Sääkone pysäytetty Mosambikin kohdalle.

Vielä 10 päiväksi. Sadettajaa pidetään juuri tuolla alueella maan yllä, lisänä myrskylle joka oli siellä.
Kuinka muuten voi olla mahdollista, että ensin on karmea myrsky ja sitten sadepivet eivät lähde ollenkaan pois maan yltä. Kurjuutta kurjuuden päälle.
Kääntäen toisinpäin, miksi nyt ei niitä säänmuokkauskoneita käytetä niin päin, että sateen loppuvat, niinhän maailmalla kerrotaan tehtävän mukamas?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toisiaan kolmatta piäivää olli BBC:n uutiset kantautuvat tarkentanee uutisia Mozambiquesta.
YLE Mondo releoi englannin kielisiä uutisia. Niissä kerrottu, että Mozambiquwn pääkaupungista Beirassa tilanne on lohdution. Kysessö oli sade ja pyrremyrsky: (cyclone).. Sen seurauksena tulvien vesiraja oli pahimmillaan noussuut joen varsilla niiin paljon, että vesiraja nousi yli rakennusten kattojen ja puhelnlanka-/sähköipylväden huipulle saakka.

Sieltä on saatu kuulla, että jo pelkästään hukkuneden uhriluku oisi ainakin pari sataa ihmistä - vaikea arvioida koska uhja kolmen maan rajojen tuntumassa. Tragedia koskettaa kolmea Afrikan maata: Mozambique, Malawi ja Zimbabwe.. Kenttätoimittaja, joka oli eilen ollut kartoittamassa tilannetta sanoi, että jotta avunsaanti olisi koordinoitu oikein, nämä kolme maata yhdessä tulisivat esittämään YK:lle yhteistä avunpyyntöä, riittävien avustuksien perille saamiseksi.

Äänestä

Ihmeen tarkasti sateet on pystytty kohdentamaan juuri tuolle sekasortoiselle alueelle pikäksi aikaa?

Äänestä

ihminen pystyttää metsää sinne mistä se on kaadettu pois , ja eliitti myy korvat märkänä asuinalueeksi vesijättömaata/ suistoa / muuta rämettä , mikä pitää olla varoalueena näille ihan normaaleille kelivaihteluille , sitten ihmetellään ilmastonmuutosta silmät laitasina kun 6 metriä meren pinnan alapuolella , pienen jätemaavallin reuna petti ja risutikkukylän roskapönttötalot kelluu kuin timo soini kuolleen meren päällä.......rakentakaa täälläkin suolle ja ihmetelkää kun suo söi miehen , oma talo on plus 15 metriä merenpäällä kallion laella , salama voi viedä minut......

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ihmiskunnanhävitys kirjoitti:

Vielä 10 päiväksi. Sadettajaa pidetään juuri tuolla alueella maan yllä, lisänä myrskylle joka oli siellä.
Kuinka muuten voi olla mahdollista, että ensin on karmea myrsky ja sitten sadepivet eivät lähde ollenkaan pois maan yltä. Kurjuutta kurjuuden päälle.
Kääntäen toisinpäin, miksi nyt ei niitä säänmuokkauskoneita käytetä niin päin, että sateen loppuvat, niinhän maailmalla kerrotaan tehtävän mukamas?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu