Soinin ja Niinistön viimeiset kiusaukset

"Suomen yhä tiiviimpi asema osana läntisiä puolustusjärjestelyjä voi johtaa Venäjän lisääntyvään kritiikkiin ja painostustoimiin, todetaan tuoreessa Voiman Venäjä -raportissa. Sen mukaan Venäjä pyrkii vaikuttamaan Suomessa käytävään turvallisuuspoliittiseen keskusteluun ja päätöksentekoon.

Raportti on tehty puolustus-, ulko- ja sisäministeriöiden toimeksiannosta.

Raportin mukaan Venäjällä on Suomelle kaksi keskeistä viestiä. Myönteisessä kehutaan maiden hyviä ja toimivia naapuruussuhteita. Kielteisessä viestissä taas varoitetaan, etteivät hyvät suhteet ole itsestäänselvyys, ellei Suomi toimi vastuullisesti eli ota huomioon Venäjän intressejä."

Näillä eväillä Siniset pyrkii eduskuntaan.
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Uusi hallitus ja uudet ministerit. Jos mennään vanhojen perinteiden mukaan, niin iltalypsyyn erikoistunut Rkp:n saa puolustusministerin salkun. Ministeriksi tulee jonkinlainen Harry Potterin ja Mikki Hiiren risteytys.

Äänestä

Eli näiden ilmitulleiden seikkojen perusteella, suomen allekirjoittama miinankieltosopimus vaikuttaa entistä typerämmältä. Kiitos tästä demari pressa Tarjalle.

1Äänestä
  • Haloselle kiitos myös NATO-jäsenyyden torppaamisesta. Löytyyköhän pykälää, millä perusteella tuo nainen voitaisiin vetää Valtakunnanoikeuteen.

    1Äänestä

Pitäisi olla EU:n puitteissa järkevä puolustuspoliittinen järjestely. USA:n halu tulla kurkkimaan Naton nimissä Venäjän rajoille on se, joka siellä huolta aiheuttaa. Yksin Suomi ei ole huolen aihe Venäjälle. Siis, ehdoton ei Natolle.

Koko vastakkainasettelu on tavallaan keinotekoinen. Ensinnäkin, sotateollisuus kaipaa vihollisia, toiseksi ulkoinen uhka ohjaa kansalaisten huomiota pois sisäisistä ongelmista joita on myös länsiliittouman valtioissa, kolmanneksi Venäjä yritetään painostaa mukaan globaaleille eli erityisesti läntisille bisnesmarkkinoille. Monet rikastumisen mahdollisuudet ovat nyt hankalasti tavoitettavissa eikä se miellytä.

Äänestä

HS: "Tuore raportti maalaa synkän kuvan Venäjän aiheuttamista turvallisuusuhista." Jos raportti ei olisi taulu, vaan kirjallinen dokumentti, se runoilisi runoilisi synkeät säkeet Venäjän aiheuttamista turvallisuusuhista.

Suomen johto ei tajua, että se itse voi vaikuttaa asioihinsa.

Äänestä

Hesari: "Tuoretta raporttia on ollut tekemässä yli 40 nimellään esiintynyttä asiantuntijaa. Heidän lisäkseen mukana oli puolenkymmentä sellaista, jotka syystä tai toisesta eivät halunneet nimeään julki."

Onkohan palstan nasset saaneet palstatilaa raportista.

Äänestä

Jäämme odottamaan saman porukan luomusta Yhdysvaltain aiheuttamista turvallisuusuhista.

Äänestä
  • Sehän olisikin koomista luettavaa, että minkälaista uhkaa Suomelle Yhdysvallat muka aiheuttaa.

    1Äänestä

  • jokujärki kirjoitti:

    Sehän olisikin koomista luettavaa, että minkälaista uhkaa Suomelle Yhdysvallat muka aiheuttaa.

    Maailmanlopun.

    Äänestä

  • vainmuutamiamainitakseni kirjoitti:

    Maailmanlopun.

    Taasko on dosettis tyhjänä ?????????

    1Äänestä

Toivotaan, että seuraavaksi saadaan yhtä hyvä puolustusministeri, kun Jussi Niinistö on ollut.

Rajatuilla resursseilla on hänen aikanaan parannettu oleellisesti Suomen turvallisuutta ja saatu alkuun harjoitusyhteistyö länsimaiden kanssa avun antamisesta ja avun saamisesta.

Suomi on osa länttä ja länsimaa.

Yksin ei pienen kansan pidä jäädä, vaan pitää rakentaa turvaa yhteistyöllä .
Näin on viimevuosina lisääntyvästi tehty ja se on hyvä.

1Äänestä
  • Ehdottomasti samaa mieltä. Yhteistyö on kehittynyt samoin osaaminen ja yhteistyö. Läntiset maat on meidän liittolaisia ei mikään r....ä jota täällä tarjotaan itä mielisten taholta. Länsi yhdessä turvaa alueiden koskemattomuuden.

    1Äänestä

Miksi aina ennen vaaleja Venäjästä luodaan uhkaa?

Äänestä
  • Jotta äänestäjät saadaan unohtamaan, että vallassa ollut hallitus koki Suomen perustuslain suurimmaksi uhkaksi uudistuksilleen, vaikka perustuslaki on mielestäni vain eräänlainen kuluttansuoja ja minimivaatimus kansalaisten yhdenvertaisuudesta.

    Äänestä

Venäjästä luodaan uhkaa, koska media on sen takana ja suuressa roolissa. Jokainenhan tajuaa, että jos uhkaotsikot katoavat, mitä se merkitsee?
Median avulla luodaan uhkaa ja samalla puuttuu syvällinen tutkiva journalismi kokonaan, se on tehokas väline ja yhdistelmä näin vaalien alla.

Äänestä

Puolustusministeriön, ulkoministeriön ja sisäministeriön toimeksiannosta laadittu Voiman Venäjä

Venäjän kehitykseen erikoistuneiden tutkijoiden laatima 180-sivuinen raportti on vakava varoitus suomalaisille poliitikoille siitä, millaista politiikkaa presidentti Vladimir Putinin johtama maa pyrkii harjoittamaan suhteessa Suomeen.

Venäjä pyrkii vaikuttamaan Suomessa käytävään turvallisuuspoliittiseen keskusteluun ja päätöksentekoon, raportissa todetaan.

Venäjä välittää Suomelle kahta erilaista viestiä ulkopolitiikallaan ja vaikuttamisoperaatioillaan: Suomi ja Venäjä ovat hyviä naapureita, ja Venäjä arvostaa hyviä ja toimivia suhteita Suomeen. Nämä hyvät ja toimivat suhteet eivät ole itsestäänselvyys, vaan Suomen tulee aktiivisesti ylläpitää naapuruutta toimimalla poliittisissa valinnoissaan niin sanotusti vastuullisella tavalla eli huomioiden Venäjän keskeiset intressit.

1Äänestä

Sinisillehän+nyt+ei+tule+enää+ensimmäistäkään+ministeripaikkaa,+se+olisi+1%+kannatuksella+suoranainen+ihme.Minkäänlaista+oikeata+uhkaa+ei+Venäjältä+ole+tullut+sotien+jälkeen,+vaalien+alla+vasn+kiihkomieliset+kokkelit+koittavat+saada+ääniä+itselleen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


itsetehty-uhkakuva kirjoitti:

"Suomen yhä tiiviimpi asema osana läntisiä puolustusjärjestelyjä voi johtaa Venäjän lisääntyvään kritiikkiin ja painostustoimiin, todetaan tuoreessa Voiman Venäjä -raportissa. Sen mukaan Venäjä pyrkii vaikuttamaan Suomessa käytävään turvallisuuspoliittiseen keskusteluun ja päätöksentekoon.

Raportti on tehty puolustus-, ulko- ja sisäministeriöiden toimeksiannosta.

Raportin mukaan Venäjällä on Suomelle kaksi keskeistä viestiä. Myönteisessä kehutaan maiden hyviä ja toimivia naapuruussuhteita. Kielteisessä viestissä taas varoitetaan, etteivät hyvät suhteet ole itsestäänselvyys, ellei Suomi toimi vastuullisesti eli ota huomioon Venäjän intressejä."

Näillä eväillä Siniset pyrkii eduskuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu