Kansantalous kasvaa

Aletaanko suomea pyörittää työllistetyillä? Kyllä loppuivat naisvaltaisilta aloilta työpaikat lopullisesti.
7360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuo lienee ole koko homman tarkoituskin, että saadaan Suomeen iso Orjien armeija tekemään matalan tuottavuuden työt IHAN ilmaiseksi =/

Tuntuma on, että muutaman vuoden säteellä lasten iltapäiväkerhotkin pyörivät vapaaehtoisten tekijöiden tekemänä ilmaiseksi.
(Tälläkin hetkellä pyörivät tukityöllistettyjen varassa).

Äänestä
  • Meni nikki ja otsikko sekaisin =)

    Äänestä

  • pienentää näitä kelan rahoja entisestään jos oikein ymmärsin? Vai mitä lie tarkoittaa sanoa? Tulee aina heti ekana mieleen että nyt sitten omat tulot vähenee taas entisestään. Se 370eur kun tuntuu olevan liikaa meille työttömille maksaa jonkun mielestä.
    Niinkuin sillä niitä työpaikkoja sitten tulisi!

    Äänestä

  • Iltapäiväkerhoihin kyllä haetaan palkallistakin väkeä, mutta työpäivä on 3-6 tunnin mittainen ja alan palkkaus olematon. Niinpä en voi ottaa tuota työtä vastaan, koska sillä ei tule toimeen kuitenkaan. Työstä olen pitänyt aiemmilla kerroilla.

    Eräässä järjestössä palkasta huomautaessani minulle vastattiin, niin no tätä tekee ne joilla on sellainen elämäntilanne, että se sopii. Mikä voi olla sellainen elämäntilanne, paisti rikas perijä tai karenssiuhan alla oleva raasu.

    Äänestä

  • "tietäjä" kirjoitti:

    pienentää näitä kelan rahoja entisestään jos oikein ymmärsin? Vai mitä lie tarkoittaa sanoa? Tulee aina heti ekana mieleen että nyt sitten omat tulot vähenee taas entisestään. Se 370eur kun tuntuu olevan liikaa meille työttömille maksaa jonkun mielestä.
    Niinkuin sillä niitä työpaikkoja sitten tulisi!

    Vai että sellaista on Mönkäre kaavaillut.

    Menis Mönkäre takaisin golf lomilleen Thaimaahan niinkuin viimeksi tsunamin JÄLKEEN!

    Äänestä

  • menee kirjoitti:

    Iltapäiväkerhoihin kyllä haetaan palkallistakin väkeä, mutta työpäivä on 3-6 tunnin mittainen ja alan palkkaus olematon. Niinpä en voi ottaa tuota työtä vastaan, koska sillä ei tule toimeen kuitenkaan. Työstä olen pitänyt aiemmilla kerroilla.

    Eräässä järjestössä palkasta huomautaessani minulle vastattiin, niin no tätä tekee ne joilla on sellainen elämäntilanne, että se sopii. Mikä voi olla sellainen elämäntilanne, paisti rikas perijä tai karenssiuhan alla oleva raasu.

    Meilläpäin nuo kerhot (tässä kaupungissa niitä on yhteensä n. 10 kpl, en muista tarkkaa määrää) pyörii ihan kokonaan yhdistelmätukilaisten vetäminä, joten palkkoja niistä ei maksa pennin kopekkaa muu kuin Kela ja työnvälitys. Kun yksi vuosi työtä on takana ja järjestö, joka kerhoa pitää saa vain työmarkkinatuen suuruisen korvauksen tekijästä, niin kummasti loppuu palkanmaksuhalut. No, jotenkuten sitten maksetaan siitä vuodesta sitä pientä palkkaa, mutta annas olla kun tuki toisen vuoden jälkeen loppuu kokonaan niin kyllä loppuu työtkin kuin seinään siihen paikkaan.
    Ei siis ole palkanmaksajaa!

    Sitten kuulemma, kun on taas ollu pari vuotta työtön niin voi uudestaan päästä tukityöllistettynä parin vuoden työurakan tekemään ja taas kun loppuu tuet, loppuu myös työt.

    Tämä on tilanne ainakin meidän kaupungissa, en tiedä, voihan jossainpäin Suomea olla vähän paremmin järjestetty nuo asiat.

    Niin ja tuosta palkasta niin kyllä siitä tienaa 5 tunnin työpäivästä n. 900 euroa brutto. Kyllä sillä työtä tekee, jos ei sossun luukulla halua käydä ja varsinkin tekee silloin, jos kumppani on myös työssä, tuollainen raha kuussa on hyvä lisä perheen elättäjän rahoihin ja monet ei päivärahaa saakkaan, jos puoliso käy työssä.

    Äänestä

Hallituksen tavoitteena on saada kansalaiset tekemään työt 500 euron kuukausipalkalla. Nyt on jo kaksi esitystä taas kerrottu. Ensimmäiseksi yli 500 päivää työttömänä olleet ovat velvollisia tekemään työtä tällä 500 euron kuukausipalkalla.

Se on hyvä alku, ensi vuonna sitten lasketaan rajaa niin, että 100 päivää työttömänä olleet saavat saman velvollisuuden. Siitä ei enää olekaan pitkä matka siihen, että työntekijä voidaan irtisanoa nykyisestä työstä ja palkata samantien samaan työhön tukityöllistetyksi tällä 500 euron kuukausipalkalla.

Toinen esitys on sitten kunnallisveron muuttaminen progressiiviseksi. Tämähän tarkoittaa että kenenkään ei kannata enää ansaita mitään, koska kaikki menee veroihin. On siis kannattavinta tehdä töitä 500 euron kuukausipalkalla, koska silloin käyttöön jäävä rahamäärä on suurin mahdollinen. Eli kaikki pyrkivät näihin tukitöihin, eikä kukaan enää haluakaan ansaita normaalia palkkaa, koska verojen jälkeen jäävä tulo on pienempi kuin tukityöllistetyillä.

Ja näin hallitus on poistanut työttömyyden. Töitä riittää Suomessa ja kaikki saavat 500 euron kuukausipalkalla parhaan mahdollisen tulon. Kansa on tyytyväistä aivan kuten Kiinassa nyt ovat. Ei ole autoja saastuttamassa, asunotojen lämmityskään ei saastuta luontoa. Kaikki on niin hyvin kuin olla voi.

Tietenkin on toinenkin tapa. Muuttaa työttömyysturvalakia sen verran, että jokainen saa hankkia itse tuloja ja jos tulot ovat niin pienet, että tarvitsee tukea, nämä tulot vain vähentävät sen määrää.

Tämä siis tarkoittaisi että itsensä tai toisten työllistäminen tulisi lailliseksi meillä eli siitä ei saisi enää tätä nykyistä 20 000 - 400 000 euron uhkasakkoa päällensä.

Sitten meillä olisi kaikilla töitä ja pian voisimme ratkaista teknologian keinoin saastuttamisongelman. Nythän meillä jo olisi näitä saastuttamattomia kulkuneuvoja protoasteella, jotka saataisiin käyttöön jos meillä saisi tehdä töitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja työllistämistä tuetaan? kirjoitti:

Aletaanko suomea pyörittää työllistetyillä? Kyllä loppuivat naisvaltaisilta aloilta työpaikat lopullisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu