään ja syyttävät hallitusta kaikesta.
        Palautuksetkin vasurit estävät, jotta veromaksajien rahat tulee täysimittaisesti kupattua.

        Vasemmistoliitto toivottaa periaateohjelmassa maahanmuuttajat tervetulleiksi Suomeen täysivaltaisiksi kansalaisiksi.

        Aikamoinen Mamutuspuolue tämä vasemmistoliitto.

        Vielä kun vassarit selittävät kuka tuon maksaa???
        Tähän saakka he ovat esittäneet vain lisää velanottoa, veronkorotuksia ja maahanmuuton lisäämistä.

        Olisikohan ko. puolueelle tullut nyt tunnontuskia mitä tuli tehtyä ...????
        Eli älä täällä mussuta valheitasi vaan lähetä vaikka kiitoskortti omalle puoluejohtajallesi!

        Erohan on siinä että persut ovat raiskauskielteisiä ja vihervassusuvakit ovat raiskausmyönteisiä.

        Vihervassusuvakeille sataa laariin miinuspisteitä ja perussuomalaisille pluspisteitä.

        Ja tämä kaikki kiitos vihervassusuvakkien loistavasti epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan!

        Uhrit ja omaiset kiittävät vasemmistoa!!

      • uskot_kai_itsekkin
        vasuriRaiskaajat kirjoitti:

        ''...väkisin ohi hallituksen ja viranomaisten raahaamat 100 000 matua.''
        Joo, matkalaukuissa salakuljettivat:))
        Satutko muistamaan; Nykyinen maahanmuutto-ohjelma laadittiin v. 2015 persujen toimesta ja hyväksyen.

        "Vasemmistoliitto toivottaa periaateohjelmassa maahanmuuttajat tervetulleiksi Suomeen täysivaltaisiksi kansalaisiksi."

        Ei lue noin. Miksi valehtelet ? Kertoisit mieluummin persujen urotöistä Arkadianmäellä.

      • persut_mamuttaako
        uskot_kai_itsekkin kirjoitti:

        Poimittu vasemmistoliiton puolueohjelmasta.
        - Periaateohjelma 2007

        Mutta voi ollakin että ovat kiireesti poistaneet sen :))))

        "Nykyinen maahanmuutto-ohjelma laadittiin v. 2015 persujen toimesta ja hyväksyen."

        Ja toki voit esittää meille ne todisteet väitteestäsi.
        https://valtioneuvosto.fi/paatokset

        Sieltä haet meille vuodelta 2015 päätöksen asiasta.
        Vai ethän vain valehtele meille, vasuri?

      • jumpperijulle

        Kyllä Presut teki sen minkä pystyivät mutta kun muut eivät tehneet mitään sehän tässä on jännä juttu rajat oli apposen avoinna 2015 ei tainnut olla edes minkäänlaisia rajatarkastuksiakaan

        Ei presut yksin pystyneet pysäyttämään pakolaistulvaa

        tuo 3,2 miljardia vuodessa pakolaisiin on hurjan suuri summa euroja. Voi vain kysyä ja ihmetellä ettei vanhustemme hoitoon enää liikene rahaa riittävästi. Olisiko tuossa yksi syy moiseen ? Viime aikoina on paljastunut erittäin törkeitä laiminlyöntejä vanhusten hoidossa syynä ettei ole rahaa palkata hoitajia.

        Kyllä päättäjien olisi aihetta katsoa peiliin ja pysähtyä miettimään että nämä vanhuksemme ovat ikänsä tehneet kovaa työtä isänmaamme hyväksi työllään nostaneet sen kukoistukseensa he ovat ansainneet hyvän vanhuuden

    • SuomenVihaajaVasurit

      Vasemmistohan ei ole tehnyt yhtään mitään pakolais-ongelman ratkaisemiseksi.
      Turha niitä on äänestää, koska he haluavat pitää pakolaiset ikuisesti Suomessa.
      Vanhukset, lapset, työttömät ja köyhät kyllä uhrataan.

      • Ärhinmäki

        Vihervasemmsitolaiset voisi laittaa mamujen kyydissä sinne mamujen maahan paasaamaan. Molemmissa maissa älykkyystaso nousisi.

      • hoivakotihoivaa

        ''Vanhukset, lapset, työttömät ja köyhät kyllä uhrataan.''
        Nykyisen hallituksen mielipide; paskaaks noista....

      • tyyli_ja_tavat_muuttuu
        Ärhinmäki kirjoitti:

        Vihervasemmsitolaiset voisi laittaa mamujen kyydissä sinne mamujen maahan paasaamaan. Molemmissa maissa älykkyystaso nousisi.

        Ne saatanan vasurit junaili aikoinaan asiat siten että te pummit voitte makailla valtion siivellä kohdusta hautaan. Toivottavasti persut vielä muistavat vaali sloganinsa ”stoppi vastikkeettomalle rahalle”

      • miikkasmara

        noin se on puuttumatta tässä yhteydessä lukuisiin lasten raiskauksiin voi vain todeta että tuo
        3,2 miljardia ( 3200 000 000 miljoonaa euroa vuositasolla on järkyttävän suuri menoerä
        veronmaksajille.

    • niin_miksi_ei

      Onko käynyt mielessä miksi tämän neron kirjoituksia ei julkaista muualla kuin neron ostamalla palstalla usarissa ??

      • hii-o-hoi

        Jatka samaan malliin. Joka viesti vie ainakin yhden äänestäjän persuilta:)))))

      • tryuy

    • Halaho

      On se käsittämättömän kumma juttu kun suuri persupuolue ei pysty hallituksessa tekemään yhtään mitään maahanmuuton hillitsemiseksi, mutta pieni oppositiossa oleva Vasemmistoliitto on onnistunut tuomaan maahan aivan hirveästi maahanmuuttajia.

      Vaikuttaa vahvasti siltä, että persujen äänestäminen on täysin turhaa ja oikeastaan haitallista.

    • Kommarimari

      Ainakin minä tulen äänestämään perussuomalaisia, vihervasemmisto on poissuljettu vaihtoehto,.

      • Kokoomuslainen

        Perussuomalaisten Halla-aho oli Alfa-tv: n haastateltavana 5.3. Klo 22.00 ja ihan ihmettelen, miten asiallinen ja fiksu mies hän on. Haastattelijasta ei voi sanoa samaa.
        Halla-aho puhui juuri, kuten me tavalliset suomalaiset ajattelemme. On inhimillistä ja oikein, että me suomalaiset pidämme huolta omasta kansastamme, jonka itsenäisyyden isämme taistelivat viime sodassa. Ei meillä riitä rahaa elättää, kouluttaa ja antaa kansalaisillemme tarkoitettua sosiaaliturvaa tänne tuleville mamuille.
        Ihmettelen minä, että kristinuskoa voidaan mollata ja pilkata mutta islamista ei voi puhua, se on vihapuhetta.

      • omamaa
        Kokoomuslainen kirjoitti:

        pelkkää asiaa tuon ylläolevan kommentti Veteraanimme taistelivat meille itsenäisyyden
        vanhempi sukupolvi on kovalla työllä ja ahkeruudella luonut hyvinvoinnin missä nyt elämme.

        Oma maa ja kansamme ovat rikkaus pitäkäämme siitä kiinni

      • Eisuomalainenaa
        Kokoomuslainen kirjoitti:

        Perussuomalaisten Halla-aho oli Alfa-tv: n haastateltavana 5.3. Klo 22.00 ja ihan ihmettelen, miten asiallinen ja fiksu mies hän on. Haastattelijasta ei voi sanoa samaa.
        Halla-aho puhui juuri, kuten me tavalliset suomalaiset ajattelemme. On inhimillistä ja oikein, että me suomalaiset pidämme huolta omasta kansastamme, jonka itsenäisyyden isämme taistelivat viime sodassa. Ei meillä riitä rahaa elättää, kouluttaa ja antaa kansalaisillemme tarkoitettua sosiaaliturvaa tänne tuleville mamuille.
        Ihmettelen minä, että kristinuskoa voidaan mollata ja pilkata mutta islamista ei voi puhua, se on vihapuhetta.

        Olet Oikeassa tama Suomen Maahanmuutto politiikka on todella taysin jarjetonta !
        Pelottaa asua taalla enemman kuin Los Angelesissa jossa asunut siella ei tarvinnut pelata Mamuja kun niita ei siihen maahan Usa paasteta mutta miksi Suomen Sipilat antaa jopa Oman kotinsa mamuille raiskaajille, murhaajille , terroristeille
        HELLO !!!!
        Toivon poliitikot luette taman !!!!!
        Nyt muutan pois taalta liian paljon stressia !!
        Suomessa pitaa Verotuloilla Hoitaa Vanhuksia hyvin ja kunnioituksella !!!
        Opiskelu ja Opintotukea ja Asumistukea Opiskelijoille paljon !!!
        Lapsi perheille ja Tyottomille suuremmat tuet !!!
        Elakelaisille lisaa elaketta !!

        Muista tama kun aanestat !!!

        Vaikka se ei tata kaikkea saa oikeuden mukaiseksi tassa Suomen maassa.

    • verottajatietää
    • Stubbin hallitus oli neuvotellut EU:n ja Ruotsin kanssa, että irakilaiset miehet tulevat suomalaisen veronmaksajan kustannuspaikalle. Raja olisi voitu sulkea, mutta EU pakotti miehet vastaanottamaan.
      Norja ei rikkaana maana suostunut ylläpitämään irakilaisia ja satsaa omiin kansalaisiin.
      Norja sai Seefeldistä politiikkansa ansiosta 25 mitalia ja Suomi 1 pronssin.

    • kissanville
      • qwearty

        höpö höpö

    • Nufo

      Hyvä että viimeinkin saimme tietää, kuinka paljon mamut maksavat meille. Poliitikot ja virkamiehet obvat salanneet tietoa tähän asti. Salailut loppuivat tähän. Nyt on poliittisen vastuun aika.

      • mä_sain_kympin

        "Hyvä että viimeinkin saimme tietää, kuinka paljon mamut maksavat meille.''
        No, jos mamut maksaa meille, ei silloin ole mitään ongelmaa....

    • ensin.kantikset

      suomen kansa ensin!.. äänestä ske.

    • Matsinen

      SDP ja vihreät ovat pääsyyllisiä maahanmuuttajista koituviin järkyttävän suuriin kuluihin. Ei ihme, että vanhukset jäävät hoidotta ja koululaiset ilman kunnon opetusta, kun valtion rahat menevät tyhjäntoimittaja-maahanmuuttajiin.

      • SuomenVihaajaVasurit

        Vasemmistohan ei ole tehnyt yhtään mitään pakolais-ongelman ratkaisemiseksi.

        Turha niitä on äänestää, koska he haluavat pitää pakolaiset ikuisesti Suomessa.

        Vanhukset, lapset, työttömät ja köyhät kyllä uhrataan.

      • Arbeit_Macht_Frei
        SuomenVihaajaVasurit kirjoitti:

        Vasemmistohan ei ole tehnyt yhtään mitään pakolais-ongelman ratkaisemiseksi.

        Turha niitä on äänestää, koska he haluavat pitää pakolaiset ikuisesti Suomessa.

        Vanhukset, lapset, työttömät ja köyhät kyllä uhrataan.

        Nykyinen maahanmuutto-ohjelma laadittiin v. 2015 persujen toimesta ja hyväksyen.

        Ne saatanan vasurit junaili aikoinaan asiat siten että te pummit voitte makailla valtion siivellä kohdusta hautaan. Toivottavasti persut vielä muistavat vaali sloganinsa ”stoppi vastikkeettomalle rahalle”

      • ettei_pääse_unohtumaan

        Juha Sipilän hallitus tavoitteli julkiseen talouteen 61 miljoonan säästöä vanhuspalveluista. Säästön saavuttamiseksi hallitus heikensi vanhuspalvelulakia siten, että vanhuksen tueksi tarkoitetusta vastuutyöntekijästä luovuttiin ja laista poistettiin listaus vanhuspalveluissa kunnilta vaadittavasta erityisasiantuntemuksesta. Myös hoidon laatusuosituksia heikennettiin ja vaatimuksia kevennettiin.
        Perussuomalaiset olivat itse tekemässä kaikkea tätä ennen kuin joutuivat ulos hallituksesta.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1320
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    17. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      84
      438
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe