Hampurilaiselle, sillä sehän on vihreää ekoruokaa jos mikä. Siinä ilmasto pelastuu kun jauhetaan kurakylkistä nautaa sämpylän väliin, ja hotkitaan lautasellinen ranskalaisia järjettömän kokoisen Coca-Cola mukin kera.
Koululaiset miekkarilta suoraan mäkkäriin
Tyrnä.olo.kakaralla
26<50
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Suomessa ei kasva muuta kuin heinää. Ihminen ei syö heinää. Lehmä syö heinää. Lehmästä saa juuston ja pihvin. Lehmänlanta antaa kasvun viljalle. Viljasta saa sämpylän.
Tarkoitit varmaankin kuivaheinää, etkä tuorerehua.
Et sitten tiennyt tuon kuivaheinän sadon olevan määrältään ja laadultaan hyvä vain kerran tai kaksi kymmenessä vuodessa, maamme sääoloista johtuen.
Heinä on yksi kilpailukykyisimmistä kasveista mitä Suomessa voidaan viljellä. Heinä kasvaa täällä tien pientareillakin niin hyvin että se pitää niittää pois, Espanjassa ei tarvitse tien pientareita liiemmin niitellä. Siellä parempia kasveja ovat vaikka appelsiinit ja oliivit
Eläimille rehuksi tarkoitettua heinää ei kukaan viljele teiden pientareilla, sen kieltää jo EU-direktiivitkin.
Mutta eikös olekin ihme juttu, kun kaiken maailman rehut kukoistaa juuri tien pientareella kesäaikaan pelkän sateen voimin ja pakokaasuista huolimatta.
Aikansa kutakin. Koulukkaat höynäytetty viherpunikkien kelkkaan pelotelulla, jossa ahdistuvat lapsoset.
Ai höynäytetty? Lapsethan itse ovat fiksumpia kuin aikuiset, tietävät ilmastonmuutoksestakin kaiken! Aikuiset ne saisivat hävetä tietämättömyyttään ja laiskuuttaan!
Niinhän sitä sanotaan että 15-vuotiaana ihminen on viisaimmillaan. Tietää kaikesta kaiken. Tai ainakin uskoo tietävänsä. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sen vähemmän hän tajuaa tietävänsä. Todella viisas ihminen tietää paljon tavallisiin ihmisiin vrt. mutta tietää silti tietävänsä kovin vähän.
Nyt voi kysyä, kuka, ketkä ja miksi ovat provosoineet nämä "kaikkitietävät" pikkulapset mielenosoitukseen, jonka tarkoitus lienee "edistää väistämätöntä globaalin muutoksen edistymistä pistämällä suomalaiset maksamaan maailman edestä"?
Pelottavan hyvn on kuplassaan elävä punaviherväki onnistunut tässä. 1970-ja -80 luvuilla tämä samankaltainen väki pelotteli lapsia ydinsodan uhalla mm. neutronipommilla. (siinä vaiheessa NL ei ollut vielä onnistunut kehittämään vastaavaa ydinasetta. Mutta heti, kun se onnistui, mielenosoitukset tästä vaimennettiin ja neutronipommi todettiin NL:n omistuksessa "rauhanaseeksi") Monet muistanevat vielä vihervasemmiston ja NL:n masinoiman "rauhanjunankin" noilta ajoilta?
Lasten pelottelu on nyt siis kova juttu ilmastopeikolla. Meidän naapurissa asuu miltei 150-miljoonainen kansa, joka ei korviaaan lotkauta ilmaston muuttumisille ja omalle luonnon paskaamiselleen. Lapsia kusetetaan, että he voivat tuohonkin vaikuttaa!
Kyllä tämä ilmastovouhotus ja vanhustenhoidon ongelmat unohtuu vaalien jälkeen. Sitten aletaankin katsoa mitä veroja voisi korottaa, keneltä voisi leikata sillä maassamme notkuvat moniosaajat ovat edelleenkin muonavahvuudessa.
Aivan selkeästi on kyseessä vaalitemppu.
Joskus aikaisemmin kakarat usutettiin rauhanmarssille ydinpommia vastaan. Samat vihervasemmistolaiset olivat silloinkin asialla.
Politikointi ei kuulu oppivelvollisuuden alaiseen peruskoulun opetussuunnitelmaan!
Meidän aikana 70/80-luvulla peruskoulussa tälläisiin lakkoihin osallistumisesta olisi tullut seuraamuksia, koska kyseessä on oppivelvollisuuteen perustuva opetus, jolle laissa on määritelty aikarajat.
Mutta, nykyinen viherpunikkien hallitsemassa peruskouluopetuksessa voidaan näköjään tuon tuostakin mennä "lakkoon" ihan millä tahansa perusteluilla, vaikka kyseessä on oppivelvollisuus. Vähän sama asia, kuin varusmiespalveluksen aikana kieltäytyisi palveluksesta.
Politikointi ei todellakaan kuulu peruskouluun, koska siellä olevat lapset ja nuoret ovat liian helposti johdateltavissa ja aivopestävissä. Jokainen nuori saa muodostaa itse oman poliittisen kantansa, kunhan on ensin täysi-ikäinen ja muutenkin vastuussa omista tekemisistään.
Mutta, näyttää Suomessakin tämä joidenkin piirien masinoima ympäristöfasismi saavan yhä huolestuttavampia piirteitä! Kuitenkin fakta on se, että suurin osa kaduilla ja toreilla mieltään osoittaneista ei käytännössä itse kykene lunastamaan näitä vaatimuksiaan omilla valinnoilla ja teoilla, koska keskiluokkaisesta elämästä on vaikea luopua.
Suurelle osaa näistä "mielenosoittajista" kelpaavat edelleen
1) lomamatkat ulkomaille etelän turistikohteisiin
2) talvilomareissut laskettelukeskusten tekojäädytettyihin laskettelurinteisiin ja hiihtoladuille
3) kesällä joka viikonloppuiset vietot kaukana kesämökillä, jonne mennään tietysti omalla autolla - siitä kun ei aiheudu minkäänlaisia päästöjä
4) isukin tai äidin toimesta tapahtuvat viennit ja tuonnit kouluun tai koulusta tai harrastuksiin, jne. - täysin päästöttömällä autolla tietenkin
5) materialismi, mitä tulee vaatteisiin, puhelimiin, jne.
Periaatteellisesti on aina helppo osoittaa mieltä, kunhan vain itse ei tarvitse tehdä mitään asioiden eteen, joten vaaditaan muilta tekemään ja uhrautumaan. Kun kyseeseen tulee omat valinnat, kummasti se luonnon "suojelu" unohtuu...
Vihervasemmistopunikkikin osaa "suojella" luontoa, kun pääsee politikoksi, jolloin matkustelu yhteiskunnan piikkiin lukuisilla taksimatkoilla lisääntyy huomattavasti - luonnon suojelun nimessä tietenkin...
iskä ja äiskä vie petterit ja nellit ja hakee...autoilla.
sitten pihville lentämällä lontooseen "maailmankansalaisena" shoppailemaan lapsityövoimalla tehtyjä kenkiä ja vaatteita.
Lapset syövät mäkkärissä nykyään useita kertoja viikossa. Kotona ei laiteta ruokaa, kun ruoka-aikoja ei tunneta. Jokainen syö mitä kaapista löytää ja räplää kännykkäänsä.
Tuosta puuttuu enää ne äidin antamat autokyydit kaupunkimaasturilla, ja lopputuloksena on läskit kakarat.
Aloittaja taas osoitti, ettei Mensan jäsenyyttä saa, kun ÄO on 74.😨
Sinä taas osoitit sen että käytit jo oman argumenttisi ja henkilöhyökkäät pilkkaamisella ja asialla mitä itse pelkäät kaikista eniten.
Eli tyypillinen nettipalstatrolli jolla ei ole perusteluja mihinkään.
Otamme osaa alhaisen älykyysosamääräsi johdosta.
Missä olet sen muuten mittauttanut.
"Aloittaja taas osoitti, ettei Mensan jäsenyyttä saa, kun ÄO on 74"
Näytät olevan vähälahjaisen perheen jälkeläisiä.
"Aloittaja taas osoitti, ettei Mensan jäsenyyttä saa, kun ÄO on 74.😨"
Olet vainoharhainen jos kuvittelet, että aloittaja paljasti sinusta jotain tuollaista.
Toikohan jompikumpi vanhemmista minttujasmiinansa miekkariin ihan omalla turbocitymaasturillaan ja haki sitten mäkkäriin hyvin ansaitulle kasvispurilaiselle ja luonnollisesti kevytcolaa ruokajuomaksi?
Älykkyydellä briljanteerava hum.kandi purkaa vihreyden tuomia patoumia, kun viherpunikit yrittävät saada vaalikarjaansa liikkeelle valjastaen äidin kullanmurut miekkarille, ja kertomalla pahoista persuista yhteisellä BigMac-hampurilaisella.
Nuoret ja aikuisetkin ovat kyllästyneet syömään pelkkiä keitettyjä pottuja, sianrasvaa, talkkunoita ja juomaan litratolkulla lehmänmaitoa.
Eikä ihme, sillä ruokavalionne kuulostaa melko tylsältä.
Pullamössöläiset kävivät vähän osoittamassa mieltään kansalle. Jaahas, nyt loppui sitten mielenilmaisu joten eikö lähdetä mäkkärille syömään kun on kerran vapis skolestakin. Mailmaa on nyt sitten paranneltu joten kotiin pelamaan pleikkaria ja syömään sipsejä.
Viikonloppuna mennään sitten kesämökille tai laskettelukeskukseen, molempiin melkoinen ajomatka mutta isoruokaiseen kaupunkimaasturiin mahtuu koko perhe.
Vanhempien pikku ilmasto-marionetit, joiden aatteen syvyyden näkee käytännössä lihansyönnista ja epäeettisten suuryhtiöiden tukemisesta :DDDD
Vihervasemmisto on siis tehnyt koululaisista itselleen sätkyukon, ja yrittää lakaista maton alle haittamaahanmuuton ongelmineen tällä ilmastokikkailulla.