Yksinelävien tulot verottomiksi

Yksin elävien pitäisi saada tulonsa verottomina koska heidän välttämättömät kulunsa ovat noin puolet suuremmat kuin parisuhteessa asuvien kulut. Perheettömien pitäisi myös päästä kodista ulos jollain tavoin että heidän elämästään ei muodostuisi elinkautista vankeustuomiota kodissa jota ei ole varaa kunnostaa edes.
Innostakaa yksineläviä työhön. Heidänkin palkastaan pitäisi jäädä jotain käyttöön ja säästöönkin. Yksinelävien pitäisi elämäntilanteensa takia olla myös oikeutettuja saamaan vapaana olevia työpaikkoja.
51<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Elinkautinen eristyssellissä jos ei ole varaa mennä minnekään. Yksinelävienkin pitäisi saada inhimillisyyttä edes hiukan osakseen.

1Äänestä
  • Eivät kaikki yksineläjät ole mitään hyvätuloisia uraihmisiä jotka eivät ehkä ole ehtineet vakinaistumaan. Joukossa on laidasta laitaan, ehkä suurin osa juuri syrjäytyneitä myös työelämästä tai jatkuvassa vaarassa syrjäytyä.

    1Äänestä

  • YksiMalli kirjoitti:

    Eivät kaikki yksineläjät ole mitään hyvätuloisia uraihmisiä jotka eivät ehkä ole ehtineet vakinaistumaan. Joukossa on laidasta laitaan, ehkä suurin osa juuri syrjäytyneitä myös työelämästä tai jatkuvassa vaarassa syrjäytyä.

    Se pieni eliittijoukko nostetaan aina esiin kun puhutaan yksinelävistä, vaikka se on häivävän pieni näytekappale. Nostamalla pieni eliittijoukko malliksi haudataan valtava ongelmakenttä.

    1Äänestä

  • eieliittiä kirjoitti:

    Se pieni eliittijoukko nostetaan aina esiin kun puhutaan yksinelävistä, vaikka se on häivävän pieni näytekappale. Nostamalla pieni eliittijoukko malliksi haudataan valtava ongelmakenttä.

    Vai pieni eliittijoukko on valinnut tuon elintavan, no valinnalla on hintasa.

    https://www.yksinasuvat.fi/

    Äänestä

  • erakko.voi.elää.halvalla kirjoitti:

    Vai pieni eliittijoukko on valinnut tuon elintavan, no valinnalla on hintasa.

    https://www.yksinasuvat.fi/

    "Yksiön neliöhinta on noin kolmannes korkeampi kuin kolmioiden tai suurempien asuntojen neliöhinta. Pienten asuntojen vuokrat ovat suhteessa kalliimmat."
    Linkissä puhuttiin asumisesta myös. Sanoisin vielä tuohon yksiöasiaan että yksiö sinänsä on jo tekijä mikä lisää yksinäisen kierrettä. Ei voi kutsua esimerkiksi sukulaisia yökylään eikä millekään harrastevarusteille ole tilaa kun harrastus kuin harrastus veisi ainakin sen yhden kaapin verran tilaa ja Suomessa tarvitaan vaatteita joka säälle, niin vaatteita on pakko säilyttää jossain.
    Mitä tulee eliittijoukkoon, niin heillä lienee varaa maksaa valintansa. Muista nyt taitaa olla kyse.

    Äänestä

Kukas sitten hoitaa hyvinvointiSuomen? Matutko? Voithan sinä valita tuon vaihtoehdon nytkin.

Äänestä
  • Ohan sen jo tässä kokenut että pitäisi häipyä koko maailman kartalta olemattomiin että muut pääsevät vauhtiin tosissaan. Kielestä ei niin väliä. Vanhuksetkin hoituu ilman yhteistä kieltä järkevää puhetta, onhan se viimeaikojen uutisista nyt kuultu.

    Äänestä

  • Tai halvalla elävästä tulee erakko.

    Äänestä

Itse jo saan verottoman tuloni yksineläjänä. Takuueläkeläisenä olen vapautettu myös YLE-verosta.

Äänestä

Tyypillinen+kokkepumainen+avaus.+Tuosta+vaan+42%+väestöstä+loppujen+totaalihoitoon.+Malli+on+suoraan+kuin+kepun+puoluekirjasta,+"mikään+ei+maksa+mitään,+senhän+maksaa+veronmaksaja,+eli+raha+meille+on+Herran+lahja".

1Äänestä
  • Mitä mahdat tarkoittaa että loppujen totaalihoitoon? Päin vastoin. Tarkoitus vapauttaa eristysselleissään kuolleen virkaa hoitavat suomalaiset potentiaaliset työntekijät töihin tuottaviksi kansalaisiksi jotka kykenisivät ilman yhteiskunnan apua vielä nauttimaankin omasta elämästään.

    Äänestä

  • Vai olenkin tämän koko kaakun hoitaja. Ilmankos kuristaa. Jos minulle suotaisiin happea ja elintilaa noin niinkuin yleensä, olisi oloni varmaan parempi.

    Äänestä

lähes kaikki verotus lopettaa....

Äänestä
  • Ei. Lapsiperheet voivat nauttia perheestään siellä seiniensä sisällä kunhan vain siitä huolehditaan että pääsevät työhön. Niillä kun on niin mukavaa ja se todellinen onni ja autuus ja sosiaaliset suhteetkin on kunnossa kun on perheen vanhempi.
    Että nostetaan perheellisten verotus niin kovaksi ettei niillä ole enää varaa muuhun kuin lapsiinsa.
    Oma valinta se varsinkin.

    Äänestä

  • Ja jos kaikkien lapsilla olisi kehnommat vaatteet niin kai koulukiusaaminenkin loppuisi. Vaikke vaatteiden takia ketään kiusatakaan, sekin on perheellisten propagandaa.

    Äänestä

  • Hyvä ajatus.
    Suomi on verohelvetti.
    Verojen rakastajat ei minun ääntäni saa, se on varma.

    Äänestä

Verotus on kuitenkin täysin päinvastoin. Yksineläjä maksaa paljon suurempaa veroa, kuin perheelliset. Ei ole mitään vähennyksiä, jotka vähentäisi verotusta. Esim. lapsivähennykset tekevät veroon melkoisen loven.

Äänestä
  • Toivottavasti lapselliset nauttivat sekä vähennyksistään että lapsistaan.
    Terveiset uppoavasta laivasta.

    Äänestä

  • Lapset tekevät myös sellaisen loven(huolimatta sun kauheista vähennyksistä) kukkaroon, että pitäisi vaatia, että yhteiskunta maksaa KAIKKI lapsista aiheutuneet KULUT tai saada tulot verottomana, jotta vanhemmillekkin jäis omaan elämään käyttöön jotain. Ei ihme, että syntyvyys putoaa. Tätä menoa haikara tuo ne ilmastopakolaisina persujen toiveesta. Tulee persuomisteisille vokeille taas käyttöä.

    Äänestä

  • lapsellinen kirjoitti:

    Lapset tekevät myös sellaisen loven(huolimatta sun kauheista vähennyksistä) kukkaroon, että pitäisi vaatia, että yhteiskunta maksaa KAIKKI lapsista aiheutuneet KULUT tai saada tulot verottomana, jotta vanhemmillekkin jäis omaan elämään käyttöön jotain. Ei ihme, että syntyvyys putoaa. Tätä menoa haikara tuo ne ilmastopakolaisina persujen toiveesta. Tulee persuomisteisille vokeille taas käyttöä.

    No kas kun et ymmärrä että muutkin voisivat niitä lapsia ehkä joskus tehdä ja saada jos ne pääsisivät sieltä kämpistään ulos edes. Mutta ollaan siis vankeina täällä todellakin, ehkä työssä käydään jos se edes on suotu.

    Äänestä

  • kuritushuone kirjoitti:

    No kas kun et ymmärrä että muutkin voisivat niitä lapsia ehkä joskus tehdä ja saada jos ne pääsisivät sieltä kämpistään ulos edes. Mutta ollaan siis vankeina täällä todellakin, ehkä työssä käydään jos se edes on suotu.

    Niin, ainoostaan kepuli voi olla noin avuton, että pitää tukea joka asiassa, jopa puolison/kumppanin hankkimisessa. Pitäisköhän veronmaksajan hoitaa panohommatkin?

    1Äänestä

  • jumma.kuttu kirjoitti:

    Niin, ainoostaan kepuli voi olla noin avuton, että pitää tukea joka asiassa, jopa puolison/kumppanin hankkimisessa. Pitäisköhän veronmaksajan hoitaa panohommatkin?

    Sen verran voisi verotusta keventää että pääsisi tosiaan ulos. Nyt röyhkeimmät taitaa hoitaa nuo kuvaamasi hommat. Sujuuhan se vaikka rappukäytävässä jos niikseen tulee. Mutta vähän nyt periyttäisin kuitenkin muutakin kuin eläimellisiä vaistoja näet. Onhan se käynyt selväksi että joillekin riittää vähempi.

    Äänestä

  • kuritushuone kirjoitti:

    Sen verran voisi verotusta keventää että pääsisi tosiaan ulos. Nyt röyhkeimmät taitaa hoitaa nuo kuvaamasi hommat. Sujuuhan se vaikka rappukäytävässä jos niikseen tulee. Mutta vähän nyt periyttäisin kuitenkin muutakin kuin eläimellisiä vaistoja näet. Onhan se käynyt selväksi että joillekin riittää vähempi.

    Onko kyse loppupeleissä veroista vai sipin luomassa 140 000 uuden työpaikan yhtenä uutena jäsenenä olemisesta, orpon sanoin: "Ja jos saa liian pientä palkkaa, niin siihen voi hakea jatketta toimeentulotuesta"?

    Äänestä

  • lantraaja kirjoitti:

    Onko kyse loppupeleissä veroista vai sipin luomassa 140 000 uuden työpaikan yhtenä uutena jäsenenä olemisesta, orpon sanoin: "Ja jos saa liian pientä palkkaa, niin siihen voi hakea jatketta toimeentulotuesta"?

    Sipit sulla on mahassasi. Ja ihan tiedoksi että toimeentulotuella saa ehkä halpaa leipää että pysyy siellä kurituhuoneessa hengissä kärsimässä.

    Äänestä

Lapsettomien yksineläjien eläkkeet pitää puolittaa, koska he eivät ole osallistuneet uusien eläkkeen maksajien hankkimiseen.
Siivellä eläjien ei pidä saada samoja eläkkeitä, kun niiden jotka ovat kustantaneet uusia eläkkeen ja veronmaksajia yhteiskuntaan. ( Kustannus lapsen kasvattamisesta , täysikäiseksi on n. 100000 €. )

1Äänestä
  • Kun tässä on käynyt selväksi että minä olen tämän kaakun hoitaja vaikka muut sen ovat sekä leiponeet että sen myös syövät.

    Äänestä

  • Missäs kohtaa olet laskenut että juuri sinulla on tuohon varaa tulevaisuudessa, siihen lasten kulujen maksamiseen nimittäin. Minä kun ajattelin tehdä niitä vähän myöhemmällä iällä kun elämä kunnolla alussa mutta vietiin mahdollisuudet jo alkuun kun meni työpaikka alta ja sitten uusikin työpaikka jne.

    Äänestä

  • Uskoisin että eläkkeitä leikataan kaikilta tulevaisuudessa. Eläkkeiden maksajiksi tehdyt työssäkäyvät lapsesi voivat sitten sinua avustaa. Kai ne sitten jaksaa työnsä ohella muutaman vanhuksenkin hoitaa.

    Lapsiahan voi tehdä eikä osallistu itse edes niiden hoitamiseen tai elättämiseen.

    Eikö tässä yhteiskunnassa ole mitään muuta osallistumista kuin lapsen tekeminen.

    Äänestä

  • lapseipelastaavanhuksen kirjoitti:

    Uskoisin että eläkkeitä leikataan kaikilta tulevaisuudessa. Eläkkeiden maksajiksi tehdyt työssäkäyvät lapsesi voivat sitten sinua avustaa. Kai ne sitten jaksaa työnsä ohella muutaman vanhuksenkin hoitaa.

    Lapsiahan voi tehdä eikä osallistu itse edes niiden hoitamiseen tai elättämiseen.

    Eikö tässä yhteiskunnassa ole mitään muuta osallistumista kuin lapsen tekeminen.

    "Eikö tässä yhteiskunnassa ole mitään muuta osallistumista kuin lapsen tekeminen."
    Ei ole. Ja jos jotain muuta osallistumista edes hautoo palkkatyö siirretään heti jollekin arvokkaammalle ihmiselle jolla on lapsia jos sinulla niitä ei ole.
    Lapsettoman osallistumista ei koeta arvokkaaksi. Kun niissä osallistumisissakin on niitä kahvitteluhetkiä jolloin pitäisi puhua lapsista.

    Äänestä

  • "Lapsettomien yksineläjien eläkkeet pitää puolittaa, koska he eivät ole osallistuneet uusien eläkkeen maksajien hankkimiseen."
    Mitä muita kidutusrangaistuksia haluaisit lapsettomille ihmisille järjestettävän?

    Äänestä

  • "Siivellä eläjien ei pidä saada samoja eläkkeitä, kun niiden jotka ovat kustantaneet uusia eläkkeen ja veronmaksajia yhteiskuntaan."
    Miten sinä voit olla varma että juuri sinun lapsistasi tulee tuottavia yksilöitä, tai yleensä kenen lapsista tulee mitäkin?

    Äänestä

Tiesittekö,+että+Australiassa+saa+tienata+verottomana+$18+000+vuodessa,+siis+ilman,+että+menee+lainkaan+veroa.+Ja+goods+and+services+-vero+on+10%.+Tavallaan+harmittaa,+että+läksin+sieltä+ja+palasin+Suomeen,+mutta+kotimaa+vaan+alkoi+äkkiä+tuntua+niin+rakkaalta.+Ja+onhan+se.+Pilattu+ja+jo+melkein+tuhottu,+mutta+oma+koti+kullan+kallis,+monella+tavalla.

Äänestä
  • Mitä kaikkea tuohon goods and servicesiin siellä Austaliassa kuuluu?

    Äänestä

  • Mutta olisi se hyvä että ne jotka mässää ja mällää myös maksaisivat.

    Äänestä

  • kuritushuone kirjoitti:

    Mitä kaikkea tuohon goods and servicesiin siellä Austaliassa kuuluu?

    goods and services = kauppatavarat ja palvelut

    Äänestä

  • kuritushuone kirjoitti:

    Mitä kaikkea tuohon goods and servicesiin siellä Austaliassa kuuluu?

    GST+on+sikäläinen+ALV.+Se+lisätään+suunnilleen+kaikkeen,+paitsi+prosessoimattomaan+ruokaan.+En+ole+seurannut+viime+vuosina,+onko+tuo+vero+noussut,+mutta+silloin+se+tuntui+korkealta+verolta.+Sitten+tulin+Suomeen+ja+täällä+on+älytön+yli+20%+alvi!+Todella+huono+juttu+varsinkin+pienyrittäjälle,+joka+tuottaa+palveluja+eikä+voi+saada+alvejaan+takaisin+esimerkiksi+raaka-aineiden+ostoista.

    Äänestä

Yksinelävät on merkittävä ryhmä. Jos verotusta tosiaan madallettaisin heidän kohdallaan sillä olisi iso kansantaloudellinen merkitys. Kovasti vähän heistä kuitenkin tekopyhät poliitikot puhuvat tai sivulaiseissa huomioivat edes. Harvemmin kuuluu mitään.
Eikö politiikassa nimenomaan kannattaisi ottaa huomioon suuri yksinelävien äänestäjien ryhmä?

Äänestä
  • Jos olis tollanen kahden kerroksen väkeä verotusmalli, niin yksinelävä muuttuessaan perheelliseksi alkaa varmaan rakentaa omaa neuvolaa, koulua, päiväkotia ym. lapsilleen "akotuttuaan"? "Mun kustantamaan kouluun sun kakrut ei tuu", toteaa aiemmin lapselliset. Unohtakaa koko juttu ja menkää sellasiin töihin, ett on varaa käydä huorissa, muuten lopettakaa nillitys.

    Äänestä

  • järkeä.kehiin kirjoitti:

    Jos olis tollanen kahden kerroksen väkeä verotusmalli, niin yksinelävä muuttuessaan perheelliseksi alkaa varmaan rakentaa omaa neuvolaa, koulua, päiväkotia ym. lapsilleen "akotuttuaan"? "Mun kustantamaan kouluun sun kakrut ei tuu", toteaa aiemmin lapselliset. Unohtakaa koko juttu ja menkää sellasiin töihin, ett on varaa käydä huorissa, muuten lopettakaa nillitys.

    "Unohtakaa koko juttu ja menkää sellasiin töihin, ett on varaa käydä huorissa, muuten lopettakaa nillitys."
    Ja minä olisin sitten se huora kun ei palkka tahdo muuten riittää vai?
    Kiitos ei.

    Äänestä

  • järkeä.kehiin kirjoitti:

    Jos olis tollanen kahden kerroksen väkeä verotusmalli, niin yksinelävä muuttuessaan perheelliseksi alkaa varmaan rakentaa omaa neuvolaa, koulua, päiväkotia ym. lapsilleen "akotuttuaan"? "Mun kustantamaan kouluun sun kakrut ei tuu", toteaa aiemmin lapselliset. Unohtakaa koko juttu ja menkää sellasiin töihin, ett on varaa käydä huorissa, muuten lopettakaa nillitys.

    "Unohtakaa koko juttu ja menkää sellasiin töihin, ett on varaa käydä huorissa, muuten lopettakaa nillitys."
    Voisiko arvon lapsellinen järkeä.kehiin mennä sellaisiin töihin että ei tarvitsisi lapsilleen mitään yhteiskunnalta pyydellä?

    Äänestä

Pitäsikö lapsilisät poistaa ja korvata ne sinkkulisällä? Sinkuillahan menee hirveästi rahaa baareihin ja kaiken maailman harrastuksiin, josta epätoivoisesti yritetään löytää sitä elämänsä rakkautta. Ja naissinkuilla vaatteisiin ja meikkeihin, kun pitää yrittää esittää itseään kauniimpaa.

Jos keskimääräistä tasokkaampi (kuten kaikki omasta mielestään on) sinkku sitten sattuu kaikkein todennäköisyyksien vastaisesti löytämään "tasoistansa seuraa", pariudutaan pamahdetaan paksuksi ja aletaan uikuttamaan miten ruuhkavuodet ovat niin vaikeita.

Seuraavaksi onkin vuorossa yksinhuoltajien heikon aseman voivottelu.

Äänestä
  • Siinä näet että kannattaa nähdä vaivaa ja käyttää aikaa ja järkeä etsintään vaikka kallista puuhaa onkin. Kiireessä vähillä rahoilla ei tule kuin kusipäisiä kakaroita.

    Äänestä

  • "Ja naissinkuilla vaatteisiin ja meikkeihin, kun pitää yrittää esittää itseään kauniimpaa."
    Riistäisitkö naissinkuilta tuon. Sitten estäisit tapaamispaikoissa käynnin?

    Äänestä

Hyväksyn+10+000++eur+verottomana.10001+-+25+000+eur+10%25+001+-+40+000+eur+25+%40+001+->+35+%

Äänestä
  • Voisi olla jotain tuollaista ensialkuun. Kunhan saataisiin arvostusta yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä. On väärin että suuri sakki yksinäisiä on ihan orjan asemassa kun orjuus on kielletty laissakin kuitenkin. Laissa puhutaan myös tasa-arvosta jota ei nyt kuitenkaan ole.

    Äänestä

  • Uudet ajatukset voivat olla joskus outoja ja herättää kummastusta, mutta luovuutta pitäisi olla enemmän ja antaa juuri niidenkin jotka nyt ovat ehkä vailla mitään järkevää tekemistä toteuttaa itseään jollain hyödyllisellä tavalla.
    Uskoisin että tuollainen taloutta ja mieliä piristävä kuuri olisi kaikille hyväksi. Se voisi tuulettaa myös liian luutuneita ajatuksia siitä minkälaisia ihmisiä suomalaiset nykyään ovat. Vaikka perheistä puhutaan ja niiden asioita jokainen tahtoo ajaa, ei todellista hyötyä taida olla moisesta. Todelllinen hyöty olisi ottaa käyttöön nyt täysin käyttämättöminä olevat voimavarat ja antaa niiden hyödyttää yhteiskuntaa myös kuluttajina.

    Äänestä

Mitä menetettävää kenelläkään muka olisi jos yhteiskuntaa rakennettaisiin myös yksinäiset ihmiset huomioiden. Yksin eläminen ja asuminen on ilman muuta ehkä useassakin vaiheessa elämää täysin välttämätöntä, niin monia asioita pitäisi suunnitella yksin eläviä ja asuvia varten. Yksi tärkeä on asunto. Pitäisi olla kohtuuhintaisia asuntoja joissa olisi järkevällä tavalla otettu huomioon että yksin elävälläkin on sukulaisia ja ystäviä, harrastuksia ja erilaisia elämäntapoja. Eivät kaikki ole ns. yhden kaappirivin ihmisiä, vaan voi olla kosolti tarvetta tilaan. On hyvin väkivaltaista ja epäkunnioittavaa tunkea yksin asuva ihan pieneen sopperoon ja pakottaa hänet luopumaan suurin piirtein kaikesta itselleen tärkeästä.

Äänestä

Innostus ois kiva, kun kukaan ei omista täällä mitään, mikä sekin on ihan kiva.

Äänestä

Tulee mieleen tässä että pitää laittaa tuulemaan elämässä ennenkuin vieraiden lapset korjaavat vaivoin hankitun pienen omaisuuteni.

Äänestä

Hesalaisena haluan veronalennusta, koska en saa maataloustukia. Vanhuksena haluan veronalennusta, koska en saa opintotukea. Autottomana haluan veronalennusta, koska en käytä teitä turhaan ja osallistu autoveronvähennystalkoisiin. Raittiina haluan veronalennusta, koska en paheillani aiheuta kustannuksia. Duunarina haluan veronalennusta, koska en saa yritystukia. Jne. Olen kokkare ja listani ja haluni verojen välttelyyn on loputon.

Äänestä

Joku tuolla kirjoitti että kun lapsettomat eivät ole osallistuneet tulevaisuuden sukupolven kasvatukseen. Kyllä lapsettomia on ammateissa joissa lapsia hoidetaan ja kasvatetaan.
Mutta ennen kaikkea lapsettomien panos tulevaisuudessa kohdistuu kauniin maa planeetan säästämiseen tuholta. Jokainen lapseton antaa suunnattoman panoksen kun hiilijalanjälkeä ei enää hänen jälkeensä hänen toimestaan synny eikä hän osallistu siltä osin enää maapallon tuhoamiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äänikuuluviin kirjoitti:

Yksin elävien pitäisi saada tulonsa verottomina koska heidän välttämättömät kulunsa ovat noin puolet suuremmat kuin parisuhteessa asuvien kulut. Perheettömien pitäisi myös päästä kodista ulos jollain tavoin että heidän elämästään ei muodostuisi elinkautista vankeustuomiota kodissa jota ei ole varaa kunnostaa edes.
Innostakaa yksineläviä työhön. Heidänkin palkastaan pitäisi jäädä jotain käyttöön ja säästöönkin. Yksinelävien pitäisi elämäntilanteensa takia olla myös oikeutettuja saamaan vapaana olevia työpaikkoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu