Rauhamarssit Suomessa! Lapset "reikania" vastustamassa
Lapsien poliittinen hyväksikäyttö on yleistyi myös Suomessa 1970-luvulla kun yhteiskuntaa yritettiin mullistaa ns. kouluneuvosto-uudistuksella, Pirkkalan monisteilla ja rauhanmarsseilla.
Kun aikuiset eivät halunneet sinne ihanneyhteiskuntaan niin ajateltiin, että marssitaan sinne sitten lasten avulla".
https://oikeamedia.com/o1-102106
Irvokas näytelmä jatkui pitkään.
Muistan kun vielä 1980-luvulla kouluissa paasattiin siitä miten lasten marssit ”pelastavat maailman” ja miten ”USA:n ohjukset uhkaa lasten elämää”.
Piti marssia niin ei tulisi maailmanloppua ja että ”se paha reikani” olisi kiltisti.
Stalinistinen metodi toimii taas
Nyt lapset on komennettu taas marssille.
Tällä kertaa ilmaston puolesta. Lasten ristiretken takana ovat kuitenkin aivan samat poliittiset voimat. Väri on vaihtunut vaikka päämäärä on sama ja metodit ovat täysin samoja.
Tulevien vaalien eteen on uhrattava kaikki. Lapsetkin.
Ilmastoa ei haluta pelastaa esimerkiksi kännyköiden akkujen tuotannon vähentämisellä. Laajenevat muistit ja netin plärääminen kuitenkin kuluttavat akkuja ja niiden valmistaminen tuhoaa maailmaa enemmän kuin mikään muu.
Älykännykkä on kuitenkin ihan niin välttämätön kun tehään tää vihreä ilmastovallankumous! Nii-ih! Sillai…
Koulurauhan puolesta!
Tulevissa vaaleissa päätetään monista asioista.
Esimerkiksi myös siitä, politisoidaanko koulu, tuodaanko sinne taksikyydeillä radikaaleja hihhuleita saarnaamaan omaa elämäntapaansa vai jätetäänkö lapset ja koulutus rauhaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.