En voi käsittää miksei tällä palstalla ole sitä paljon mainostettua sheriffiä, joka karsii näitä rasistisia tekstejä. Kritiikki erikseen, mutta tuollainen turha provosointi ja haukkuminen ei ole enää asiallista. Tästä palstasta voisi oikeasti olla iloa monelle mokuparille, mutta nyt tätä ei enää tee mieli lukea, kun jotkut lapselliset ihmiset tulevat tänne häiriköimään. Eikö heille voitaisi perustaa ihan omaa palstaa, jossa he saisivat haukkua ulkomaalaisia ja suomalaisia naisia ihan keskenään, niin saisi hetken rauhan?
SHERIFFI?
nimetön
251614
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ja tällä palstalla saisi haukkua suomalaisia miehiä, kuten tähänkin asti?
Jos kaikki keskittyisivät otsikkoon ja aihepiiriin, eli monikulttuurisiin suhteisiin, niin oltaisiin oikeilla jäljillä. Keskusteltaisiin siitä, millaista arkipäivää eletään suhteessa, jossa toinen osapuoli on eri kulttuurista. Asiallista, ystävällishenkistä keskustelua. Eikö se olisi vaihteeksi mukavaa kaiken tämän haukkumisen ja riidanhaastamisen vastapainoksi?
Hankitaan 2 sheriffia. Mies ja nainen.. kaikkia tullaan haukkumaan tasapuolisesti
Minäkin ennen kuvittelin naiivisti, että ihmiset olisivat suurin piirtein samanlaisia kaikkialla. Kulttuurieroja toki löytyy, mutta jos niihin osaa varautua niin mokusuhteessa on tärkeämmässä roolissa kahden ihmisen persoonallisuus.
Täällä olen viisastunut. Esim. ulkomaisten miesten ihanuus on näköjään päivänselvä, tilastoitu tosiasia. Oli mies sitten eskimo, watussi tai arabi hän on suomalaisten naisten mielestä "ihan hirveen ihquu" ja paljon parempi kuin suomalaiset rötvämiehet. Kun tämän tajusin, ryhdyin katselemaan myös ulkomaisia naisia eri silmin ja totta tosiaan, nehän ovat helvetin paljon fiksumpia kuin perussuomibimbo! Tämän palstan naiskirjoittajien kaltaisia mielipiteitä en voi uskoa että MISTÄÄN muualta maailmasta löytyy!!! Sitä päivää en usko näkeväni, että joku enkkunainen valitsisi miehen tämän kansalaisuuden (ei-englantilainen, se on tärkeintä) perusteella tai että ranskalainen nainen pyörtyisi kiihkosta saksalaisen miehen, saati sitten arabin edessä. En voi myös kuvitella päivää, että kävelisin Espanjassa baariin ja naiset ryntäisivät kimppuuni vain siksi koska olen ulkomaalainen.
Onneksi tuollainen ei kiinnostakaan, eli näköjään kannattaa tosiaan etsiä ne viisaammat naiset ulkomailta.
Puhuit ittes pussiin. Justhan annoit ymmärtää, että suomalaiset naiset haluu ulkomaalaisen miehen vaan siks, että se ei oo suomalainen, ja nyt sitte ite haluut ulkomaalaisen naisen vaan siks, ettei se olis suomalainen. Aika ristiriitaista sori nyt vaan.
Itse olen naimisissa ulkomaalaisen miehen kanssa, mutte en silti mitenkään jumaloi muita ulkomaalaisia, vain omaa miestäni. Enkä myöskään pidä suomalaisia miehiä yhtään sen huonompina kuin muun maalaisiakaan. Itse asiassa tunnen monta todella hienoa miestä, jotka sattuvat olemaan ihan suomalaisia. Täällä palstalla on tullut törmättyä vähemmän viisaisiin, ongelmaisiin ihmisiin, mutta miksi luulisen sen perusteella muitakin suomalaisia miehiä samanlaisiksi? Ei ihmisen luonne riipu siitä minkä maalainen hän on. Teot ratkaisevat, ei kansalaisuus. Jokainen on yksilö, eikä koko kansakuntaa voi tuomita yhden ihmisen tekojen perusteella. Kyllähän sen nyt jo järkikin sanoo. Ennakkoluulottomampaa kevättä kaikille, ollaan ihmisiksi :o)
Siinä taas perusprototyyppi tämän palstan kirjoittajasta: suomibimboblondi- nimitys tuli sieltä niin lahjakkaasti, että ei tiedä mitä tämä kaveri nyt loppujen lopuksi haluaa!?
Sananlasku ympäri mennään, yhteen tullaan, pätee tässä voimakkaasti.
Hirveen kateellinen naisille, joilla ulk. mies ja itsekkin haluaisi kostoksi ulkkisnaisen jne.
Sanoinhan, että ymmärsin olleeni väärässä ja että muualta löytyy ne fiksummat naiset, jos kerta miehetkin!
Monenko naisen, kansalaisuudesta riippumatta, olet kuullut sanovan että he jumaloivat omaa miestään (tämän kansalaisuudesta riippumatta). Aivan, en minäkään. Ainoita tapauksia ovat suomalaiset naiset joilla on ulkomainen mies. Ja tätä juuri tarkoitin. Suomalaiset naiset eivät osaa suhtautua ulkomaalaisuuteen järkevästi, siksi teidän mokuliittonnekin niin omituisia ovat.
Mielestäni tällä palstalla monet yrittävät vain poistaa omaa tyytymättömyyttään ja pahaa oloaan. Ei kukaan normaalilla itsetunnolla ja järjellä varustautunut lähde muita tuntemattomia haukkumaan ja yleistämään kaikkia naisia tai miehiä. Olemme yksilöitä maasta ja kulttuuristakin riippumatta. Ei kannata lueskella päivästä toiseen negatiivisia lausuntoja ja heittoja, koska siitä saattaa herkkänahkaiselle tulla todella paha olo.
Uskon vahvasti, että yleistäminen on vain ilmaisu omasta epävarmuudesta, pelosta ja tietämättömyydestä tuntemattomia ihmisryhmiä ja vieraita kulttuureita kohtaan. Sellainen ihminen voi itse pahoin ja käpertyy kuoreensa vihansa kanssa.
Etköhän nyt vähän ammu yli? Mikä ääni sulle on kertonut, että suomalaiset naiset vain ja ainoastaan jumaloivat miestään ja jotain ulkomaalaista?
Taitaa olla omaa kuvitelmasi tuotetta kateuksissas!!Hanki nyt jo oma elämä, niin jonain päivänä joku voisi sinustakin sanoa jumaloivasi sinua.
oot täällä selittelemässä, etkä jo siellä jossain muussa maassa ettimässä uutta ulkomaalaista naista itelles?
Hankkisit elämän!
Ehkä minun ei olisi nähtävästi kannattanut käyttää sanaa jumaloida, sillä se näytti heti herättävän kielteisen reaktion. Mutta vastaus kysymykseesi on, että olen kuullut monen naisen kertovan, miten he jumaloivat miestään, kuten moni mies on sanonut jumaloivansa vaimoaan. Nämä ovat olleet ihan suomalaisia pareja, joten mistään ulkomaalaisiin liittyvästä erikoiskäytöksestä ei ole kyse.
En ymmärrä mistä sinä kehittelet näitä juttuja. Miksi nainen ei saa suoraan sanoa, että rakastaa miestään yli kaiken? Tai ehkä niin saa sanoa, kunhan kyseessä on suomalainen mies, mutta auta armias, jos kehuu ulkomaalaista miestään, niin sehän on suurin synti mitä voi tehdä. Miksi aina täytyy tuomita, kun ei edes tiedä tilannetta? Miksei ihmisten anneta olla onnellisia suhteessaan, oli se sitten minkä maalaisen ihmisen kanssa tahansa? En vain ymmärrä, ehkä se on liikaa vaadittu ihmisiltä. Mutta joka tapauksessa hyvää jatkoa :o)
Mistä helvetistä sinä tiedät, missä maassa joku on?!?!?
"olen kuullut monen naisen kertovan, miten he jumaloivat miestään"
Juu juu, ihan varmaan. Valehtele nyt edes hieman paremmin. Suomalaiset eivät julkisesti myönnä jumaloivansa ketään, ellei kyseessä sitten ole tosiaan suomalainen nainen joka puhuu ulkkismiehestä.
En valehtele, vaan olen aivan tosissani. Suomalaiset tai muunkaan maalaiset naiset eivät kaikki ole saman muotin mukaan valettuja. Vaikka kaikki sinun tuntemasi suomalaiset eivät koskaan ole sanoneet jumaloivansa miestään/vaimoaan, niin se ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö joku muu suomalainen voisi niin sanoa. Korostan edelleen, että ei voi vain yleistää asioita, jokainen suhde on ainutlaatuinen, ja niissä on omat hyvät ja huonot puolensa. Ihmiset ovat kaikki erilaisia, eivätkä samanmaalaiset suinkaan ole kaikki samaan massaan lukeutuvia. Minun tuttavapiiriini sattuu kuulumaan monia mukavia ihmisiä, joilla on samanlainen arvomaailma kuin itsellänikin. Minä rakastan miestäni hyvin paljon, enkä epäile myöntää sitä. Samoin myös eräät ystävistäni rakastavat miehiään todella syvästi, vaikka nämä eivät satukaan olemaan ulkomaalaisia. Rakkaus on ihanaa, miksi pilata se näillä loputtomilla haukkumisilla, arvosteluilla ja ennakkoluulolla? Yritetään elää ihmisiksi ja olla onnellisia siitä, että saamme elää. :o)
Mielstäni sheriffiä ei tarvita ainakaan vielä. Se että täällä pyörii rasisteja kuuluu tämän palstan luonteeseen. Kyseessähän on kuitenkin ulkomaalaispalsta. Ja täällä saa hyvän kuvan siitä miten suomalaiset ulkomaalaisista ajattelevat.
Se että sukupuolten taistelu jatkuu tälläkin palstalla on vaikeampi sulattaa, mutta ilmiselvästi suuri osa suomalaisista on katkeroitunut suhteissaan ja purkaa vihaansa täälläkin.
Asiallisiin kysymyksiin olen tähän asti saanut asiallisia vastauksia ja muut pystyy kyllä suodattamaan jo otsikon perusteella.
Mielstäni sheriffiä ei tarvita ainakaan vielä. Se että täällä pyörii rasisteja kuuluu tämän palstan luonteeseen. Kyseessähän on kuitenkin ulkomaalaispalsta. Ja täällä saa hyvän kuvan siitä miten suomalaiset ulkomaalaisista ajattelevat.
Se että sukupuolten taistelu jatkuu tälläkin palstalla on vaikeampi sulattaa, mutta ilmiselvästi suuri osa suomalaisista on katkeroitunut suhteissaan ja purkaa vihaansa täälläkin.
Asiallisiin kysymyksiin olen tähän asti saanut asiallisia vastauksia ja muut pystyy kyllä suodattamaan jo otsikon perusteella.
"lapselliset ihmiset "
RASISTI!
Ikävää muuten, jos et kestä tosiasioita.
Se, että sanon tiettyjä ihmisiä lapsellisiksi tuskin tekee minusta rasistia. Kestän kyllä tosiasioita, mutta tiettyjen tällä palstalla kirjoittelevien ihmisten vihanpito ulkomaalaisia ja mokupareja kohtaan menee välillä liian pitkälle. Ja sitä paitsi, tosiasia on myös se, että tämä palsta on tarkoitettu nimenomaan ensisijaisesti monikultturisessa suhteessa oleville, että he voisivat keskustella elämästään ja kokemuksistaan ystävälisessä ja asiallisessa hengessä. Palstan tarkoitus tuskin on lietsoa vihaa kaikkia asianomaisia kohtaan kirjoittelemalla hyvinkin rasistisia ja joskus perättömiäkin juttuja. Tämän tyylin omaavat kirjoittelijat sopisivat mielestäni paljon paremmin palstoille nimeltä "rasismi" ja "sovinismi". Siellä he löytäisivät enemmän kaltasistaan seuraa ja olisivat oikeassa paikassa. Eipä tässä muuta, minusta vain kannattaisi tehdä jotain ja parantaa tätä keskustelupalstaa. :-)
Olet oikeassa. Kun näitä viestejä olen lueskellut jo jonkin aikaa, niin alussa kaikki on hyvin ja sen jälkeen alkaa rasistiset jutut. Myös se ihmetyttää, että miksi se, jolla on ulkomaalainen nais tai miesystävä( miehet useammin) haukkuvat aluksi oman maan naiset. Jos henkilö on tyytyväinen ja onnellinen, niin miksi hänen pitää tieten tahtoen yrittää loukata kaikki naiset tai miehet. Mitä se häntä liikuttaa, jos on onnellinen, että onko joku muu nainen läski tai jotain muuta? En jymmärrä!
Tähän en ole saanut vielä vastausta täällä!
Se jäi vielä sanomatta, että näille rasistisille kirjoituksille joutaisi laittaa joku suodatus, jolloin todellisissa monikulttuurisissa suhteissa olevat voisivat käydä keskustelua kokemuksistaan. Kyllä se jo tiedetään mitä suomalaiset ovat mieltä ulkomaalaisista ja eri kansalaisuuksista, niin mitä sitä täällä enää jaarittelemaan.
Oon ihaa samaa mieltä. Toivottavasto joku saa tehtyä tälle asiaalle jotain :o)
hyvin sanottu