Sipilän eroilmoitusta edelsi röyhkeä viivytys eduskunnassa - valiokunnan piti puhua sotesta, jauhettiin Kelan valtuutettujen kertomuksesta
"Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa näyteltiin varhain viime perjantaiaamuna hyvin erikoinen näytelmä. Valiokunnan piti puheenjohtajansa Krista Kiurun (sd) johdolla keskustella sote-uudistuksesta ja siitä, millaisen viestin valiokunta halusi lähettää uudistuksen tilanteesta eduskunnan puhemiesneuvostolle.
Puhemies Paula Risikon johtaman puhemiesneuvoston piti olla koolla perjantaina puolenpäivän jälkeen. Laajasti spekuloitiin, että puhemiesneuvosto tulisi viheltämään pelin poikki ja ilmoittaisi, ettei sote-uudistus valmistu tällä vaalikaudella. Risikolla oli käsissään virkamieskunnan näkemys, joka oli, ettei muuta vaihtoehtoa enää ollut.
***
Mutta sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ei päästy puhumaan sotesta. Yllättäen hallituspuolueiden, etenkin keskustan edustajat halusivatkin ehdottomasti puhua ensin Kelan valtuutettujen toimintakertomuksesta. Siihen esitettiin useita muutoksia.
Kelan toimintakertomukseen ei kuitenkaan tuhraantunut aikaa kuin tunti. Seuraavaksi hallituspuolueet halusivat, että keskusteltaisiin lastensuojelulaista. Puheenjohtaja Kiuru yritti selittää, että valiokunnan pitäisi linjata sote-tilannetta, mutta hallituspuolueiden edustajat pysyivät tiukkana: ensin lastensuojelulaki.
Klo 9:40 kupletin juoni alkoi valjeta myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan kaikille jäsenille. Valiokunnan jäsenen Aino-Kaisa Pekosen (vas) kännykkä piippasi ensimmäisenä ja Pekonen hihkaisi: hallitus eroaa!"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d9f7186d-3081-4478-824c-bd257634bca3

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kokoomuksen ja keskustan sote-riitaan on Ruínteellä paras ratkaisu.
Onko petosmies Rinne kavaltamassa Sote rahojakin kenties Kojamon kautta?
Ensin perusterveydenhuolto kuntoon. Ei enää Keskustan ja Kokoomuksen markkinapelleilyä veronvälttelyllä.
Tähän on mennyt jo niin paljon aikaa ja verovaroja että jokin sdp:n ja perussuomalaisten hätätilahallitus tarvitaan 15 kuukaudessa sotealueet pystyyn ja sassiin ilman pörriäisiä
Nyt Trolleja keljuttaa.
Kiuru ja oppositio jarrutti sotea melkein 4 vuotta. Tuskinpa siinä puoli tuntia enää suuria merkitsi. Yrittäkää ajatella omilla aivoilla älkääkä uskoko kaikkea mitä kokoomuksen Iltapaska kirjoittaa.
Sipilä lykkäsi sotea temppuilullaan 6 vuoden jatkoajalle.
Tuollaista sotea oli syytäkin jarruttaa kunnes se kaatuu.
Suomessa on paras terveydenhoitojärjestelmä koko ihmiskunnan historiassa ja miksi se pitäisi muuttaa.
No se halutaan muuttaa jotta porvaripoliitikoiden hyvät veljet ja ulkomaiset terveysjätit pääsisivät tekemään voittoa ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella.
Oppostiolle kaikki pisteet soten jarruttamisesta.
Hyvää työtä Krista Kiuru ja kumppanit.
Kkkkkkkkkkkk
sos+hallituksen+ja+"arvojohtaja"+sipilän+aikaansaannoksia:
Subjektiivista+päivähoito-oikeutta+rajattu
Vuorotteluvapaan+ehtoja+kiristetty
Vanhempainvapaan+päivärahoja+leikattu
Sairausajan+vuosilomaa+leikattu
palauttamalla+siihen+omavastuupäivät
Vuosiloman+kertymistä+vähennetty
äitiys-,+isyys-+ja+vanhempainvapaan+ajalta
Ansiosidonnaisen+kestoa+leikattu+100+päivällä
Kiky+leikkasi+julkisen+sektorin+lomarahoja+30+%
Vuosittaista+työaikaa+pidennetty+24+tunnilla
Työsuhdeturvaa+heikennetty+(mm.+koeaikaa
pidennetty,+takaisinottovelvollisuutta
lyhennetty+ja+pitkäaikaistyöttömän
määräaikaisuuksia+helpotettu)
Aikuiskoulutustuen+kestoa+lyhennetty
(19+kk+->+15+kk)+ja+perusosaa+leikattu+15+%
Ammatillisen+koulutuksen+määrärahoja
leikattu+190+miljoonaa+euroa
Korotetusta+työttömyyspäivärahasta+luovuttu
Lähes+kaikkia+Kelan+etuuksia+leikattu
(mm.+lapsilisää,+äitiys-,+isyys-+ja
vanhempainpäivärahaa,+peruspäivärahaa
ja+kansaneläkettä)
Yleisen+asumistuen+perusomavastuuta
suurennettu
Opiskelijoiden+opintorahan+osuutta
pienennetty+ja+lainaosuutta+kasvatettu
Palkkatuella+tehdystä+työstä+kertyvää
työssäoloehtoa+kiristetty
Aktiivimalli+leikkasi+työttömyysturvaa
Suunnitteilla+oli+myös:
+Irtisanomissuojan+heikentäminen
+Aktiivimalli+2
Juuri parhaillaan käsitellään sinis-Lindströmin hanketta ylityökorvausten vesittämiseksi (työaikalaki)
Kun olet noin taitava niin listaa edell.hall. ( oppositiossa vain kepu ja persut) saavutukset.
Ai, niin eihän niiden yksikään kärkihanke toteutunut.
Päinvastoin paheni; työttömyys, valtionvelka, vienti, köyhyys ja eriarvoistuminen, nuorten syrjäytyminen, harmaa talous, jne.
Listaa niidenkin leikkaukset; mm. eläkkeiden indeksien leikkaus, nollatuntisopimukset. Niin ja ne jatkuvat verojenkorotukset ja uudet verot.
Aloita vaikka 5miljardin leikkauksista; Poliisi, puolustusvoimat, opetus, kulttuuri, vanhustenpalvelu jne. ja miten ne vaikutti mm. oppilaistosten lopetuksiin, vanhusten-, vammaisten ja lastenhoidon palvelujen siirtymiseen julkiselta yksityisiin palvelujätteihin.
Ja sitten minkä pa*kaläjän jättivät jälkeensä Sipilän hallituksen hoidettavaksi.
Kuules en minäkään halua muistaa sitä painajaismaista aikaa, ennen Sipilän hallitusta.
Aikuiset muistaa;
Kataisen hallituksen; kun demarit oli valt.varain- ja työministerinä, Vihreät sormi suussa möi sähkönsiirtoyhtiön ja ajoi alas Talvivaara (suomalaisten omistamaa), satamia, jne. Vasemm. pöydän alla sateenkaari sukkineen jne. joka ikisestä asiasta riitelivät keskenään. Sixpack. Mitään muuta kuin kumman pöhinää saivat aikaan ja Kreikkaan lahjoittivat suomalaisten nimiin otettua velkarahaa.
Aikuiset muistaa, eikä varmasti unohda!
Pitäisikö nyt kun Suomi on 4v. aikana nostettu pohjamudista huutaa;
Gabriel/Viherpunikit tulkaa takaisin, taas on rahaa jaella ja panna Suomi alas!