Pertti (jne) ?

Miksi se on noin perseestä?
4973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Se on narsisti.

Äänestä
  • En tiedä narsismista, mutta ihan mulkku se joka tapauksessa on

    Äänestä

Minun mielestä ihmiselle tulee jostain paha mieli ja se alkaa purkaantumaan kiusaamisena. Sama se on lapsissakin. Kun joku ei mene oman mielen mukaan, alkaa kiukuttelu. Huutoa, räyhäämistä, esineiden viskomista, eli ihan riehumista....

Koulukiusaajallakin on kotona jotain viturallaan. Ulkoiset puitteet voi olla kunnossa, mutta jotain puuttuu. Usein vanhemmat on kiireisiä ja eivät ole lapsen kanssa. Alkoholismia voi olla perheessä. Mutta se lapsi jää vaille rakkautta ja kiukkuaa muille. On paha olla.

Aikuisessa tämä on outoa, mutta johtuu siitä, että oma identiteetti on perustunut muitten myötäilyyn tms. Ei ole itse löydetty. Kaikki mitä vastoinkäymisiä tuleekaan, ne on muitten ihmisten syytä. Itseään ei nähdä erillisenä ihmisenä. Ei siis ymmärrä, että se kiukkuilu ja muitten mitätöiminen aiheuttaa sitä syrjintää. Näkee vaan, että muut ovat inhottavia ja ääliöitä... tässä tapauksessa trolleja, jotka ovat häntä vastaan kaikki.

Äänestä
  • No voi vittu taas.. Sä & kump. ootte tääl pahimpia kiusaajia. Jos joku antaa takas, niin aina tuo uhriutuminen ja muiden syyttely. Sun lässyttävä persoona nyt vaan vituttaa monia, ei se mistään pahasta olosta johdu. Moni tääl näköjään toivoo, ettet olis tullut takas sönkkäämään.

    Äänestä

  • 321231 kirjoitti:

    No voi vittu taas.. Sä & kump. ootte tääl pahimpia kiusaajia. Jos joku antaa takas, niin aina tuo uhriutuminen ja muiden syyttely. Sun lässyttävä persoona nyt vaan vituttaa monia, ei se mistään pahasta olosta johdu. Moni tääl näköjään toivoo, ettet olis tullut takas sönkkäämään.

    Sanos muuta. Dissi on ensimmäisten joukossa vittuilemassa jos esim. Pertti tekee jonkun aloituksen. Dissi on itsekin sanonut että Pertille on kiva vittuilla.

    No voivoi... kaita ylläpidolle valitusta. Suotta täällä kitiset.

    Äänestä

  • Samaa.mieltä kirjoitti:

    Sanos muuta. Dissi on ensimmäisten joukossa vittuilemassa jos esim. Pertti tekee jonkun aloituksen. Dissi on itsekin sanonut että Pertille on kiva vittuilla.

    Pertin ylimielisyys muita kohtaan saa mut suuntaamaan vittuilut hälle. Mutta yleensä silloin, kun hän lähtee itse tähän pa.kanviskontaan. Kyllä pystyn esittämään ihan asiallista mielipidettä hänen kirjoituksiinsa ilman henkilökohtaisuuksiakin.

    Ja turha muitten on narista, kun ei siihen muutos tule minusta, vaan Pertistä ja hänen käyttäytymisestään.

    Pertsa pärjää itse, mut kaikeen syytön saapasnaama ihan hädissään näiden tyhmien ja röyhkeiden kusipäiden takia.

    Äänestä

  • 34324234 kirjoitti:

    No Saapasnaamakin hakee paikkaansa palstalla. Kyllä toisia kunnioittavilla jutuilla saa oman paikkansa.

    Se taitaa menna oman aspergeriyytensä taakse liikaa. Asperger tai ei, samat arvostus ja kunnioitussäännöt heitäkin koskee.

    Äänestä

  • Dissi kirjoitti:

    Pertin ylimielisyys muita kohtaan saa mut suuntaamaan vittuilut hälle. Mutta yleensä silloin, kun hän lähtee itse tähän pa.kanviskontaan. Kyllä pystyn esittämään ihan asiallista mielipidettä hänen kirjoituksiinsa ilman henkilökohtaisuuksiakin.

    Ja turha muitten on narista, kun ei siihen muutos tule minusta, vaan Pertistä ja hänen käyttäytymisestään.

    "Pertin ylimielisyys muita kohtaan saa mut suuntaamaan vittuilut hälle"

    Ts. Ylimielisyys komppikerholaisiasi kohtaan.

