Islamin eurooppaan tulo täysin uusi asia

ja asiaan perehtyneet eivät ole sen integroitumisen suhteen kovinkaan toiveikkaita.

"Eräs tutkija väittää, ettei yksikään länsimainen yhteiskunta ole onnistunut integroimaan muslimeja. Hän perustelee lausuntoaan yli kahdenkymmenen vuoden opinnoilla ja on sitä mieltä, että syy sille on itse uskonnossa.

Se on norjalaislehti Document, joka huomioi hollantilaisen tutkijan Ruud Koopmansin haastattelun, missä hän koskettelee islamia länsimaissa. Koopmans on sosiologian ja maahanmuuttotutkimuksen professori Berliinin Humboldt-yliopiston sosiaalitieteitten instituutissa.

Koopmans on jo yli 20-vuoden ajan tutkinut juuri Euroopan muslimien joukossa integroitumista ja assimilaatiota ja tullut siihen selvään lopputulokseen: Islam ei salli itsensä liittämistä yhteen demokratian ja länsimaisten yhteiskuntien välillä.

Tanskalainen päivälehti Berlingske kysyy tutkijalta, josko ei vielä kuitenkin olisi jotain muuta ”auringonpaistehistoriaa”. Vastaus on ei. Koopmans on varma asiastaan – se on yksiselitteisesti vaikeampaa integroida muslimeja kuin muita maahanmuuttajaryhmiä länsimaiseen yhteiskuntiin.

Koopmans julkaisi jo vuonna 2013 raportin, siihen kuuluneella tutkimuksella, joka osoittaa, että kaksi kolmasosaa kysytyiltä muslimeilta katsoo, että uskonnolliset säännöt ovat tärkeämpiä kuin sen maan laki, jossa he asuvat.

Tutkimus osoittaa myöskin sen, että lähes 60 prosenttia osallistujista torjuu ystävyyden homoseksuaalien kanssa ja, että 45 prosentilla on vastaava asenne juutalaisia kohtaan.

Nämä tulokset katsoo Koopmans perustuvan islamilaiseen fundamentalismiin ja kiistää useat väitteen siitä, että islamin radikaalit tulkitsijat, olisivat vain marginaalinen ilmiö Euroopassa.

Islam on ongelma

Tutkimalla maailman kaikkia 47:n muslimimaan ihmisoikeutta ja kehitystä, mikä koskee sosiaalisia kysymyksiä, taloutta ja politiikkaa ulkopuolisena, näkee Koopmans selvän kuvion. Ne ovat maita, jotka pysyttelevät erillään ulkopuolisesta maailmasta ja ilman mitään laajempaa vuorovaikutusta sen kanssa, mikä on oman uskonnon ulkopuolella.

Tutkija selventää, että vaikka sosioekonomiset tekijät otetaan huomioon, tulee tuloksesta samanlainen. Toisin sanoen, kyse on uskonnon vaikutuksesta ihmisiin, missä esimerkiksi naisen rooli yhteiskunnassa on rajallinen ja monissa tapauksissa hän ei osallistu työelämään lainkaan.

Lisätekijät, jotka Koopmansin mukaan osoittautuvat yhteisiksi muslimiyhteiskunnille, on suhteellisen korkea lasten syntyvyys ja alhainen koulutaso.

Uskonto seuraa maahanmuuttajia ja ei katoa, vaikka muutat maata jalkojesi alla. Koopmans näkee selvän kehityksen Euroopassa, joka on yhä enemmän samankaltainen kuin muslimimaissa – että he pysyttelevät erillään ja ilman laajempaa vuorovaikutusta ulkopuolisten kanssa.

Tutkijan mukaa, tämä on kirjaimellista Koraanin tulkintaa, joka estää muslimien integroitumisen länsimaisiin yhteiskuntiin. Hän venyttää jopa sitä niin pitkälle, että kutsuu sitä kirjaimellisesti tulkittuna, uhkana maailmanrauhalle."

- Kansalainen
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jatkuu..."40+-45%+on+fundamentalistejaKoopmans+on+tutkimustensa+kautta+tullut+siihen+tulokseen,+että+noin+40+–+45+prosenttia+Euroopan+muslimeista,+voidaan+katso+olevan+uskonnollisia+fundamentalisteja.+Sitä+voidaan+verrata+kristittyjen+osuuteen+Euroopassa,+jossa+vai+5+-10:tä+prosenttia+voidaan+pitää+fundamentalisteina.Koopmans+palaa+usein+toistuviin+väitteisiin+siitä,+että+ainoastaan+hyvin+pieni+osa+on+radikaaleja+ja,+että+näillä+ihmisillä+ei+voida+katsoa+olevan+mitään+tekemistä+uskonnon+kanssa.Tutkijan+mukaan,+on+niitä+huomattavasti+enemmän+kuin+ne+IS:ään+menneet+tai,+jotka+ovat+suorittaneet+terroriteon+Euroopassa,+joita+voidaan+pitää+fundamentalisteina.+Kyse+on+ihmisistä,+jotka+tulkitsevat+uskontoa+samalla+lailla,+kun+heidän+yhteistä+näkemystä+maailmasta,+vihana+länsimaita+ja+juutalaisia+kohtaan.Pienempi+ryhmä,+joka+suorittaa+väkivallantekoja+uskonnon+nimissä,+tekee+sen,+koska+he+kokevat+saavansa+tukea+ideoilleen+muslimiyhteiskunnan+sisällä."-+Kansalainen

Äänestä

Kaikki uskonnot, jotka väittävät olevansa ainoita oikeita, tulee kieltää!

Äänestä

Kuuluuko islam muka sivistysvaltioihin?

Äänestä

Vuosisatoja muslimit pidettiin kovin ottein poissa sivistyneesta euroopasta. Nyt eri maiden ja EU:n johtopaikoilla nyhveröitä jotka päästävät tuon epäsuvaitsevaisen uskonnon edustajat vapaasti rajojen yli.

Vuoden 2015 jälkeen lukuisat raakalaismaiset muslimi terroristien iskut euroopassa, ovat tappaneet satoja ja vammauttaneet vielä enemmän.

Äänestä

Uskonto, johon liittyy väkivalta ja alistaminen ei ole mikään uskonto, vaan
aivopesua, jota myös islam on.

Äänestä

Islaminuskoista maata ei ole, joka sopisi esimerkiksi, koska USA ja CIA ovat sotkeneet kaikki heidän asiansa jo Toisen Maailmansodan ajoista asti, jollei jo aiemminkin!

Äänestä

Muslimien korkea syntyvyys kiinnostaa. Milloin heitä on enemmän kuin muita eurooppalaisia? Tulevien sukupolvien mieletön ongelmahan tästä vielä kehittyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jatkostoori kirjoitti:

ja asiaan perehtyneet eivät ole sen integroitumisen suhteen kovinkaan toiveikkaita.

"Eräs tutkija väittää, ettei yksikään länsimainen yhteiskunta ole onnistunut integroimaan muslimeja. Hän perustelee lausuntoaan yli kahdenkymmenen vuoden opinnoilla ja on sitä mieltä, että syy sille on itse uskonnossa.

Se on norjalaislehti Document, joka huomioi hollantilaisen tutkijan Ruud Koopmansin haastattelun, missä hän koskettelee islamia länsimaissa. Koopmans on sosiologian ja maahanmuuttotutkimuksen professori Berliinin Humboldt-yliopiston sosiaalitieteitten instituutissa.

Koopmans on jo yli 20-vuoden ajan tutkinut juuri Euroopan muslimien joukossa integroitumista ja assimilaatiota ja tullut siihen selvään lopputulokseen: Islam ei salli itsensä liittämistä yhteen demokratian ja länsimaisten yhteiskuntien välillä.

Tanskalainen päivälehti Berlingske kysyy tutkijalta, josko ei vielä kuitenkin olisi jotain muuta ”auringonpaistehistoriaa”. Vastaus on ei. Koopmans on varma asiastaan – se on yksiselitteisesti vaikeampaa integroida muslimeja kuin muita maahanmuuttajaryhmiä länsimaiseen yhteiskuntiin.

Koopmans julkaisi jo vuonna 2013 raportin, siihen kuuluneella tutkimuksella, joka osoittaa, että kaksi kolmasosaa kysytyiltä muslimeilta katsoo, että uskonnolliset säännöt ovat tärkeämpiä kuin sen maan laki, jossa he asuvat.

Tutkimus osoittaa myöskin sen, että lähes 60 prosenttia osallistujista torjuu ystävyyden homoseksuaalien kanssa ja, että 45 prosentilla on vastaava asenne juutalaisia kohtaan.

Nämä tulokset katsoo Koopmans perustuvan islamilaiseen fundamentalismiin ja kiistää useat väitteen siitä, että islamin radikaalit tulkitsijat, olisivat vain marginaalinen ilmiö Euroopassa.

Islam on ongelma

Tutkimalla maailman kaikkia 47:n muslimimaan ihmisoikeutta ja kehitystä, mikä koskee sosiaalisia kysymyksiä, taloutta ja politiikkaa ulkopuolisena, näkee Koopmans selvän kuvion. Ne ovat maita, jotka pysyttelevät erillään ulkopuolisesta maailmasta ja ilman mitään laajempaa vuorovaikutusta sen kanssa, mikä on oman uskonnon ulkopuolella.

Tutkija selventää, että vaikka sosioekonomiset tekijät otetaan huomioon, tulee tuloksesta samanlainen. Toisin sanoen, kyse on uskonnon vaikutuksesta ihmisiin, missä esimerkiksi naisen rooli yhteiskunnassa on rajallinen ja monissa tapauksissa hän ei osallistu työelämään lainkaan.

Lisätekijät, jotka Koopmansin mukaan osoittautuvat yhteisiksi muslimiyhteiskunnille, on suhteellisen korkea lasten syntyvyys ja alhainen koulutaso.

Uskonto seuraa maahanmuuttajia ja ei katoa, vaikka muutat maata jalkojesi alla. Koopmans näkee selvän kehityksen Euroopassa, joka on yhä enemmän samankaltainen kuin muslimimaissa – että he pysyttelevät erillään ja ilman laajempaa vuorovaikutusta ulkopuolisten kanssa.

Tutkijan mukaa, tämä on kirjaimellista Koraanin tulkintaa, joka estää muslimien integroitumisen länsimaisiin yhteiskuntiin. Hän venyttää jopa sitä niin pitkälle, että kutsuu sitä kirjaimellisesti tulkittuna, uhkana maailmanrauhalle."

- Kansalainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu