ei syyllistystä/tms.

-siis ei mitään työttömien syyllistämisiä tms ole kyseessä,vaan kyselyä ihan,ottaako työtön työtä jos esimerkiksi käteen jäävä ansio olisi 800-1000e.kk.?siis onko työttömän parempi olla työtön?
10565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jos jäisin työttömäksi, niin en tuolla rahalla töihin menisi ainakaan niin kauan, kun saisin ansiosidonnaista. Kurssille vaikka.

Äänestä

Minulla olisi osa-aikaista työtä tarjolla. Luulisin, että palkka käteen olisi tuo 800 euroa. En mene töihin sillä rahalla vaan tvp-koulutukseen. Pääsin jo kurssille, vaikka hakijoita oli hyväksyttyihin nähden 10-kertainen määrä.

Määräaikainen työ loppui vasta pari kuukautta sitten. Ehkä pidemmän työttömyyden jälkeen vastaukseni olisi erilainen.

Lisää perusteluita: Minulle tarjotut viisituntiset työpäivät ovat yhtä rasittavia kuin 10-tuntisetkin ja rajoittavat elämääni myös yhtä paljon. Työmatkat ja työpaikkaruokailun kulut lisäisivät menojani. Nyt voin talkoohengellä autella ihmisiä vaikka ruokapalkalla ja käyttää lopun aikani sen hyvän työpaikan löytämiseen. Lisäksi olen antanut jo 20-vuotisen panoksen työelämälle. Yleensä tein 2 tai ajoittain jopa kolmea työtä.

Olisi kiva kuulla asiallisia komenteja, miksi pitäisi mennä työhön, joka ei tarjoa lainarahalla koulutetulle ihmiselle toimeentuloa.

Äänestä

Itse olen mieluummin työttömänä kuin annan pois aikaani 1000 € kuukausipalkalla.

Työttömänä saa kumminkin helposti sen 500 € kun ottaa mukaan asumislisän. Elän myös sen verran säästeliäästi että pärjään 500 kuukaudessa.

Minut irtisanotaan luultavasti n.kuukauden päästä työpaikastani huonon tilauskannan takia ja jään työttömäksi.

Odotan työttömyyttä kumminkin innolla sillä rahaa on tilillä 5000 €, uusi tietokone, 40" telkka, pelikonsoli, sähkökitara löytyy... Nyt töissä käydessä ei ehdi harrastamaan noiden käyttöä =/

Äänestä
  • Eli en lähtisi. Tein alkuun keikkahommia, joista sai aika hyvin, mutta työkkärin soviteltu osa -siis sen saaminen oli niin pkeleen hidasta, ettei se kannattanut -vaikka taloudellisesti olisikin kannattanut. Ei vain ollut säästöjä, joilla elättää itsensä odotuksen yli.

    Äänestä

Teen työtä, jonka brutto on n.900 euroa. Saa ainakin vuokran maksettua ajallaan ja ei tarvii sossun ovea avata.

Muuta iloa tuosta ei kyllä ole, enemmän oli rahaa käytettävissä kuussa omiin menoihin peruspäivärahaa ´nauttiessa´.

Äänestä

Kiikarissa olisi työpaikka (tai no "työpaikka" eli yhdistelmätukipaikka) missä nettotulot kuukaudessa olisivat noin 900-950e/kk, riippuen vähän siitä millaiseksi veroprosentit ja muut muodostuvat. Päätöstä ei ole vielä kuulunut, mutta jos vihreää valoa näytetään niin otan mielelläni paikan vastaan. Miksi? Siihen on useampikin syy. Ensinnäkin, työ on mielenkiintoista ja hyvinkin erilaista verrattuna siihen mitä aiemmin olen tehnyt. Toiseksi, työkokemus on aina työkokemusta verrattuna vaikkapa työharjoitteluun. Kolmanneksi, paikan ilmapiiri ja henkilöstö on erittäin miellyttävä ja reilu.

Eli vastaus on kyllä.

Äänestä
  • Välillä tälläisiäkin kommentteja. Kyllä tukityöpaikka voi olla hyväkin! Sinulle tuleva hyöty voi olla myös muuta kuin rahallista.

    Äänestä

jäävä ansio? Ansio sen jälkeen kun kaikki verot, laskut (sähkö,lehti,vuokra jne), ruoka ym. on maksettu. No totta maar ottaisin,jos käteen jäis sitte 800-1000 euroo. Jos olisin Kelan peruspäivärahoilla, ottaisin sittenkin, jos tuosta on otettu vasta verot, ja jos työ muuten on mielekästä ja palkkaan suhteutettua.

Äänestä
  • että pitäisi jäädä 8-1000e.käteen liksasta siis vuokran ynm maksujen jälkeen niin ottaisit töitä?

    Äänestä

  • Tienaavani n. 900e brutto, niin pakollisten menojen jälkeen handuun jäi tässä kuussa 3 euroa ja viime kuussa 0.38 euroa =/

    Onneksi on käytössä tuo kumppanin peruspäiväraha, muuten olis suru puserossa =/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselijä:::: kirjoitti:

-siis ei mitään työttömien syyllistämisiä tms ole kyseessä,vaan kyselyä ihan,ottaako työtön työtä jos esimerkiksi käteen jäävä ansio olisi 800-1000e.kk.?siis onko työttömän parempi olla työtön?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu