KR 1933/-38 Joh 1:1-17
Alussa oli Sana,
ja Sana oli Jumalan luona,
ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan luona.
Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan,
ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään,
mikä syntynyt on.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valkeus.
Ja valkeus loistaa pimeydessä,
ja pimeys ei sitä käsittänyt.
Oli mies,
Jumalan lähettämä;
hänen nimensä oli Johannes.
Hän tuli todistamaan,
todistaakseen valkeudesta,
että kaikki uskoisivat hänen kautta.
Ei hän ollut se valkeus,
mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
Totinen valkeus,
joka valistaa jokaisen ihmisen,
oli tulossa maailmaan.
Maailmassa hän oli,
ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä,
ja maailma ei häntä tuntenut.
Hän tuli omiensa [Juutalaisten] luokse,
ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Mutta kaikille,
jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi,
niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
Ja Sana tuli lihaksi
ja asui meidän keskellämme,
ja me katselimme hänen kirkkauttansa,
senkaltaista kirkkautta,
kuin ainoalla Pojalla on Isältä;
ja hän oli täynnä armoa
ja totuutta.
Johannes todisti hänestä
ja huusi sanoen:
"Tämä on se,
josta minä sanoin: se,
joka minun jälkeeni tulee,
on ollut minun edelläni,
sillä hän on ollut ennen kuin minä."
Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet,
ja armoa armon päälle.
Sillä laki on annettu Mooseksen kautta;
armo
ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt;
ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
Alussa oli Sana,
ja Sana oli Jumalan luona,
ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan luona.
Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan,
ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään,
mikä syntynyt on.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valkeus.
Ja valkeus loistaa pimeydessä,
ja pimeys ei sitä käsittänyt.
Oli mies,
Jumalan lähettämä;
hänen nimensä oli Johannes.
Hän tuli todistamaan,
todistaakseen valkeudesta,
että kaikki uskoisivat hänen kautta.
Ei hän ollut se valkeus,
mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
Totinen valkeus,
joka valistaa jokaisen ihmisen,
oli tulossa maailmaan.
Maailmassa hän oli,
ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä,
ja maailma ei häntä tuntenut.
Hän tuli omiensa [Juutalaisten] luokse,
ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Mutta kaikille,
jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi,
niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
Ja Sana tuli lihaksi
ja asui meidän keskellämme,
ja me katselimme hänen kirkkauttansa,
senkaltaista kirkkautta,
kuin ainoalla Pojalla on Isältä;
ja hän oli täynnä armoa
ja totuutta.
Johannes todisti hänestä
ja huusi sanoen:
"Tämä on se,
josta minä sanoin: se,
joka minun jälkeeni tulee,
on ollut minun edelläni,
sillä hän on ollut ennen kuin minä."
Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet,
ja armoa armon päälle.
Sillä laki on annettu Mooseksen kautta;
armo
ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt;
ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kun kamelikansan maassa opeteltiin kirjoittamaan (alussa oli sana).
Tämä sana levisi kaikkialle kirjojen muodossa, väärät kirjat poltettiin.
Auriko paistaa ja siksi olemme olemassa, missä se sinun jumalasi paistaa vai onko aurinko
jumala. Kyllä se aurinko kirkas on ei saa kohden katsoa.
KR 1933/-38 Joh. 8:42-47
Jeesus sanoi heille: "
Jos Jumala olisi teidän Isänne,
niin te rakastaisitte minua,
sillä minä olen Jumalasta lähtenyt
ja tullut;
en minä ole itsestäni tullut,
vaan hän on minut lähettänyt.
Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani?
Sentähden,
että te ette kärsi kuulla minun sanaani.
Te olette
isästä
perkeleestä,
ja isänne himoja te tahdotte noudattaa.
Hän on ollut murhaaja alusta asti,
ja totuudessa hän ei pysy,
koska hänessä ei totuutta ole.
Kun hän puhuu valhetta,
niin hän puhuu omaansa,
sillä hän on valhettelija
ja sen isä.
Mutta minua te ette usko,
sentähden että minä sanon totuuden.
Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin?
Jos minä totuutta puhun,
miksi ette minua usko?
Joka on Jumalasta,
se kuulee Jumalan sanat.
Sentähden te ette kuule,
koska ette ole Jumalasta."
Tuhatvuotinen Valtakunta tulee.
https://www.youtube.com/watch?v=8qWmFfHFmK0
Luuk 17:20-29 Ja kun fariseukset kysyivät häneltä,
milloin Jumalan valtakunta oli tuleva,
vastasi hän heille ja sanoi:
"Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
eikä voida sanoa:
'Katso, täällä se on',
tahi:
'Tuolla';
sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä."
Ja hän sanoi opetuslapsillensa:
"Tulee aika,
jolloin te haluaisitte nähdä edes yhtä Ihmisen Pojan päivää,
mutta ette saa nähdä.
Ja teille sanotaan:
'Katso, tuolla hän on!'
'Katso, täällä!'
Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä.
Sillä niinkuin salaman leimaus loistaa taivaan äärestä taivaan ääreen,
niin on Ihmisen Poika päivänään oleva.
Mutta sitä ennen pitää hänen kärsimän paljon
ja joutuu tämän sukupolven hyljittäväksi.
Ja niinkuin kävi Nooan päivinä,
niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä:
he söivät,
joivat,
naivat
ja menivät miehelle,
aina siihen päivään asti,
jona Nooa meni arkkiin;
ja vedenpaisumus tuli
ja hukutti heidät kaikki.
Niin myös,
samoin kuin kävi Lootin päivinä:
he söivät,
joivat,
ostivat,
myivät,
istuttivat
ja rakensivat,
mutta sinä päivänä,
jona Loot lähti Sodomasta,
satoi tulta
ja tulikiveä taivaasta,
ja se hukutti heidät kaikki,
Kuten aina, et vastaa yhtään mihinkään, vaan kopioit kirjoituksia ja osoitat epäjumalasi heikkouden sekä ajattelukykysi puutteellisuuden.
En periaatteesta ehdota koskaan mitään poistoon, koska tämäkin ketju osoittaa ja alleviivaa kristinuskonharhaisen häpeän.
Niin luterilaisille Raamatun sanan vuoksi kristinusko on harhaista ja häpeällistä.
Mutta minä en häpeä Jumalan sanaa enkä Jeesusta.
Jumalan Sanan avulla pääsin kiroilusta, vääristä ajatuksista, pasianssin pelaamisesta, tupakasta, Iskelmämusiikin sanatkaan eivät enää pyöri saastuttamassa aivojani. Paranin eräässä " kristinuskonharhaisen häpeä" kokouksessa leppä allergiasta. toisen kerran Sydäninfarktin parantui niin että en enää tarvitse kuin neljäsosan määrätyistä lääkkeistä. Tämä Tapahtui Jyväskylän urheiluhallin kokouksessa jossa Amerikkalainen evankelista sanoi: Jos teette mitä hän jollekin eteentulevalle sanoo-tehkää juurisamoin- niin tekin paranette. Sitten hän sanoi Sydänpotilaalle juokse. Ja minä lähdin ulos pakkaseen ja juoksin auto rampin ympäri ja paranin.
Puhe on halpaa, tuo jeesuksesi jo perinteeksi muodostuneeseen amputoidun jäsenen jeesuksellapalautustapahtumaani.
Ilmoittautumatta jättämällä tunnustat jeesuksesi epäjumalaksi, koska tiedät hänen olemattomuuttaan olevan kyvytön jäseniä takaisin kasvattamaan.
Ilmoittautumiset nikkini at suomi24.fi
Paikalle järjestetään mediaa varmistamaan uskonharhaisen häpeään joutuminen.
Luk 23:8 Kun Herodes näki Jeesuksen,
ihastui hän suuresti;
sillä hän oli jo kauan aikaa halunnut nähdä häntä,
koska oli kuullut hänestä,
ja hän toivoi saavansa nähdä häneltä jonkin ihmeen.
Ja hän teki Jeesukselle monia kysymyksiä;
mutta tämä ei vastannut hänelle mitään.
Ja ylipapit
ja kirjanoppineet seisoivat siinä
ja syyttivät häntä kiivaasti.
Mutta Herodes joukkoineen kohteli häntä halveksivasti
ja pilkkasi häntä;
ja puettuaan hänet loistavaan pukuun hän lähetti hänet takaisin Pilatuksen eteen.
Tällaiseen tilaisuuteen, siis sinä kutsut.
Etsi joku toinen sillä en tule pilkattavaksi, koska en ole mikään evankelista.
Mutta nyt sinun on tyytyminen Pirkko Jalovaaraan tai Nokia missio Rovasti Koivistoon.
Haastattele sinä vaan kirkkosi piirissä olevia Helena konttisia.
Pilkan olet kuitenkin lausunnollasi sekä kieltäytyessäsi epäjumalasi olevaiseksi osoittamisesta ansainnut.
Häpeä, sinä epäjumalan kolmasosan palvoja!
Luterilaisille mikään ei ole pyhää- tai kuitenkin on Helena Konttinen ja toinen unissasaarnaaja Åkerlund, Ja nyt kun Pirkko Jalovaarakin vaihtoi nimeä ja uskontokuntaa niin Tämän äänitteen loppuosassa kerrotaan Helenasta ja kontista.
Muuten Jeesus ei koskaan suostunut tekemään parantamis näytöksiä vaan käski saarnaamaan parannusta syntien antamisen ehtona.
KR 1933/-38 2Piet. 3:15-16
lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi,
josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
niin kuin hän tekee kaikissa kirjeissään,
kun hän niissä puhuu näistä asioista,
vaikka niissä tosin on yhtä
ja toista vaikeatajuista,
jota tietämättömät
ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia,
omaksi kadotuksekseen.
Äänitteen osoite unohtui.
https://www.youtube.com/watch?v=hsluuvJlrrc
Ilm.4:2 Biblia (1776) Ja kohta minä olin hengessä, ja katso, istuin oli pantu taivaaseen, ja istuimella oli (yksi) istuja. Käännös vuonna 1938. "Ja katso, taivaassa oli valtaistuin, ja valtaistuimella oli istuja." Ei istujat. 1Kun.22:19