Norjalaisaluksen kapteeni oli suomalainen!

Merihätään Norjan rannikolla joutunuttta Viking Sky -risteilijä on saatu hinattua Molden satamaan.

Kolme aluksen neljästä moottorista saatiin toimimaan, mutta liikkuminen kovassa merenkäynnissä oli hidasta.

Aluksesta on tähän mennessä evakuoitu helikopterien avulla 479 matkustajaa. Risteilijässä oli onnettomuushetkellä yhteensä 1 373 matkustajaa ja miehistön jäsentä.

Viranomaisten mukaan 17 ihmistä on toimitettu laivalta sairaalaan. Kolme iäkästä matkustajaa on loukkaantunut vakavammin saatuaan luunmurtumia. Suurin osa laivan matkustajista on yhdysvaltalaisia ja brittejä.

Pelastustyöt saivat alkunsa eilen iltapäivällä, kun Hustadin edustalla matkannut
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
Aloittaja

kapteeni ei keskeyttänyt matkaa vaikka myrsky oli mitä oli ja monet muut alukset jäivät satamaan,tuleekohan nootti USAsta ja britaniasta?

Äänestä
Aloittaja

Merihädässä Norjan rannikolla ollut risteilyalus saatu hinattua maihin – lähes 500 ihmistä evakuoitu
Verdens Gang -lehden mukaan risteilyaluksen kapteeni on suomalainen.
Kunnia on mennyt mutta maine kasvaa.

Äänestä

Järjetöntä huviristeillä myrkyssä. Kas kun eivät uutisoi 'Odinin Thor nosti myrskyn läskipallojen huviristeilijää vastaan'.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kissamies57 kirjoitti:

Merihätään Norjan rannikolla joutunuttta Viking Sky -risteilijä on saatu hinattua Molden satamaan.

Kolme aluksen neljästä moottorista saatiin toimimaan, mutta liikkuminen kovassa merenkäynnissä oli hidasta.

Aluksesta on tähän mennessä evakuoitu helikopterien avulla 479 matkustajaa. Risteilijässä oli onnettomuushetkellä yhteensä 1 373 matkustajaa ja miehistön jäsentä.

Viranomaisten mukaan 17 ihmistä on toimitettu laivalta sairaalaan. Kolme iäkästä matkustajaa on loukkaantunut vakavammin saatuaan luunmurtumia. Suurin osa laivan matkustajista on yhdysvaltalaisia ja brittejä.

Pelastustyöt saivat alkunsa eilen iltapäivällä, kun Hustadin edustalla matkannut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu