Teff on perinnevilja ja vehnää välttävän unelma – ja se patentoitiin jo Euroopassa
Ravinteikas teff oli pitkään Etiopian salaisuus. Nyt sitä myydään urheilijoille ja sen patentista riidellään Hollannissa.
Biopiratismilla tarkoitetaan toimintaa, jossa yritykset patentoivat ja kaupallistavat viljely- tai lääkekasvien ominaisuuksia tai jonkin yhteisön niihin liittyvää perinnetietoa. Yhteisöt eivät välttämättä saa patentista hyötyjä eivätkä joissakin tapauksissa voi enää käyttää kasveja entiseen tapaan maksamatta patentin haltijalle.
Kuuluisia tapauksia ovat olleet esimerkiksi intialainen basmatiriisi, neempuu ja meksikolaiset niin sanotut enolapavut. Näiden kaikkien sovelluksille saatu patentti on myöhemmin peruttu , kun oikeusistuin on todennut, ettei kyse olekaan ollut uudesta keksinnöstä.
///
Lääkeyhtiöt ja elintarviketeollisuus voi patentoida kasvin ja jos ei voi, sen käyttö ja kasvattaminen kielletään lailla.
https://yle.fi/uutiset/3-10654672

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.