Brexit-lasku jo nyt 1750 euroa per britti

Britannian talous on hyytynyt brexitin valmistelujen aikana. Lasku on iso, vaikka maaliin ei ole vielä päästy.
Britannian parlamentti äänestää tiistaina jälleen EU-erosta.

Vaikka lopputulos ei ole vielä selvillä, tiedetään jo suuntaa-antavasti, miten paljon brexitin valmistelu on heijastunut brittien kukkaroihin.

Kun Isossa-Britanniassa on 66 miljoonaa kansalaista, ovat brexitin tähänhetkiset kustannukset jo noin 1 500 puntaa per britti, eli 1 750 euroa, summaa Independent.

Luku perustuu laajaan tutkimukseen, joka osoittaa, että brexitiin liittyvät epävarmuudet ovat johtaneet saarivaltion taloudelliseen luisuun. Tämä taas on maksanut brittitalouksille tuhansia puntia.

Talouksien tulot ovat nyt noin 1 500 puntaa vähäisemmät, kuin mitä OBR:n (Office for Budget Responsibility) ennusteet lupasivat ennen kansanäänestystä maaliskuussa 2016.

Ison-Britannian talous on tutkimuksen mukaan 1,2 prosenttia tai 23 miljardia puntaa pienempi kuin ennen kansanäänestystä.

Talouskasvussa on näkynyt vuoden 2018 loppupuolella laskua. Ison-Britannian talous kasvoi GDB-mittausten mukaan viime vuoden loka-marraskuussa 0,2 prosenttia. Kolmelta edeltävältä kuukaudelta sama kasvuprosentti oli 0,6.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jännä seurata, että mitä britit päättävät ja etenkin, jos se brexitmiesten ei.sopimusta-ei.ongelmaa-vaihtoehto toteutuu, niin mitkä mahtaa olla b-miesten fiilikset touko-kesäkuussa.

Äänestä

Minuakin jäsenkirjatonta "etupiirivaltion" kansalaista hymyilyttää kun kehoitin Lontoossa asuvaa tyttöäni ostamaan sijoitusasunnon hintojen laskettua mielestäni riittävästi.

Pitänee vielä harkita loppujen eläkepäivien viettämistä länsimaassa .

Äänestä

Miten käy sille Brexit laskulle jos muuttaa vaikka pois Britanniasta ? ?
Sille 1750 euron velalle... ?

Jos vaikka jää eläkkeelle ja siirtää kirjat Karibialle ? tai Espanjaan ?

Äänestä
  • Olet idiootti.

    Kyseessä on laskennallinen summa tähän astisyntyneista brexitin menoista. Ei sitä ytarvitse minnekään maksaa.

    Äänestä

Se on oikein hyvä.... Toi tuntuisi pahalta jos se peritään, ennen kuin lähtee maasta !

1Äänestä

Juuri tuon takia olisi UK:n heti pitänyt erota ilman sopimusta Euvostoliitosta! Koska jo nyt näkyy eron haitat, mutta ei mitään sen eduista.

Jos täysi ero olisi jo voimassa, niin UK olisi täyttä päätä tekemässsä hyviä juuri itselleen sopivia ja itseään hyödyttäviä kauppasopimuksia muun maailman kanssa.

Ja se tietysti näkyisi UK:n taloudessa ja sen kasvuluvuissa myönteisesti.

"Parempi kerta rutina, kuin ainainen kitinä."-lausahdus pätee tähänkin asiaan.

Äänestä

Parlamentin kannattaa hylätä Mayn esitys Brexit-sopimukseksi.
Näin saadaan yksittäisen britin menetykset ainakin tuplattua.

Syy voidan panna EU:lle, joka ei hyväksy EU:n etuja muille kuin jäsenmaille.Törkeäähän sellainen on!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taas-naurattaa kirjoitti:

Britannian talous on hyytynyt brexitin valmistelujen aikana. Lasku on iso, vaikka maaliin ei ole vielä päästy.
Britannian parlamentti äänestää tiistaina jälleen EU-erosta.

Vaikka lopputulos ei ole vielä selvillä, tiedetään jo suuntaa-antavasti, miten paljon brexitin valmistelu on heijastunut brittien kukkaroihin.

Kun Isossa-Britanniassa on 66 miljoonaa kansalaista, ovat brexitin tähänhetkiset kustannukset jo noin 1 500 puntaa per britti, eli 1 750 euroa, summaa Independent.

Luku perustuu laajaan tutkimukseen, joka osoittaa, että brexitiin liittyvät epävarmuudet ovat johtaneet saarivaltion taloudelliseen luisuun. Tämä taas on maksanut brittitalouksille tuhansia puntia.

Talouksien tulot ovat nyt noin 1 500 puntaa vähäisemmät, kuin mitä OBR:n (Office for Budget Responsibility) ennusteet lupasivat ennen kansanäänestystä maaliskuussa 2016.

Ison-Britannian talous on tutkimuksen mukaan 1,2 prosenttia tai 23 miljardia puntaa pienempi kuin ennen kansanäänestystä.

Talouskasvussa on näkynyt vuoden 2018 loppupuolella laskua. Ison-Britannian talous kasvoi GDB-mittausten mukaan viime vuoden loka-marraskuussa 0,2 prosenttia. Kolmelta edeltävältä kuukaudelta sama kasvuprosentti oli 0,6.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu