Aalto taas väärällä jalalla liikkeellä, jäsenmäärä pienenee

ammattiyhdistysonjonähty

Teollisuusliitto haukkaa Lapwall-yhtiön asiassa paskaa. Jokainen yritys voi päättää vapaasti bonuksien maksamisesta. Ne ovat vapaaehtoisia lisiä. Niitä voi maksaa tai olla maksamatta.

Bonussopimuksessa voi lukea, että työtaistelutoimeen osallistuminen vähentää tai jopa estää bonuksen maksun ko. henkilölle. Niin se sitten on. Eikä sitä Hakaniemessä päätetä.

LapWallin tapauksessa voi olla, että Teollisuusliiton jäsenet osallistuivat viime syksynä lakkoon ja sen takia heille ei makseta bonusta, koska sopimuksessa niin lukee. Työt eivät ole koskan lakossa. Ne, jotka kävivät töissä olivat kerryttämässä yrityksen tulosta ja saavat siitä bonuksen. Niin se vain on Aallon ja Teollisuusliiton änkyrähallituksen mielipiteistä huolimatta.

Onneksi Suomessa on liittymisen vapaus ihan perustuslain mukaan. YTK:sta saa ansiosidonnaisturvan paljon halvemmalla ja pienellä lisämaksulla myös juristineuvonnan yhdistyksen kautta.

Työntanajien ei ole pakko välittää ay-jäsenmaksuja. Se ei kuulu yleissitovuuden piiriin. Toisin väittäminen on vale.

SAK-lainen ammattiyhdistysliike, jossa mm. Teollisuusliitto, AKT ja elintarvikeihmiset ovat, on maamme suurin yksittäinen työttömyyden aiheuttaja, He ovat väärällä puolella pöytää, He huopaavat vaikka pitäisi soutaa samaan suuntaan.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • menetöihineisetapa

      ''Bonussopimuksessa voi lukea, että työtaistelutoimeen osallistuminen vähentää .....''

      Tuskin lukee sillä se olisi laitonta.

    • kukaaneihalua

      Höpö höpö. Olen ollut entisen Metallin vaikutusalueen pk-yrityksessä. Meillä oli omistajan hyväntahtoisuudesta johtuen voittopalkkiosopimus kaikkien työntekijöiden kanssa yli 20 vuotta. Joka vuosi sitä muutettiin aikaan sopivaksi ja joka vuosi yrittäjä keräsi pääluottamusmieheltä ja toimihenkilöiden edustajalta nimen, että on lukenut ja ymmärtää, mistä kysymys.

      Ilmaisen rahan jakamista ei kuulkaa Hakaniemessä hyväksytä. Se on yrittäjän itse päätettävissä. Maksimissaan pystyi työntekijä saamaan kertakorvauksena jotain 1000 euroa, jos yrityksen liikevoitto ylsi kiitettävään tulokseen. Henkilön palkkiota alentavana seikkana oli suoraan poissaolotunnit suhteessa vuoden kokonaistuntimäärään ja lakkoon osallistumistunneista oli tuplavähennys. Palkkiota tuli tai ei. Eikä siinä mitään. Joku vuosi se oli jotain 400 euroa, joku vuosi vähemmän. Monena vuonna ei yhtään. Kiitos työnantajalle. Se oli yrittäjältä reilua toimintaa jakaa vapaaehtoisesti yrityksen voitosta kaikille työntekijöille bonusta.

      Onko Lapwall-yhtiössä paikkoja auki? Voisin hakea. Liittoon en enää liity. YTK maksaa ansiosidonnaisen, jos tarpeen. Kukaan ei halua elättää itsekeskeisiä ay-änkyröitä. Kukaan ei halua lakkoilla. Näin se on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5269
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1552
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      190
      1430
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe