Mikä sotku! Olen muuttunut juuri sellaiseksi ihmiseksi, jonka kaltaisia vielä pari kk sitten kritisoin. Katkeraksi, kaunaiseksi, järjettömäksi ihmiseksi. Olen juuri sellainen selkärangaton sinisilmäinen luuseri, joka on aina antanut kerta kerran jälkeen anteeksi kaikessa, myös pettämisessä, joka on tämänkin ongelman ydin.
Mies petti, alettiin touhuamaan eroa. Mies vannoi rakkauttaan, uskoin, ja sovimme, että asumme hetken erillään ja harkitaan vielä lopullista eroa. Asuimme yhdessä, jaoimme vuoteen ja harrastimme seksiä, SUURI VIRHE. Naiivi minäni ei halunnut myöntää tosiasioita missään vaiheessa. Elättelin turhia haaveita enkä suostunut ottamaan tosiasoita vastaan.
Miehen muuttopäivä: hänen piti tulla hakemaan tavaroita klo 10.00. Kaikki olin pakannut valmiiksi. miestä ei kuulunut, vain tekstari, jossa sanoi lähtevänsä vanhempiensa luo. Ihmettelin touhua, joten menin hänen uudelle asunnolleen. Pihalla hän tuli vastaan, toisessa kädessä kauppakassi ja toisessa toinen nainen. Huomatessaan minut he lähtivät juoksemaan karkuun ja yrittivät eksyttää minut. Olin äimän käkenä. Yritin soittaa miehelle, vaikka tiesin sen olevan turhaa. Odottelin parkkipaikalla, jos hän tulisi takaisin.
Sattumalta puolen tunnin päästä yhytin heidät, jolloin mies alkoi vaatimaan poliisia paikalle. Minut hän oli leimannut hulluksi vainoajaksi, jolle pitäisi hankkia lähestymiskielto. Kiisti kaiken sanomani. Ei ollut kuulemma ollut missään tekemisiiä kanssani enää puoleen vuoteen, vaikka välirikostamme ei ollut kulunut kuin kk. Ei ollut kanssani sängyssä ollut. En ollut ollut hänelle enää mitään ja minä en sitä ymmärrä.
En ollut uskoa korviani. Miten minä olin nyt syyllinen kaikkeen. Olihan se virhe, lähteä heidän peräänsä, mutta en mikään raivopää ollut, halusin vain selvittää, että mikä on homman nimi, koska asia koski näemmä muitakin ihmisiä. Halusin jollakin katkeralla tavalla kertoa tällä naiselle totuuden. Ymmärsin kyllä, että ei hän sitä minun kertomanani usko. Hän varmasti pitää minua sekopäänä, joka juoksentelee pitkin ostoskeskusta exän perässä.
Kaikkein kurjinta on, että tämän katkeruuden ja vihanpidon keskelle, olen alkanut ajattelemaan, että minä tässä taidankin olla vähän syyllinen kaikkeen. Taidan ehkä ollakin jotenkin vainoharhainen friikki. Pieni järki vielä taka-alalla huutaa toista.
Kirjoitin tämän, jotta saisin vähän purettua tapahtumia. Tiedän, että tässä tilanteessa ei oltaisi, jos liittomme olisi alunperin ollut kunnossa. Olihan se muuttunut vähän arkipäiväisen tylsäksi, mutta seksi oli aina ollut kunnossa.
Mies petti, alettiin touhuamaan eroa. Mies vannoi rakkauttaan, uskoin, ja sovimme, että asumme hetken erillään ja harkitaan vielä lopullista eroa. Asuimme yhdessä, jaoimme vuoteen ja harrastimme seksiä, SUURI VIRHE. Naiivi minäni ei halunnut myöntää tosiasioita missään vaiheessa. Elättelin turhia haaveita enkä suostunut ottamaan tosiasoita vastaan.
Miehen muuttopäivä: hänen piti tulla hakemaan tavaroita klo 10.00. Kaikki olin pakannut valmiiksi. miestä ei kuulunut, vain tekstari, jossa sanoi lähtevänsä vanhempiensa luo. Ihmettelin touhua, joten menin hänen uudelle asunnolleen. Pihalla hän tuli vastaan, toisessa kädessä kauppakassi ja toisessa toinen nainen. Huomatessaan minut he lähtivät juoksemaan karkuun ja yrittivät eksyttää minut. Olin äimän käkenä. Yritin soittaa miehelle, vaikka tiesin sen olevan turhaa. Odottelin parkkipaikalla, jos hän tulisi takaisin.
Sattumalta puolen tunnin päästä yhytin heidät, jolloin mies alkoi vaatimaan poliisia paikalle. Minut hän oli leimannut hulluksi vainoajaksi, jolle pitäisi hankkia lähestymiskielto. Kiisti kaiken sanomani. Ei ollut kuulemma ollut missään tekemisiiä kanssani enää puoleen vuoteen, vaikka välirikostamme ei ollut kulunut kuin kk. Ei ollut kanssani sängyssä ollut. En ollut ollut hänelle enää mitään ja minä en sitä ymmärrä.
En ollut uskoa korviani. Miten minä olin nyt syyllinen kaikkeen. Olihan se virhe, lähteä heidän peräänsä, mutta en mikään raivopää ollut, halusin vain selvittää, että mikä on homman nimi, koska asia koski näemmä muitakin ihmisiä. Halusin jollakin katkeralla tavalla kertoa tällä naiselle totuuden. Ymmärsin kyllä, että ei hän sitä minun kertomanani usko. Hän varmasti pitää minua sekopäänä, joka juoksentelee pitkin ostoskeskusta exän perässä.
Kaikkein kurjinta on, että tämän katkeruuden ja vihanpidon keskelle, olen alkanut ajattelemaan, että minä tässä taidankin olla vähän syyllinen kaikkeen. Taidan ehkä ollakin jotenkin vainoharhainen friikki. Pieni järki vielä taka-alalla huutaa toista.
Kirjoitin tämän, jotta saisin vähän purettua tapahtumia. Tiedän, että tässä tilanteessa ei oltaisi, jos liittomme olisi alunperin ollut kunnossa. Olihan se muuttunut vähän arkipäiväisen tylsäksi, mutta seksi oli aina ollut kunnossa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Melkein jokainen meistä syyllistyy ylilyönteihin, kun on keskellä surua, katkeruutta, hylättyä oloa.
Sinä et ole syyllinen, kahdella ihmisellä vain ei ole menneet ajatukset samaa latua.
Unohda toinen nainen, jos heitä ei ole luotu toisilleen (epätodennäköistä, jos harrastaa seksiä kanssasi samanaikaisesti), huomaa joskus, että rakastamansa mies ei ole sitä mitä hän haluaa. Minun exäni vaimo sanoi, että mies on maailman vittumaisin, säälin häntä, eihän se ihana mies ollut tuollainen. Seitsemän alistetun vuoden jälkeen olin samaa mieltä.
Vie pussukat hänen ovensa taakse ja kirjoita lappu, kiitos yhteisistä vuosista ja myös yöstä 00.00.00. Sitten unohdat koko miehen ja suuntaat tulevaisuuteen.
on normaalia,jos tuollasen miehen kanssa ei lopulta tiedä miten toimia!Itse olin vielä 3v eron jälkeen hänen talutusnuorassa,vaikka jo uusi olikin,mutta mies keksi valheita,kunnes tajusin ja nyt olen onnellinen että pääsin irti!Huh,huh!
älä syyllistä itseäsi. juttele läheistesi kanssa. huono vaihtoehto ei myöskään olisi erilaiset keskusteluryhmät missä muut kriisissä olevat ihmiset kertovat tuntojansa.
voimia :)