Ei oikeutta

Joo, sitä vaan monet on tällä viikolla hiihtolomalla mutta itse joudun raatamaan pienellä työttömyyskorvauksella, voi kun voisinkin pitää viikon loma mutta ei. Töissäkin moni vakituinen pitää tässä lähiaikoina viikon mittaisen hiihtoloman, mutta kun olen harjoittelija niin lomiin ei ole oikeutta koska harjoittelusta ei kerry lomia eikä makseta palkkaa.

Muutenkin tämä työharjoittelu on aivan törkeää ilmaistyövoiman hyväksikäyttöä.
4357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos sinut on pakotettu harjoitteluun, lienet lomaillut jo vuosia. Nyt on aika vaihtelulle.

Älä anna niiden käyttää itseäsi hyväksi. Käytä sinä niitä oppiaksesi uutta.

Äänestä
  • jos mitään älykästä ei ole sanottavaksi.

    Pitäisihän jokaisen ihmisen tajuta, että työstä pitää maksaa palkkaa.

    Tiedätkö, että ilmaistyöntekijöitä löytyy hyvinkin koulutetuista ihmisistä ja sinunkin työpaikkasi voidaan muuttaa työharjoittelupaikaksi.

    Lisäksi työharjoittelu lopulta vain lisää veronmaksajien kustannuksia sillä orjaisännät eivät toimi vain hyvästä tahdosta. Verotulot pienenevät, koska yhä enemmän töitä aletaan tekemään palkattomana työharjoitteluna.

    Tärkein pointti on, että työharjoitteluun voi joutua jo alle vuoden työttömyyden jälkeen.

    Äänestä

  • Kalle kirjoitti:

    jos mitään älykästä ei ole sanottavaksi.

    Pitäisihän jokaisen ihmisen tajuta, että työstä pitää maksaa palkkaa.

    Tiedätkö, että ilmaistyöntekijöitä löytyy hyvinkin koulutetuista ihmisistä ja sinunkin työpaikkasi voidaan muuttaa työharjoittelupaikaksi.

    Lisäksi työharjoittelu lopulta vain lisää veronmaksajien kustannuksia sillä orjaisännät eivät toimi vain hyvästä tahdosta. Verotulot pienenevät, koska yhä enemmän töitä aletaan tekemään palkattomana työharjoitteluna.

    Tärkein pointti on, että työharjoitteluun voi joutua jo alle vuoden työttömyyden jälkeen.

    Jos älyä kaipaat, niin lue kommenttini jälkimmäinen osa!

    Minulla ei ole työpaikkaa nyt, mutta en ole ikinä jäänyt odottamaan, että minut pakotetaan esim. harjoitteluun. Paikanhan voi valita itse ja ottaa siitä sitten hyödyn itselleen.

    Äänestä

  • uutta, please kirjoitti:

    Jos älyä kaipaat, niin lue kommenttini jälkimmäinen osa!

    Minulla ei ole työpaikkaa nyt, mutta en ole ikinä jäänyt odottamaan, että minut pakotetaan esim. harjoitteluun. Paikanhan voi valita itse ja ottaa siitä sitten hyödyn itselleen.

    itseäsi, jos kuvittelet ilmaisessa työharjoittelussa käyttäväsi työnantajaa hyväksesi.

    Jotain uutta, pyydän

    Hyvä, että sinulla riittää tuota itseluottamusta. Itseluottamus on nykypäivänä työllistymisessä oikeastaan paljon tärkeämpää kuin äly.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiihtolomaan kirjoitti:

Joo, sitä vaan monet on tällä viikolla hiihtolomalla mutta itse joudun raatamaan pienellä työttömyyskorvauksella, voi kun voisinkin pitää viikon loma mutta ei. Töissäkin moni vakituinen pitää tässä lähiaikoina viikon mittaisen hiihtoloman, mutta kun olen harjoittelija niin lomiin ei ole oikeutta koska harjoittelusta ei kerry lomia eikä makseta palkkaa.

Muutenkin tämä työharjoittelu on aivan törkeää ilmaistyövoiman hyväksikäyttöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu