Kolme ministeriötä on julkaissut virkamiesraportin Voiman Venäjä, jossa varoitellaan taas kerran Suomea Venäjältä uhkavasta hyökkäyksestä. Tämän uhkan vuoksi Suomen olisi oltava entistä tiiviimmässä yhteistyössä NATO-maiden johtaman EU:n kanssa. Kyseessä on taas kerran ”arvovaltainen” kannanotto, jonka tavoite on valmistaa pohjaa Suomen NATO jäsenyydelle. Venäjä, jonka sotilasbudjetti on 7 % NATO-maiden budjetista, valmistelee valtamedian ja virkamieseliitin jatkuvasti syöttämän propagandan mukaan hyökkäystä länteen ja siksi Suomenkin on varustauduttava ja liityttävä läntiseen puolustusliittoon.
Venäjä on Putinin aikana luopunut Jeltsinin aikaisesta Yhdysvaltain sanelemasta politiikasta, joka vei maan talouskatastrofiin ja oli tekemässä siitä amerikkalaisten alusmaan. Ehdotonta maailmanherruutta vaativa Yhdysvallat käynnisti vastatoimena sotilaallisen ja propagandakampanjan, jossa valmistellaan yhteenottoa Venäjän kanssa maan johdon vaihtamiseksi uusiin nukkehallitsijoihin. Useat Euroopan NATO-maat ja myös Suomen NATO-jäsenyyden ajajat ovat tukeneet varauksettomasti USA:n Venäjä-kampanjaa, jonka olennainen osa on kaikkien Venäjän rajavaltioiden, myös Suomen, valmistaminen tulevaan yhteenottoon asevarustelun ja hillittömän propagandan avulla.
Suomen liittyminen NATO:on (mitä kannattaa vain viidesosa suomalaisista) kannustaisi Yhdysvaltoja entisestään Venäjän vastaisen sotilaallisen konfliktin aloittamiseen. Jos Venäjä ja NATO joutuvat aseelliseen konfliktiin, tämä voi laajeta milloin tahansa ydinsodaksi, joka tappaa meidät kaikki. Miksi Suomen ministeriöt eivät ole huolestuneet todella suurista turvallisuusuhkista kuten ydinsodasta ja ilmastomuutoksesta? Miksi ne ovat valmiita näitä uhkia entisestään lisäämään?

Vastaukset 3
Vanhimmat
”Miksi Suomen ministeriöt eivät ole huolestuneet todella suurista turvallisuusuhkista kuten ydinsodasta ja ilmastomuutoksesta? ”
Siksi, että raportti käsitteli Venäjää!
”Miksi ne ovat valmiita näitä uhkia entisestään lisäämään?”
Raportti arvioi olemassa olevan tilanteen eikä ”lisää” yhtään mitään!
Milloin saadaan vastaava bruju huolestuneisuudesta jenkkien uhkan takia?
Uhat maailmarauhalle kun tuppaavat kovi tulemaan sieltä suunnasta.
Ihme, että hallintokoneisto tuhlaa paukkujaan tuollaiseen turhaan kaknsan hyvinvoinnin kustannuksella.