    Äänestä

  • sanovaansuoraan kirjoitti:

    Oikeestaan nämä puskasta huudetut kommentit on turhia. Hankkikaa vakuuttava asema palstalla ja rekisteröikää se, jos haluatte mulle jotain sanoa.

    Äänestä

  • Dissi kirjoitti:

    Oikeestaan nämä puskasta huudetut kommentit on turhia. Hankkikaa vakuuttava asema palstalla ja rekisteröikää se, jos haluatte mulle jotain sanoa.

    Vakuuttava asema...ei v.ttu 😀 Puskasta huutelet itsekin koska sinulla on vain rekattu nimimerkki. Vai onko oikea nimesi Dissi?

    No tuollanen huutelu on mulle ihan yhdentekevää. En tiedä kuks olet ja minkä takia kiniset siellä, niin ei hetkauta pätkääkään. Olet turha minulle. Eikä se ole edes vi..uilua, vaan totta.

    1Äänestä

    Älä.. Mä repesin kans. Dissin "asema". :D

    Äänestä

  • 6876876 kirjoitti:

    No oon mäkin täällä ees Dissi, sä et oo mitään... pötkö numeroita.

    Äänestä

  • Pertillä on toisenlaista elämänkokemusta ja siitä johtuen erilainen maailmankuva kuin palstan vakkarijätkäporukalla. Tämä sitten osuu johonkin ja siitä halu heitä vähän törkkiä. Mikä musta on välillä oikein virkistävää, ettei palsta täyty vaan "ätmijutuista".

    Sitten pertsalla on varmaan myös enemmän ja erilaista sosiaalisuuden tarvetta kuin mihin palsta antaa tyydytystä, ja kun ei saa sellaista vastakaikua kuin kaipaa, niin kaikki onkin trolleja. Joo, jotkut on, mutta ei sitäkään tartte niin vakavasti ottaa.

    Palstalle tekee hyvää lässytys ja pieni keittiöpsykologisointi. Ilolla luen viisaita juttjasi.

    Äänestä

  • NainenRuudunTakaa kirjoitti:

    Pertillä on toisenlaista elämänkokemusta ja siitä johtuen erilainen maailmankuva kuin palstan vakkarijätkäporukalla. Tämä sitten osuu johonkin ja siitä halu heitä vähän törkkiä. Mikä musta on välillä oikein virkistävää, ettei palsta täyty vaan "ätmijutuista".

    Sitten pertsalla on varmaan myös enemmän ja erilaista sosiaalisuuden tarvetta kuin mihin palsta antaa tyydytystä, ja kun ei saa sellaista vastakaikua kuin kaipaa, niin kaikki onkin trolleja. Joo, jotkut on, mutta ei sitäkään tartte niin vakavasti ottaa.

    Palstalle tekee hyvää lässytys ja pieni keittiöpsykologisointi. Ilolla luen viisaita juttjasi.

    No mun tarkoitus ei olekaan miellyttää täällä erikoisemmin ketään. Tietty tutuille lässytän mukavia smalltalkkina, mutta kommenteissa en mieti yksilöä vaan yleisesti mietin asiaa.

    Minäkin pidän sun kommenteista. Niissä on järkeä. Jotenkin loogisesti mietittyjä syy/seuraussuhteita tulee mukavasti sanoitettuna niissä.

    Äänestä

  • Dissi kirjoitti:

    No oon mäkin täällä ees Dissi, sä et oo mitään... pötkö numeroita.

    Olin joskus muutakin, mut sä & kump. kävitte kimppuun. Silmä silmästä -turha ruikuttaa. Katso peiliin.

    Äänestä

  • 657657 kirjoitti:

    Olin joskus muutakin, mut sä & kump. kävitte kimppuun. Silmä silmästä -turha ruikuttaa. Katso peiliin.

    Ai se Mariaaaa-sekoilu?
    Kyllä tänne varmasti pystyy kukatahansa tulemaan omana itsenään ja rekkaamaan nimimerkin, kirjoittaa mielipiteitään ja hankkii asemansa.
    Keskittysit sinäkin vaan keskustelemaan, etkä keskittyis henkilöihin, niin voisit saadakin jonkun aseman palstalla, mä en ole ainakaan suhun törmännyt missään muussa merkeissä kun Pertsakeskusteluissa. Se väkisin tuo minulle mieleen, että olet itse Pertsa. Enkä mä sille mitään voi....
    Ja luulen, että niin käy monen muunkin kohdalla täällä palstalla.

    Vakuuttavuus palstalla vaan ansaitaan... ei se ole vaan minun mielipide, se on yhteisöllinen totuus.

    Äänestä

  • Dissi kirjoitti:

    Oikeestaan nämä puskasta huudetut kommentit on turhia. Hankkikaa vakuuttava asema palstalla ja rekisteröikää se, jos haluatte mulle jotain sanoa.

    Samaahan mäkin olen sanonut, mutta et usko vaikka kuinka moni sanoisi, aina kimmahtaa pois sun kilvestä jollain tekosyyllä. Sinuna miettisin, että miksi on niin vaikea hyväksyä sitä ettei kaikki tykkää susta tai on eri mieltä sun kanssa, miksi sun pitää palstalla esiintyä kuin joku leijonakuningas (negatiivisessa mielessä). Toksista meininkiä dude vaikka yritätkin kilpeä kiillottaa. Kilpi se on silti.

    Äänestä

  • Dissi kirjoitti:

    No tuollanen huutelu on mulle ihan yhdentekevää. En tiedä kuks olet ja minkä takia kiniset siellä, niin ei hetkauta pätkääkään. Olet turha minulle. Eikä se ole edes vi..uilua, vaan totta.

    Älä valehtele. Olet nytkin reagoinut jokaiseen kommenttiini ja lyönyt takaisin. Että hyvinpä näyttää hetkauttavan.

    Äänestä

  • flowersreally kirjoitti:

    Samaahan mäkin olen sanonut, mutta et usko vaikka kuinka moni sanoisi, aina kimmahtaa pois sun kilvestä jollain tekosyyllä. Sinuna miettisin, että miksi on niin vaikea hyväksyä sitä ettei kaikki tykkää susta tai on eri mieltä sun kanssa, miksi sun pitää palstalla esiintyä kuin joku leijonakuningas (negatiivisessa mielessä). Toksista meininkiä dude vaikka yritätkin kilpeä kiillottaa. Kilpi se on silti.

    Ei mua haittaa, vaikkei musta kaikki tykkää. Ja onkos teillä joillain vaikea ymmärtää, etten minäkään edes aio pitää kaikista?

    En pidä sinustakaan erityisemmin, enkä näe syytä miksi edes pitäisi? Kyllä mä sua silti arvostan kirjoittajana, Pertsaa en. Nuuskaakaan en arvostanut, mutta sentään pysyin mahdollisimman kaukana siitä ja sekin pysyi aikahyvin minusta.

    Minusta on sinäänsä naurettavaa alkaa vinkumaan täällä yhtään mitään muista. Napsauttaa selaimeen toisen osoitteen, niin ei ahdista.

    Äänestä

  • sanovaansuoraan kirjoitti:

    Älä valehtele. Olet nytkin reagoinut jokaiseen kommenttiini ja lyönyt takaisin. Että hyvinpä näyttää hetkauttavan.

    Niin, kyllä mä voi kirjoittaa takaisinpäin vaikka mitä, mutta sä et sais mitään mun mielipidettä muuttumaan, vaikka perustelisit kuinka, sitä tarkoitin.

    Kyllä mä tässähetkessä jopa nautin tälläisestä härkkimisestä. Tuutte sanomaan, että minkälainen mä oon ja muuta kitikitijuttua, mutta entäs sitten? Eikun vaan. Mulle sopii tälläinenkin. Saan olla täällä ihan minkälainen huvittaa...

    Älä jaksa aina ruikuttaa vitun neiti.

    Äänestä

  • Lässynlää kirjoitti:

    Älä jaksa aina ruikuttaa vitun neiti.

    Ruikuttaa? Mistä mä ruikutan, mulla on täällä palstallakin kaikki hyvin. 😊

    Äänestä

  • Dissi kirjoitti:

    Ruikuttaa? Mistä mä ruikutan, mulla on täällä palstallakin kaikki hyvin. 😊

    Illalla jäit tänne märisemään ja nyt kun palstan avaa niin sama vinkuminen on jatkunut näköjään siitä asti.
    Iso mies ja tippa linssissä koko ajan.

    Äänestä

  • Dissi kirjoitti:

    Ei mua haittaa, vaikkei musta kaikki tykkää. Ja onkos teillä joillain vaikea ymmärtää, etten minäkään edes aio pitää kaikista?

    En pidä sinustakaan erityisemmin, enkä näe syytä miksi edes pitäisi? Kyllä mä sua silti arvostan kirjoittajana, Pertsaa en. Nuuskaakaan en arvostanut, mutta sentään pysyin mahdollisimman kaukana siitä ja sekin pysyi aikahyvin minusta.

    Minusta on sinäänsä naurettavaa alkaa vinkumaan täällä yhtään mitään muista. Napsauttaa selaimeen toisen osoitteen, niin ei ahdista.

    No sitä se todellakin on, naurettavaa kitinää Nuuskiksesta, Pertsasta ja milloin kenestäkin. Pitäiskö sun napsauttaa toinen osoite selaimeen niin ei ahdista.

    Äänestä

  • Lässynlää kirjoitti:

    Illalla jäit tänne märisemään ja nyt kun palstan avaa niin sama vinkuminen on jatkunut näköjään siitä asti.
    Iso mies ja tippa linssissä koko ajan.

    Mulla on joutoaikaa. Nytkin makaan sohvalla removaxia korvassa. Pitää puoli tuntia olla kyljellään. Sopiva homma kirjoitella teille kinisijöille jotain shaibaa....
    Ja huomaa, että ärsyttää teitäkin sopivasti.... tai mistä mä tiedän onko siellä vaan sinä? Mulle sama kuitenkin. Hiertää mun kirjoittelut kuitenkin sen verran, että tulee naurettavaa henkilöhyökkäistä vaan vastaan. 😝
    Onko kiva huomata olevansa luuseri? Tykkäätkö?

    Äänestä

  • flowersreally kirjoitti:

    No sitä se todellakin on, naurettavaa kitinää Nuuskiksesta, Pertsasta ja milloin kenestäkin. Pitäiskö sun napsauttaa toinen osoite selaimeen niin ei ahdista.

    Siis mähän nautin siitä hommasta. Ois varmaan tylsää palstalla jos Pertsa häipyis. Mutta aina joku tulee tilalle.

    Kyllä tällänen kinisijöille vastaaminen menee paremmanpuutteessa.

    Oothan sä jos ei muut, pahastumassa jostain..

    Äänestä

  • Dissi kirjoitti:

    Siis mähän nautin siitä hommasta. Ois varmaan tylsää palstalla jos Pertsa häipyis. Mutta aina joku tulee tilalle.

    Kyllä tällänen kinisijöille vastaaminen menee paremmanpuutteessa.

    Oothan sä jos ei muut, pahastumassa jostain..

    Miks sä et voi avata tänne omaa ketjua aiheella "Dissin kootut lässytykset".. Nuuskallakin oli oma musaketju, ja periksellä Liljalaaksojutut. Et olis sättäämässä tukkoon aiheeseen kuulumatonta paskaa joka puolella. Vaikea löytää sieltä sun höpötysten seasta asiallisten kirjoittajien mielipiteitä.

    Ai sä pahastuit taas suorista sanoista. Ei se mitään, taidan jättää sut rauhaan, alkaa käydä niin tylsäksi toi sun kaava. Ehkä sun psyyke ei vaan kestä, sori.

    Äänestä

  • flowersreally kirjoitti:

    Ai sä pahastuit taas suorista sanoista. Ei se mitään, taidan jättää sut rauhaan, alkaa käydä niin tylsäksi toi sun kaava. Ehkä sun psyyke ei vaan kestä, sori.

    No sä vähän kuvittelet itsestäsi liikoja, mutta ihan kuten haluat. Turskailulle on minusta vaan mun kohdalla tullut stoppi. Ei enää herätä sun jutut silleen mietteitä itseään kohtaan.

    Äänestä

  • kunhan.mietin kirjoitti:

    Miks sä et voi avata tänne omaa ketjua aiheella "Dissin kootut lässytykset".. Nuuskallakin oli oma musaketju, ja periksellä Liljalaaksojutut. Et olis sättäämässä tukkoon aiheeseen kuulumatonta paskaa joka puolella. Vaikea löytää sieltä sun höpötysten seasta asiallisten kirjoittajien mielipiteitä.

    Oonhan mä niinkin tehnyt, mutta voin mä kirjoitella joka kohtaan vaikka ihan sun iloks. 😆
    Nyt kunnon lässytykselle on tilaustakin. 😃👌

    Äänestä

  • Dissi kirjoitti:

    Niin, kyllä mä voi kirjoittaa takaisinpäin vaikka mitä, mutta sä et sais mitään mun mielipidettä muuttumaan, vaikka perustelisit kuinka, sitä tarkoitin.

    Kyllä mä tässähetkessä jopa nautin tälläisestä härkkimisestä. Tuutte sanomaan, että minkälainen mä oon ja muuta kitikitijuttua, mutta entäs sitten? Eikun vaan. Mulle sopii tälläinenkin. Saan olla täällä ihan minkälainen huvittaa...

    "Kyllä mä tässähetkessä jopa nautin tälläisestä härkkimisestä. "

    Blingblingiä, jolla yrität vakuuttaa että ei tunnu missään.

    Äänestä

  • 34324234 kirjoitti:

    Pertsa pärjää itse, mut kaikeen syytön saapasnaama ihan hädissään näiden tyhmien ja röyhkeiden kusipäiden takia.

    No eipä tunnu saapasnaama olevan millänsäkään. Tuolla feikkailee minusta ja pönttiksestä onnellisena omaa juttuaan.

    Että se siitä onnettomuudesta... taitaa olla useampi persläpi täällä, tosin kaikki voi johtaa yhteenkin.

    Äänestä

  • Dissi kirjoitti:

    Oonhan mä niinkin tehnyt, mutta voin mä kirjoitella joka kohtaan vaikka ihan sun iloks. 😆
    Nyt kunnon lässytykselle on tilaustakin. 😃👌

    Älä raivoa hyvä mies :D

    Eiköhän sieltä kohta nuppisairas kollegasi riennä uljaasti puolustelemaan alakynteen jäänyttä prinssiään.
    Sitten saatte lällätellä oikein porukalla takaisin ;)

    Äänestä

  • sanovaansuoraan kirjoitti:

    "Kyllä mä tässähetkessä jopa nautin tälläisestä härkkimisestä. "

    Blingblingiä, jolla yrität vakuuttaa että ei tunnu missään.

    No hui hirveetä että ahtistaa sitten.... 😬

    Minua kohdellaan nobodypuskajussien puolella niin huonosti, voi voi...😃

    Äänestä

  • Lässynlää kirjoitti:

    Älä raivoa hyvä mies :D

    Eiköhän sieltä kohta nuppisairas kollegasi riennä uljaasti puolustelemaan alakynteen jäänyttä prinssiään.
    Sitten saatte lällätellä oikein porukalla takaisin ;)

    Voi että on herttaista...

    Äänestä

  • 6876876 kirjoitti:

    Älä.. Mä repesin kans. Dissin "asema". :D

    Vakuuttava asema, voi vittu mitä tekstiä. mammanpoika pellen asema dissillä on.

    Äänestä

  • paksutpokset kirjoitti:

    Vakuuttava asema, voi vittu mitä tekstiä. mammanpoika pellen asema dissillä on.

    Sulla on vissiin hyvä asema, kun et uskalla rekatulla nikillä tulla sanomaan suoraan. Mutta jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.

    Mutta hei! Ajattele näin.... yksinkertaisuus voi olla iloa. Simppeliä, niinkuin sinä. Ei kato tarvii paljoa. 😄👌

    Äänestä

  • Dissi kirjoitti:

    Oonhan mä niinkin tehnyt, mutta voin mä kirjoitella joka kohtaan vaikka ihan sun iloks. 😆
    Nyt kunnon lässytykselle on tilaustakin. 😃👌

    Raivopää yrittää hymiöillä peitellä omaa hermostumistaan. Verenpaine on tapissa ja pullea pikkujalka polkee maata :D

    Äänestä

Palsta. Miksi se on näin perseestä?

Äänestä

Mikset vaan ohita niitä kommentoimatta? Palstalla on tilaa kaikille.

Äänestä

Koska on itse palstan pahin trolli, mutta esittää yläpuolelle asettuvaa uhria.

Äänestä

Mjaa, antaa hänen olla perseestä. Minäkin olen välillä ihan perseestä ja aion olla jatkossakin, jos tulee tunne että joku sitä kaipaa. :)

Mun puolesta ei tarvi kenenkään puhua eikä mua puolustella, sotkea itseään tai sairastuttaa mieltään mun takia. Pidän kyllä puoleni, kun koen tarvetta siihen. Yksikään päänaukoja ei niskalenkkiä tule minusta saamaan. ;)

Trollolloo...

Äänestä

Nyt on tuhovaihde päällä. Pönttis tule leikkimään :D

Äänestä
  • Mikähän kahju säkin olet, onko ollut mielenterveys ongelmia?

    Äänestä

  • Haheeheee :D Ja sama meno jatkuu ja jatkuu, loputtomiin.

    Äänestä

  • Parappa kirjoitti:

    Haheeheee :D Ja sama meno jatkuu ja jatkuu, loputtomiin.

    Varsinainen ikiliikkuja

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

niin.miksi kirjoitti:

Miksi se on noin perseestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu