Kirkon tutkimuksen perusteella kummiuteen on karkeasti kolmenlaisia syitä. Hieno perinne, kaunis juhlahetki jne. oli lähes 80 % yhtenä syynä. Oma usko ja halu kasvattaa lapsestakin kristitty oli syynä vajaalla puolella.
Pienin, mutta silti merkittävä, syy oli kumppanin tai isovanhempien paine. Tämän kertoi noin 15 % vastaajista syyksi. Neljällä prosentilla se oli erittäin tärkeä syy.
Pienin, mutta silti merkittävä, syy oli kumppanin tai isovanhempien paine. Tämän kertoi noin 15 % vastaajista syyksi. Neljällä prosentilla se oli erittäin tärkeä syy.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä linkki:
https://evl.fi/documents/1327140/40900428/Kasteraportti/80c6a035-88ce-57df-58d0-d01334ab126c
Huomatkaa yksi syy kasteelle "Puolison/kumppanin paine", kastamattomuuden yksi syy "Puolisoni ei halua, että lapsi kastetaan". Muotoilu on yhteispohjoismainen, eikä siitä ole Suomessakaan poikettu. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija ei ollut tästä kovin tyytyväinen.
Mainittakoon, että kummius on hyvä, yleisinhimillinen innovaatio, joka on keksitty jo antiikin Kreikassa. Lapsella on hyvä olla useita aikuisia tukihenkilöitä, muitakin kuin rakastavat vanhemmat. Sen takia on mainiita, että sekulaareissa nimiäisijuhlissa on tapana nimeta siviilikummeja tai vain kummeja. Ilman mitään uskonnollisfa ulottuvuutta. Pro-Seremonioilta saa kivioja kummitodistuksia. Ja todistuksia myös isovanhemmille ym.
Pro-Seremonioiden linjaus ja palvelu tässä on ollut hyvin selkeä ja hyödyllinen. Tietenkään kenenkään perheen ei ole pakko pyytää ja nimetä vauvalleen kummeja, mutta jotta että on tärkeää tuoda esiin, että se sopii ja käy myös sekulaaristi mitä mainioimmin.