Koko elinajan kustannukset valtiolle siis laskettuna. Pysyykö tämä maa hyvinvoinitivaltiona, kun noiden osuus vääjäämättä koko ajan lisääntyy? Esimerkiksi miljoona matua ja matujen jälkeläistä? Miljoona miljoonaa euroa! Kelatkaa, mikä hirveä syöpä tälle maalle! Ja ihan oma tyhmä valinta! Ei niitä olisi mikään pakko ottaa tänne yhtään!
Yksi matu siis maksaa noin miljoonan!
Käsittämätöntä_Mädätystä
12<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Plus rikokset ja niiden uhrit.
Joka ainut tänne tullut ulkomaalainien valehteleva pummi siis verottaa pelkällä olemassaolollaan keskimäärin miljoonan Suomen valtion kassasta!
Kuinka tyhmiä ihmisiä tässä maassa on, että hyväksyy asian ilman mitään kritiikkiä?
Yksi irakilainen maksaa Suomelle tutkimuksen ennusteen mukaan keskimäärin 690 000 euroa. Yksi somali maksaa 951 000 euroa elämänsä aikana. Lasten vaikutus mukaan luettuna elinkaarikustannukset ovat entistä suuremmat. Tätä on verrattu valtaväestön odotusarvoon, joka on tutkimuksessa nolla.
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4517510/Perussuomalaiset esittaa kovia lukuja somalien ja irakilaisten elinkaarikustannuksista mukaan laskettu tulot ja menot
Muslimipummien hyysääjät pitäisi karkottaa tästä maasta jonnekin muslimien onnelaan, vaikka Saudi-Arabiaan loppuiäkseen!
Tehkööt siellä "ihmisoikeustyötään"!
SUOMI EI OLE MUSLIMIMAA, EIKÄ SELLAISEKSI KOSKAAN TULE!
Enpä tiijä paljonko maksoin Suomelle ? Ruotsi ainakin minusta hyötyi 40v töisssä ja vielä veroja maksan.- 415 €/Kk työeläkettä Suomesta.- Pistäkää ne matut Tammisaareen tai Hennalaan, kyl niille kelpaa läskisoosi ja kuoriperunat !
Lyönpä pikku vedon, että olet ns "länsimainen maahanmuuttaja", eli jo valmiiksi kasvatettu tuottava yksilö, jolla ei ole radikaaleja kulttuuriristiriitoja uudessa kotimaassaan. Lähi-idän, ja Afrikan tulokkailta tämä ominaisuus puuttuu tyystin. Integraatiokyvystä ei juurikaan voi puhua. Etnisyydellä on oikeasti merkitystä.
Ja jotkut hullut haluaa noita lisää eläketuottoja tuomaan.
Laittakee kuukkeliin "viesti suomalaisille".
Demarit yllyttävät aseisiin kansallismielisiä vastaan?
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/377374-demarinuori-kehotti-aseelliseen-vastarintaan-nain-han-selittaa-twiittia?fbclid=IwAR2USSp_FlEWOs1QXO8FTN-A80Qhn3DKDB4XHzXqOJaUeYmXjBxrtnD4wug
No SDP on näköjään noiden terroristin kannattaja linkissä oleesta kuvasta päätellen.
Että silleen.
Jälkeläiset integroituu pienestä pitäen suomalaiseen yhteiskuntaan. Käyvät päiväkodit, ala-asteen, ylä-asteen, lukion, ammattikorkean tai yliopiston ja menevät hyväpalkkaiseen ammattiin suomen yhteiskunnan tukipilarina. Lisäksi ovat komeita suomalaisia suklaasilmiä tuuheine tummine tukkineen.
Kohta ei varaa eläkkeisiin, kun kaikki uppoaa matuihin.