Syntisen ihmisen tunnustautuessa

julkisesti uskovaiseksi,on karvas pala muotojumaliselle,ja moraalisesti onnistuneelle!

Samoista syistä silloinen ulkokultainen ja tekopyhä uskonnollisuus tuomitsi Jeesuksen kuolemaan,siitä syystä,että Hän tunnusti Pilatuksen ja kansan edessä olevansa Jumalan Poika.

Nyt kun syntinen,epäonnistunut tunnustaa Jeesuksen palastajakseen ja henkilökohtaiseksi Vapahtajaksi,aiheuttaa samanlaista vihaa ja vastenmielisyyttä. Samasta vihasta on kysymys,Saatanan ja Jumalan välisestä sodasta, joka alkoi jo Eedenissä.
Sitä ei tietenkään tunnusteta,että siitä on kysymys,vaan se naamioidaan erilaisiin moraalisiin syytöksiin,joilla halutaan murtaa ja alistaa ja kieltämään uskonsa,sitähän tehdään tälläkin palstalla suoraan,muunmuassa minuakin kehoitetaan luopumaan Jumalasta ja uskostani Jeesukseen Kristukseen,ja antautumaan johonkin kultturilliseen moralismiin,ja siten kieltää Jeesus Kristus.
5216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

aikaisemmin. Samoin Juudaksen kavallus oli tiedossa ennenkuin Juudas oli syntynytkään.
Näin ainakin raamatun mukaan.
Jopa 30 hopearahaa mainitaan ennen Juudaksen syntymää.
Juutalaiset pantiin tappamaan Jeesus, jotta muut pelastuisivat. Juudaksella oli kavaltajan osa, jonka hän hyvin teki niinkuin pitikin.
Turhaan syytetään Juudasta ja muita näytelmään osallistujia. Jumalahan tämän näytelmän ohjasi ja katsojina olivat syntisäkkiä kantavat ihmiset, joille luvattiin pelastus kunhan vain Jeesukseen uskovat ei muuten.

Äänestä

Herättää vai? Temppeliherran puolikashan yrittää tehdä itsestään marttyyria... Minua ei ole ikinä ärsyttänyt tai vihastuttanut jos joku tuntemani ihminen on alkanut uskovaiseksi. Mutta ihan yhtälailla voisi miettiä, miksi se on uskovaisille niin karvasta kalkkia, jos joku uskovainen alkaa pakanaksi tai ateistiksi. Minkäs ritarikunnan edustaja olet, valkoviitta?

Äänestä
  • tuntenut tuttujen suhtautuvan hyvin myönteisesti ja vain muutamien nurjasti....

    olen kyllä eroja huomannut eri henkilöiden välillä...

    ehkä syynä on miten suhtaudut muihin lähimmäisiin....

    eräs esimerkki...entinen tappelija ja yhteiskunnan varoilla eläjä tuli "uskoon "...

    ei mennyt töihin sittenkään ei edelleenkään pärjännyt ihmisten kanssa liityi lahkoon ym ym

    kuka sellaisen uskon ottaa todesta....voin sanoa kokemuksesta..hyvin harvat...

    ei monikaan niin tyhmä ole että jos elämän muutos ei näy ...että julistaa jonkun uskovaiseksi ja Jeesuksen seuraajaksi...

    elämä puhukoon puolestaan.....

    JA AVATTIIN TAIVAASSA TOINEN KIRJA JA SE OLI ELÄMÄN KIRJA...

    ELÄMÄNKIRJAAN ON PIIRRETTY KAIKKI TEOT ..JA SANAT..OLIPA NE JULKISIA TAI SALAISIA...

    Äänestä

on piilojumalinen b rapun nuohooja

Äänestä

...välitä tuomitsijoista jotka sinua yrittävät taivutella puolelleen. Oma uskosi ja Jumala on kaikki kaikessa.

Siunausta :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ritari009 kirjoitti:

julkisesti uskovaiseksi,on karvas pala muotojumaliselle,ja moraalisesti onnistuneelle!

Samoista syistä silloinen ulkokultainen ja tekopyhä uskonnollisuus tuomitsi Jeesuksen kuolemaan,siitä syystä,että Hän tunnusti Pilatuksen ja kansan edessä olevansa Jumalan Poika.

Nyt kun syntinen,epäonnistunut tunnustaa Jeesuksen palastajakseen ja henkilökohtaiseksi Vapahtajaksi,aiheuttaa samanlaista vihaa ja vastenmielisyyttä. Samasta vihasta on kysymys,Saatanan ja Jumalan välisestä sodasta, joka alkoi jo Eedenissä.
Sitä ei tietenkään tunnusteta,että siitä on kysymys,vaan se naamioidaan erilaisiin moraalisiin syytöksiin,joilla halutaan murtaa ja alistaa ja kieltämään uskonsa,sitähän tehdään tälläkin palstalla suoraan,muunmuassa minuakin kehoitetaan luopumaan Jumalasta ja uskostani Jeesukseen Kristukseen,ja antautumaan johonkin kultturilliseen moralismiin,ja siten kieltää Jeesus Kristus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu