Ovatko ydinvoimalat tuhonneet meremme?

Näin iäkkäänä sitä muistelee mielellään nuoruuttaan jolloin oli kaikki paremmin ja elo huoletonta ja osin onnellistakin. Ei ollut tätä rasittavaa tiedon määrää joka nyt harteitamme painaa.

Asuimme Vallilassa ja usein äitini laittoi minut Hakaniemen torille ostamaan silakoita ja hallista kissalle keuhkoa. Keuhko ei maksanut oikein mitään eivätkä silakatkaan.
Muistan hyvin kuinka silakat vielä hyppivät laatikoissaan ja eloisat torimummut ne paketoivat sanomalehtiin. Terveisiäkin lähettivät. Ostokset maksoivat 50 penniä ja lopuilla sain jäden ja vähän karkkiakin. Markan olin saanut mukaani.

Äiti sitten niitä silakoita paistoi pannulla. Haju ei natsannut mutta muuten ne olivat laihanluikulle naperolle taivaallisia...

Menkääpäs nyt torille. Myytävänä on ainoastaan viikon vanhaa suolattua savukalaa. Kaupasta saa norjalaisia kalapuikkoja; tosin ne ovat tuoreita. Allaslohia meille myös myydään.

Sitten tuli aika kun merisilakoista alkoi löytyä yksisilmäisiä. Niistä sanottiin että eipä huolta jos niitä syödään vain kerran viikossa.
En muista kerrottiinko että epämuodostumat johtuivat Loviisan voimalan lauhdevesistä? Tuskin.

Nyt merikalastusta valvotaan todella tarkasti vai onko se lopetettu jo kokonaan?
9173
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Itämeri on määritelty maailman radioaktivisimmaksi mereksi. Samaa on sanottu irlannin merestä. jota saastuttaa Sellafieldin ydinkompleksi. Sen radioaktiivisia päästöjä on havaittu Itämeren levissä.

1Äänestä
  • "Itämeri on määritelty maailman radioaktivisimmaksi mereksi."
    Jospa palstan huippulinkkaaja laittaisi vahvistukseksi jonkun linkin?
    Vai eikä Greenpeaceltakaan löydu yhtäkään?

    Äänestä

  • Kartan mukaan voimaloita on niin paljon ettei niitä pysty laskemaan.Alueella ruotsin
    eteläkärjestä italiaan saakka,ja sieltä englannin lähelle.Maailmassa on noin 450 ydin-
    voimalaa,joissa tonnikaupalla radioaktiivistä polttoainettä ja jätettäLoppusijoitus
    kuin tikittävä aikapommi.50 v kuluttua kuparikapselit syöpyneet puhki ja kuka menee
    sitten laittamaan jätteen ehjään säiliöönFukushimassa robotit hyytyy 2 tunnissa..
    Varmasti itämereen on puotettu jätteitä.Kun tynnyrit syöpyvät puhki karkaa säteily
    ja kaikki muutkin myrkylliset aineet veteen..

    Äänestä

  • Säteily kirjoitti:

    Kartan mukaan voimaloita on niin paljon ettei niitä pysty laskemaan.Alueella ruotsin
    eteläkärjestä italiaan saakka,ja sieltä englannin lähelle.Maailmassa on noin 450 ydin-
    voimalaa,joissa tonnikaupalla radioaktiivistä polttoainettä ja jätettäLoppusijoitus
    kuin tikittävä aikapommi.50 v kuluttua kuparikapselit syöpyneet puhki ja kuka menee
    sitten laittamaan jätteen ehjään säiliöönFukushimassa robotit hyytyy 2 tunnissa..
    Varmasti itämereen on puotettu jätteitä.Kun tynnyrit syöpyvät puhki karkaa säteily
    ja kaikki muutkin myrkylliset aineet veteen..

    Neukut dumppasivat meriin useita ydinreaktoreita sellaisenaan käytettyine ydinpolttoaineineen eli polttoaine jätettiin reaktoriin ja hela hoito upotettiin merenpohjaan, plumpsista vaan. Samaa harrastettiin kyllä muuallakin.

    en.wikipedia.org/wiki/Ocean_disposal_of_radioactive_waste

    Jos tuosta olisi ollut merien tuhoajaksi niin meret olisivat jo tuhoutuneet. Paikallisia haittoja toki ja dumppauspaikan ympäristössä lisääntynyttä radioaktiivisuutta. Öljynporaajilla on vaaran paikka siinä, että neukkujen reaktoreiden ja jätesäiliöiden dumppauspaikoista ei ole näin jälkeenpäin mitään tietoa.

    Äänestä

Näin iäkkäänä stuxnakki trollaa.

Äänestä

Ydinvoimalan lauhdevesi on jäähdytysvettä, joka ei ole radioaktiivista. Suurin itämeren saastuttaja on itänaapurin jätevedet. Pietarista on laskettu Suomenlahteen paskavesiä ihan näihin päiviin asti.

Vasta muutama vuosi sitten sinne rakennettiin jätevedenpudistamo. Vai onko se vieläkään valmis.? En ole varma ??

Äänestä

Minä muistan tosi hyvin että Suomenlahden silakoiden epämuodostumia alettiin havaitsemaan vasta kun Loviisan voimaloiden lauhdevesiä alettiin laskea Suomenlahteen.

Kaikkea koitetaan täällä pistää Venäläisten syyksi vaikka itse tuhoamme omia meriämme.

Hra Pietarista.pierut.mereen väittää etteivät ydinvoimaloiden lauhdevedet olisi radioaktiivisia. Väite on naurettava.

Loviisan voimala on tuhonnut Suomenlahden.

Äänestä
  • "Loviisan voimala on tuhonnut Suomenlahden."

    Stuxnakki on ihan itse tuhonnut stuxnakin uskottavuuden.

    Äänestä

Ei ehkä kerrottu, että johtuisi Loviisan laudevesistä, kun ei johtunut. Kysymyksessä olivat silloisen Vuorikemian jätevedet Porin edustalla.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Porin_titaanidioksiditehdas

Ongelmat saatiin ratkottua jo vuosia sitten sielläkin, mutta sittemmin tehdas vaurioitui pahasti tulipalossa ja on lopettamisuhan alainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NakkiHaikeana kirjoitti:

Näin iäkkäänä sitä muistelee mielellään nuoruuttaan jolloin oli kaikki paremmin ja elo huoletonta ja osin onnellistakin. Ei ollut tätä rasittavaa tiedon määrää joka nyt harteitamme painaa.

Asuimme Vallilassa ja usein äitini laittoi minut Hakaniemen torille ostamaan silakoita ja hallista kissalle keuhkoa. Keuhko ei maksanut oikein mitään eivätkä silakatkaan.
Muistan hyvin kuinka silakat vielä hyppivät laatikoissaan ja eloisat torimummut ne paketoivat sanomalehtiin. Terveisiäkin lähettivät. Ostokset maksoivat 50 penniä ja lopuilla sain jäden ja vähän karkkiakin. Markan olin saanut mukaani.

Äiti sitten niitä silakoita paistoi pannulla. Haju ei natsannut mutta muuten ne olivat laihanluikulle naperolle taivaallisia...

Menkääpäs nyt torille. Myytävänä on ainoastaan viikon vanhaa suolattua savukalaa. Kaupasta saa norjalaisia kalapuikkoja; tosin ne ovat tuoreita. Allaslohia meille myös myydään.

Sitten tuli aika kun merisilakoista alkoi löytyä yksisilmäisiä. Niistä sanottiin että eipä huolta jos niitä syödään vain kerran viikossa.
En muista kerrottiinko että epämuodostumat johtuivat Loviisan voimalan lauhdevesistä? Tuskin.

Nyt merikalastusta valvotaan todella tarkasti vai onko se lopetettu jo kokonaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu