Kirjoitan Vapaa Ajattelija -lehden 1/2019 pääkirjoituksessa seuraavasti:
"Elämänkatsomustiedon avaamiseen. Nyt.
Elämänkatsomustieto voidaan ja on syytä avata kaikille mahdolliseksi katsomusaineeksi peruskoulussa ja lukiossa nopealla erillisratkaisulla. Uudistus ei vaadi opetussuunnitelmien eikä oppikirjojen muuttamista. Se voidaan ottaa käyttöön heti.
Tämä tarkoittaa, että eduskuntavaalien jälkeen uusi hallitus ottaa asian ohjelmaansa niin, että uudistus voidaan saada ripeästi voimaan elokuussa 2020.
Perusteet ja laaja tuki ET:n avaamiselle tulivat esiin viimeksi lukiolain käsittelyn yhteydessä, muun muassa Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston sekä Kuntaliiton lausunnoissa. Kunnathan ovat ylivoimaisesti suurin koulutuksen järjestäjä.
Lapsiasiavaltuutettu totesi kertomuksessaan eduskunnalle helmikuussa 2018, että nykyinen sääntely on ”yhdenvertaisuutta loukkaavaa ja lapsen oikeuksien sopimuksen 2 artiklan vastainen”. Erityisvaltuutettujen näin vahvat kannanotot pitää ottaa todesta. Perusoikeuksien toteutumisen epäkohtaan tarttumista ei pidä lykätä.
Eduskunnassa kesäkuussa 2018 ET:n avaamista koskeva ponsi sai SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden eduskuntaryhmien sekä kahden RKP:n kansanedustajien tuen. Käydyssä keskustelussa ET:n avaaminen sai tukea myös hallituspuolueiden kansanedustajien taholta, vaikka oppositiopuolueiden yhteiseen ponteen ei äänestyksessä yhdyttykään.
Tällä perusteella voidaan katsoa olevan realistiset mahdollisuudet ET:n avaamiselle nopealla erillisratkaisulla vaalien jälkeen. Mielipidetiedustelun mukaan 75 % kansalaisista pitää ET:n avaamista oikeana. Myös kansanedustajaehdokkaista suuri osa näyttää kannattavat ET:n avaamista.
ET:n nopeaa avaamista ei pidä jarruttaa asettamalla se vastakkain muiden, pidempää keskustelua ja valmistelua vaativien katsomusopetusta koskevien ideoiden kanssa. Koska perusopetuksen nykyinen oppiaine- ja tuntijako sekä uudet opetussuunnitelmat ja oppikirjat on juuri otettu käytäntöön, on selvää, että oppiaineita ja tuntijakoa ei voida muuttaa nopealla aikataululla. Lukion opetussuunnitelman perusteitakin vielä valmistellaan uuden lukiolain pohjalta.
Muista, pidemmälle menevistä uudistuksista luonnollisesti voidaan vaaleihin liittyen keskustella. Kaikki ratkaisuvaihtoehdot eivät välttämättä ole edes pöydässä. Siihen keskusteluun voidaan nostaa myös esimerkiksi katsomusaineiden tuntimäärän vähentäminen.
Jos katsomusopetukseen annettavaa tuntimäärää (10 vuosiviikkotuntia peruskoulun 9 vuoden aikana) vähennettäisiin ja opetus alkaisi vasta myöhemmin kuin heti ensimmäisellä luokalla, se antaisi mahdollisuuden muiden aineiden tuntimäärän lisäämiseen.
Tuntijakomuutokset samoin kuin kysymys nykyisten katsomusaineiden lakkauttamisesta kokonaan tai mahdollisesta uudesta oppiaineesta vaatisi perusteellista keskustelua ja valmistelua sekä myös opetussuunnitelma- ja oppikirjatyötä. ET:n avaaminen vaalien jälkeen kiireellisellä erillisuudistuksella ei estä katsomusopetuksen edelleen kehittämistä koskevan keskustelun jatkumista.
ET:n avaaminen nyt lisää valinnan vapautta ja yhdenvertaisuutta sekä siten lapsen oikeuksia, lasten pääsyä oikeuksiinsa. Koska ET on yhä monin paikoin vajaakäytössä, sen avaaminen vahvistaa uskonnottomien ja ei-uskonnollisten perheiden lasten katsomusvapautta ja yhdenvertaisuutta."

Vastaukset 57
Vanhimmat
Hyvä että poliittisia aloitteita priorisoidaan, painotetaan, konkretisoidaan.
Tämä kuuluu yhtenä keskeisenä osana Vapaa-ajattelijain liiton hallitusohjelamapoliittisiin tavoitteisiin. Löytyy nettisivuilta.
Nuo tavoitteet ovat ikään kuin "ikäjärjestyksessä". Voisivat olla jotenkin muutenkin ryhmiteltynä: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2018/12/31/vapaa-ajattelijain-liiton-hallitusohjelmatavoitteet/
Kesäkuussa 2018 eduskunnan suuressa salissa nostettiin esiin tämä näkökulma:
"Hyvä katsomusopetus ei kuitenkaan ole ensisijaisesti uskontojen esittelyä, vaan se lähtee opiskelijoiden omasta ilmiö- ja elämismaailmasta. Valtaosa nuorille tärkeistä etiikkaan ja arvoihin liittyvistä kysymyksistä ei liity uskontoon. Ylipäätään uskonnot ovat vain pieni osa katsomusten kirjoa, eikä eettistä kasvatusta ja arvokeskustelua ole syytä lähtökohtaisesti ankkuroida uskontoihin. "
On todellakin puhdasta kahmintaa kirkolta estää lapsikasteen saaneita opiskelemasta muita katsomusaineita.
Kirkko tietysti kahmii minkä saa. Vastuu eduskunnalla, joka viimeksi kesäkuussa 201o äänesti asiasta.
Tarkennuksena. Viimeinen ratkaiseva äänestys oli lukiolain yhteydessä kesäkuussa 2018.
Antivapari häiritsee taas palstan toimintaa , siten myös toimintaa ET:n vahistamiseksi ja avaamiseksi.
Joo, no ei sitä ET:tä täällä kyllä vahvisteta. Eduskunnassa taas on ihan omat antivaparit, jotka tekevät asian eteen kaikkensa. Tosin siellä ne taitaa olla enemmänkin uskiksia kuin täällä.
Asia sai laajaa tukea Uudenmaan vaalipaneelissa viime viikolla. entä tänään Helsingin vaalipaneelissa Oodissa?
Asia sai laajasti tukea vaalipanelisteilta eilen. Ei vaikuttanut aprililta.
No tämähän oli positiivinen uutinen.
Vaaliteltoilla ja -toreilla puheeksi. Edistämisiin.
ET ei ole nyt JOS vaan KUN. ET on oppiaine, ja oppiaine- ja tuntijoasto peruskoulussa ja lukiosa on vast'ikään päätetty ja sitä ollaa ottamassa käytäntöön.
ET:n avaaminen vahvistaa uskonnottomien oikeuksia, koska ET:n opetustarjonta paranee oppilasmääärän kasvaessa. Vajaakäyttö pois, lapset oikeuksiinsa.
Opetussuunnitelman mukaan opetuksen tulisi olla uskonnollisesti ja katsomuksellisesti tunnustuksetonta. Silti jumalanpalvelusten ja aamuhartauksien ruletti pyörii useimmissa kouluissa. Toisin sanoen, ops ei vielä takaa mitään.
ET lakkauttava ns. yhteinen katsomusaine olisi tällaisessa tilanteessa uskonnottomien oikeuksien kannalta erittäin riskinalainen, koska edes sen hyväkään opetussuunnitelma ei välttämättä toteutuisi, vaan entiset uskonnonopettajat/luokanopettajat opettaisivat melkein kuin ennenkin. ET olisi lakkautettu ja ET-opettajat muissa hommissa.
Ei ole mitään takeita siitäkään, että edes opetussuunnitelmasta tulisi kovin hyvä, jos uskontojen opettamisella olisi suuri sija ko. oppiaineessa. Ei kuitenkaan olisi mielekästä, että asioita tarkastellaan ensi sijassa sen kannalta, mitä eri uskonnot asiasta sanovat. Esim. Norjassa jopa ihan parlamentti on vahtinut, että sikäläisessä uskontotiedossa pitää tarkastella asioita pääasissa kristinuskon kannalta.
ET:n erityinen ansio on, että eettisiä ja filosofisia asioita tarkastellaan muulta kannalta kuin uskontojen kannalta.
ET:n saavutukset tulee säilyttää isommassa uudistuksessa. Yksi tapa sen turvaamiseen voi olla malli, jossa opetus on osittain yhteistä ja osittain eriytettyä.
Nyt on ET:n vahvistamisen aika. Yksi osa vahvistamista on ET:n avaaminen kaikille, jolloin sen oppilasmäärää saadaan lisättyä. Samoin uskonnon opetus vähenee oppilas oppilaalta.
Pääkirjoituksen lopussa todetaan myös seuraavaa:
"Tulevaa lukuvuotta 2019-20 ajatellen vapaa-ajattelijat toimivat elämänkatsomustiedon oppilasmäärän lisäämiseksi sekä aineen opetusjärjestelyjen edelleen kehittämiseksi. Kaikille ekaluokkalaisille tulee opetustarjonnassa taata mahdollisuudet ET:n opiskelun aloittamiseen. Kaikilla luokka-asteilla on mahdollista vaihtaa uskonnonopetuksesta elämänkatsomustietoon lukuvuoden vaihtuessa. Yhä useammat ei-uskonnolliset vanhemmat korjaavat lapsen muodollista uskonnollista asemaa erottamalla lapsen kirkosta siten mahdollistaen ET:n valinnan katsomusaineeksi.
Ilmenee pyrkimyksiä ET:n likvidoimiseen. Useissa paikallisissa katsomusaineiden yhteisopetusjärjestelyissä ET:n opetussuunnitelma ei toteudu. AVI:n ja OPH:n linjaukset ohitetaan härskisti. On monenlaista häärijää kaalimaalla. Vapaa-ajattelijain liitto tukee vanhempia, jotka haluavat turvata lapsensa oikeuden ET:n opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen."
Tuo viimeinen kappale viitannee samassa lehdessä julkaistuun kahen Opetushallituksen opetusneuvoksen kirjoitukseen, jossa todetaan erää paikalliset opetusjärjestelyt laittomiksi.
Opetushallituksen opetusneuvos Satu Elo ja yksikön päällikkö Ulla Laine kirjoittavat kriittisesti paikallisista järjestelyistä, joissa uskontoa ja elämänkatsomustietoa opetetaan samalla tunnilla.
”Opetussuunnitelman perusteet on laadittu niin, että eri aineet opetetaan erikseen.”
”Katsomusaineita on kaksi, uskonto ja elämänkatsomustieto. Uskonto jakaantuu eri uskontojen oppimääriin. Erilaisten opetussuunnitelmien vuoksi kahden katsomusaineen opettaminen yhdessä on parhaimmillaankin mahdollista vain hyvin vähäiseltä osin. Opettajallakaan ei yleensä ole monen katsomusaineen pätevyyttä. Uskonnonopettajan kelpoisuudesta on erillinen säädös kelpoisuusasetuksessa.
Osa kunnista on kirjoittanut paikallisen opetussuunnitelman yhteiseksi kaikille katsomusvaihtoehdoille ottamalla siihen aineksia eri oppiaineista ja oppimääristä. Tällöin on luotu ihan uusi oppiaine. Oppiaineista päättäminen on kuitenkin eduskunnan tehtävä, ei paikallisen opetuksenjärjestäjän tai koulun – ei edes Opetushallituksen. Tällaisen oppiaineen opetus on lainvastaista. Samalla vaarannetaan oppilaitten oikeus oman katsomusaineen opetukseen.
Opetussuunnitelman perusteet on laadittu niin, että eri aineet opetetaan erikseen. Opetuksen tavoitteet ja sisällöt määritellään valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa. Niissä määriteltyjä oppiaineita ei voida muuttaa toisenlaisiksi paikallisessa opetussuunnitelmassa. Jos näin tehdään, oppilaat jäävät vaille heille lainmukaisesti kuuluvaa opetusta. Sen sijaan opetusjärjestelyt ovat paikallisen opetuksenjärjestäjän ja koulun päätettävissä.
Katsomusaineiden opetusjärjestelyistä on tehty useita kanteluita eduskunnan oikeusasiamiehelle ja aluehallintoviranomaisille. Ratkaisuissa on linjattu muun muassa, että oppilas opiskelee aina omaa katsomusainettaan ja yhteisenä voidaan opettaa vain kaikkien opetussuunnitelmien täysin yhteneviä kohtia. Samoin on todettu, että oppilas on oikeutettu oman katsomusaineensa opetukseen eikä ole velvollinen opiskelemaan muiden katsomusaineitten sisältöjä. Lisäksi muistutetaan opettajan kelpoisuudesta.
Katsomusaineiden opetukseen liittyvät myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen kirjaukset, joissa todetaan, että vanhempien vakaumusta on kunnioitettava uskonnon opetuksen ohella myös koulujen muussa toiminnassa. Lisäksi jokaisella on oikeus olla tuomatta esiin omaa vakaumustaan.
On hyvä, että koulut kehittävät uusia opetusjärjestelyjä ja miettivät uusia keinoja opetussuunnitelman toteuttamiseksi. Samalla pitää kuitenkin huolehtia, että oppijoita kohdellaan yhdenvertaisesti. Opetussuunnitelma velvoittaa koulut yhteistyöhön huoltajien kanssa. Ei ole oikein, että huoltajan tarvitsee tehdä virallinen kantelu tullakseen kuulluksi.”
Tiukkaa tekstiä! Tukee huoltajia, jotka haluavat lapsilleen ET-opetusta.
Kyllä, myös kyseenalaisesta opetusjärjestelystä voi ja pitää kannella.
Tärkeä näkökulma. Myös tästä on syytä tehdä kanteluita. Kantelupukki varmaan palvelee tässäkin ongelmassa.
Uudella eduskunnalla ja hallituksella parannuksen paikka.
Ohjelmaa kuulemma valmistellaan jo. Kesäkuun 2018 äänestyksen pohjalta asia voisi nousta mukaan.
Eilen oli Kriittisen korkeakoulun paneeli. ET:n avaaminen sai useamman panelistin tuen. Ihmisoikeuskysymys.
”Elämänkatsomustiedon opetukseen osallistumista rajoittaa se, että siihen osallistuminen ei ole mahdollista edes huoltajan pyynnöstä, jos lapsi kuuluu uskonnolliseen yhdyskuntaan, jonka mukaista uskonnonopetusta järjestetään. Vastaavat säännökset sisältyvät lukiolakiin. Oppilaiden enemmistön mukaiseen uskontokuntaan kuuluvalla lapsella ei ole oikeutta opiskella elämänkatsomustietoa. Sääntely on siten yhdenvertaisuutta loukkaavaa ja lapsen oikeuksien sopimuksen 2 artiklan vastainen.” (Lapsiasiavaltuutettu kertomuksessaan eduskunnalle (helmikuussa 2018, sivu 154.)
Viestiä uudille kansanedustajaille. Äänestäjiltä. Kysy, miten kansanedustajasi suhtautuu,
Nouseeko esille tunustuksettomassa tilaisuudessa ennen eduskunnan avajaisia torstaina?
Puhujilla on vapaat kädet. Tilaisuus on rento mutta juhlallinen.
Ei taida sisältyä rinteen kysymyksiin puolueille. On kuitenkin koulutuspolitiikassa erityiskysymys resurssikehyksiin verrattuna.
Ei tällainen yksityiskohta sentään hallituskysymyksiin kuulu. Hyvä jos hallitusohjelman sivulauseeseen saisi. Siihenkin tämä on vähän pieni asia.
Riippuu paperin yksityiskohtaisuudesta.
Toki. Mutta jotta tämä tulisi hallitusohjelmaan, sen pitäisi arvatenkin olla jonkun lempiasia. Vrt. edellisessä ohjelmassa Soinin vaatimuksesta mukana ollut "Lex Vennamon" kumoaminen, joka sitten Sinisten erkaannuttua puri Soinia itseään. Samantapainen oli epäilemättä Keskustan vuoksi laitettu maininta hevonpaskasta kirjaimellisesti.
Mitä Sinä voit tehdä asian eteen? Nyt.
Niin, kyllä tässä on nyt useilla ihmisillä vsikuytamisen mahdollisuuksia. Yleensä kansanedustajiin, ja erityisesti koulutuskysymysten vaikuttajiin. Omimmissa puolueissa ainakin.
Vapaa-ajatteloilla näyttää olevan eräänlaista täsmätoimintaa yhteiskuntavaikuttamisessa.
Kyllähän tässä hallitusneuvottelijoiden vetäjälläkin on aika iso rooli. Kun niin pitkälle päästään. Tsemppiä!
Niin, hallituspohjan jälkeen käynnistynevät alakohtaiset työryhmät.
Foorumin antivapari puolustaa koulujen pakkouskontoa.
Tällainen kuona alas! Terv Antivapari
Tämä tavoite ei ole antivaparin suosiossa, koska puskee sitä alas kaikenlaisilla kuonasyytöksillään pvarpusarvirykäisyillä.
Hän voisi korjata tämän ajatuksen, jos haluaisi ilmoittaa, että siitä ei ole kysymys. Koska ei korjaa, johtopäätös on ilmeinen ja oikea.
ET:n kehittäminen on kärsinyt kouluikäistenlasten kirkoon kuulumisen "ylisuuresta" osuudesta, kun kirkosta eronneet vanhemamt eivät olekaan erotttasneet lapsiaan saman tien. Tässä kuvaajaa tilanteesta - ja sen yleisesti myönteisestä kehityksestä - eri ikäryhmissä. https://aijaa.com/acsfrU?
Vauvojen kastaminen vähenee. Tässä kirkolliskokouksen tuskittelua vauvakasteasiassa. Jutussa ei kuitenkaan kerrota, että kaste aiheuttaa vauvalle myös kirkon juridisen jäsenyyden, joka estää pääsyn et-opetukseen. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006098462.html
Tämä on Suomen Humanistiliiton ja Vapaa-ajattelijain liiton yhteinen esitys:
1. Elämänkatsomustiedon avaaminen
Elämänkatsomustiedon (ET) avaaminen kaikille valittavissa olevaksi katsomusaineeksi on saanut laajan tuen mm. lukiolain käsittelyn yhteydessä annetuissa lausunnoissa. Nykytilanne rikkoo yhdenvertaisuutta ja lapsen oikeuksien sopimusta. Muutos voidaan tehdä nopeasti peruskoulu- ja lukiolakien teknisesti pienillä muutoksilla, eikä muutoksen käyttöönotto edellytä opetussuunnitelmien ja oppimateriaalien uusimistarvetta.
Varmistelisin vaan, että tokihan hallitusohjelman tekijät ovat saaneet tietoa?
Eikö ole hävettävää puolustaa kirkon jäseneksi joutuneiden lasten ja nuorten uskonnollista holhousta. Hävettääkö?
Toivottavasti tästä ei tarvitse tehdä kansalaisaloitetta!
Se ollisi jotenkin nöyryttävää, jos ei nyt näillä esitetyillä vauvoilla perusteilla asiaa saataisi hallitusohjelmaan.
Ei kai tämä nyt vaan pääse unohtumaan, kun on niin monta rautaa tulessa...
Lähetäpä Sinäkin oman viestisi asiasta. Kiire jo.
Tämä siis on sekä Humanistiliiton että Vaparien ykköstavoitteita.
Voitko Sinä vielä jotenkin vaikuttaa hallitusneuvottelijoihin?
OPH;n pääjohtaja vahvistaa vastauksessaan lähettämääni viestiin, että uudistus voitaisiin saattaa melko nopeastikin voimaan. Terv. Esa Ylikoski
"Hei,
kiitos viestistäsi! Voimassa olevien lakien mukaan elämänkatsomustietoa (et) opetetaan uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomille oppilaille. Lisäksi et-opetukseen voivat osallistua ne oppilaat, joille ei järjestetä heidän oman uskontonsa opetusta. Et-opetuksen avaaminen uskonnon opetuksen vaihtoehdoksi kaikille oppilaille vaatisi perusopetuslain ja lukiolain muutoksen. Opetuksen sisältöihin opetussuunnitelman perusteissa ja opetussuunnitelmissa ei tarvitsisi välttämättä puuttua, joten siinä mielessä uudistus voitaisiin saattaa melko nopeastikin voimaan. Asia on Opetushallituksen tiedossa, ja muutoksen tekeminen edellyttää opetus- ja kulttuuriministeriöltä asiaa koskevan lainsäädännön muutosesityksen tekemistä ja antamista eduskunnalle.
Ystävällisin terveisin
Olli-Pekka Heinonen"
Argumentit ovat edelleen päteviä. Niillä pitää vaan vakuuttaa Keskustan edustajat. Viime vuonna lukiolain eduskuntakäsittelyssä avaamisesitys sai tukea SDP:n, Vihreiden ja -Vasemmiston kansanedustajilta.
Rippikoulunuori Annika Saarikko ei ainakaan ole antanut mitään lupaavia merkkejä.
Li Andersson kirjoittaa twitterissä Saska Saaarikoskelle, joka kehui 8-vuotiaan Lennin kysymystä Helsingin Sanomissa.
@liandersson
"Erittäin hyvä kysymys. Oma näkemys on että ET voisi olla valinnainen kaikille. Tämä meillä parhaillaan selvityksen alla."