Yleisradio "faktantarkastaa" sukupuolten määrän

KD-Puoluetta edusti Sakari Smeds Yle Radio Yhden Ykkösaamun ja Aamu-tv:n vaalikeskustelussa 19.3
Smeds väitti:
"Tähän maahan ja maailmaan synnytään vain tytöiksi ja pojiksi. Se on biologinen tosiasia."

Yleisradio "faktantarkasti" tämän väitteen muka tieteellisesti vääräksi. Kuitenkin biologisestikin katsottuna kyseessä on mielipideasia, tulkinnallinen kysymys, jossa ei ole oikeaa ja väärää. Tein tämän viestin vastaukseksi erääseen ketjuun, ja laitan sen vielä erikseen omana aloituksenaan.

Todella törkeää, että YLE katsoo voivansa "tarkistaa faktat" mielipideasiassa. Interseksuaalikin on joka ikinen kerta määritettävissä pohjimmiltaan mieheksi tai pohjimmiltaan naiseksi kromosomiensa mukaan. Jokainen kromosomeihin perustuva interseksuaalisuuden muoto on joko miehen tai naisen kromosomiston pohjalta lähtenyt muunnos, joka on edelleen, jos näin halutaan tulkita, mies tai nainen. Vaikka ruumis muistuttaisi sekä miehen että naisen vartaloa niin, että ei voida sanoa kumpaa se edustaa, voidaan kromosomistosta, myös kromosomihäiriötapauksissa, tarkistaa biologinen sukupuoli, jonka päälle kromosomihäiriö on syntynyt. Jopa niillä äärimmäisen harvinaisilla tai ehkä vain hypoteettisilla tapauksilla, joilla on sekä miehen että naisen toimivat sukupuolielimet, on sukupuoli, ja se sukupuoli on mies, jos henkilöllä on yksi (tai joskus useampi) y-kromosomi, ja muussa tapauksessa henkilö on nainen.

Niissä tapauksissa taas, joissa henkilöllä on mosaiikkimaisesti ikään kuin useamman henkilön ja kahden eri sukupuolen DNA:ta, on koko yksilön käsite juuri näissä geeni- ja kromosomiasioissa epävarma. Näiden mies-dna:n alueella kuitenkin sukupuoli on pelkästään mies, ja nais-dna:n alueella pelkästään nainen. Tiede ei suoraan kykene vastaamaan siihen, onko tällainen henkilö biologisesti yksi vain useampi yksilö. Tällainen ihminen voi periaatteessa saada lapsen, joka ei ole hänen oman päänsä alueen geenien jälkeläinen, ja tämä rikkoo geneettisen yksilön käsitteen. Jos kuitenkin tieteen perusteella mennään eikä ihmisten luontaisen ja spontaanion käsityksen, joka tietysti näkee yhden ihmisen yksilönä, niin silloin on oikeutettua katsoa, että kyseessä on useampi yksilö - ja jokainen näistä on joko mies tai nainen. Itse asiassa uskovilla voi olla vaikeuksia hyväksyä. että yksi ihminen voisi olla useampi biologinen yksilö, mutta tämä ei tee tyhjäksi sitä, että yleisradio on ottanut oikeudekseen pitää mielipideasiaa faktakysymyksenä.

Kyse on todellakin mielipideasiasta. Itselläni ei ole vahvaa mielipidettä näihin tapauksiin. Kuitenkin biologiset prosessit alkavat hedelmöityksen hetkellä valmistaa vain joko miestä tai joko naista, ja sitten tässä voi tapahtua häiriöitä.

Toinen argumentti sen puolesta, että tämä on mielipidekysymys, on se, että kromosomihäiriöiden ei muissakaan tapauksissa katsota rikkovan olennaisia luokituksia, vaikka eivät niihin sopisi. Esimerkiksi downin syndroomaa sairastava lasketaan ilman muuta ihmiseksi, vaikka ihmisellä on joka ikisen oppikirjan ja tiedemiehen mukaan 46 kromosomia ja downin syndroomaisella 47. Näin ollen ne, joilla on downin syndrooma, ja jotka ovat silti ihmisiä, eivät kumoa sitä että ihmisillä on määritelmällisesti 46 kromosomia.

Ihmislajeja ei siis ole (nykyaikana) useampia kuin yksi, vaikka osalla onkin väärä määrä kromosomeja. Miksi sitten sukupuolia olisi useampi kuin kaksi, jos jollakulla on väärä määrä kromosomeja? Miksi kromosomihäiriöiden pitäisi muuttaa sukupuolien määrää, mutta pitää lajien määrä ennallaan?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

rehellinenateisti kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu